Kurkistetaanpas pitkästä aikaa mökille! Vietimme osan pääsiäisestä mökillä ja vaikka mökkeilemmekin ympäri vuoden, niin tietysti kohta koittaa se paras sesonki: kesä. Kesällä mökin pihapiirissä riittää puuhasteltavaa ja meillä onkin monenlaista suunnitelmaa sinne – katsotaan mitkä kaikki toteutuu.
Olen usein maininnutkin, että yksi parhaista jutuista Villa Fregatissa on valo ja sen kulku. Aurinko paistaa ison osan päivästä suoraa sisälle mökkiin isoista ikkunoista ja se luo aivan ihanaa tunnelmaa. Tietysti se myös lämmitää, minkä vuoksi lämmitystä ei tarvitse tähän aikaan enää pitää kovin isolla. Kesällä lämpöä tulee liikaakin, joten onneksi meillä on viilentävä ilmalämpöpumppu.
Tänä kesänä olisi toiveissa hankkia olohuoneen alaikkunoiden ylle markiisit. Ne toisivat jonkin verran suojaa auringolta ja loisivat myös pienen katoksen terassille. Markiiseissa on se hyvä puoli, että ne saa kuitenkin myös täysin piiloon halutessaan. Olemme vähän ehtineet kartoittaa eri markiisivaihtoehtoja, mutta jos sinulla on suositella jotain, niin saa mielellään vinkata.
Alakerran makuuhuone sijoittuu mökin varjoisammalle puolelle, joten makuuhuoneessa on aina sopivan hämyisä valo. Petasin sänkyyn ihanat Balmuirin pellavalakanat, joista vinkkasinkin yhteistyön myötä aiemmin Instagramissa. Pellava on loistava materiaali lakanoissa, sillä se viilentää kuumalla ja tuo lämpöä kylmällä.
Pellava on yksi lempiluonnonmateriaaleistani!
Pidän tosi paljon myös pellavan rennosta olemuksesta, jossa muutamat rypyt eivät haittaa. Niin ihana luonnonmateriaali! Ja nämä Balmuirin pellavalakanoiden sävyt ovat minusta huiman kauniit. Seagrass-vihreä sopii ihanasti makuuhuoneen vihreisiin seiniin.
Villa Fregatin sisätiloihin ei suurempia muutoksia ole luvassa. Ainoa vähän keskeneräisen oloinen tila on yläkerran parvi. Siellä toinen puoli on lasten valtakuntaa makuupaikoineen ja tietokonenurkkauksineen, mutta toinen puoli on jäänyt vähän sellaiseksi romunurkkaukseksi (ei nyt tietenkään näy näissä kuvissa). Sinne voisi kehitellä jotain säilytystilaa sekä ehkä matalan laverin tai jonkinlaisen patjaratkaisun oleskeluun.
Suurimmat suunnitelmat meillä kohdistuukin Villa Fregatin pihapiiriin. Mankku haluaa nikkaroida puuvajan, mihin saamme säilytykseen kaikki polttopuut. Niitä on aika paljon ja lisääkin on tulossa, sillä emme ole vielä pilkkoneet kaikkia niitä puita, joita mökin pihapiiristä piti kaataa.
Olemme miettineet myös pientä laavua mökkirantaan. Mitään kiinteää ei rannan tuntumaan voi rakentaa, mutta jokin sellainen grillipaikka olisi kiva. Viljelylaatikoihin pitäisi kehitellä viljelyksiä. Omat perunat olisivat ihania ja samoin ehkä pieni mansikkamaa. Kesäkeittiössä riittää vielä vähän viimeisteltävää ja luulen, että meidän on hankittava uusi kaasugrilli, sillä entinen alkaa olla jo niin huonossa kunnossa (tai sitten uusimme sen osia).
Täällä on vielä meri jäässä, mutta rannassa oli jo vähän sulia kohtia, joten toivomme, että saisimme merestä vedet paljuun ensi viikonloppuna. Pääsisimme sitten taas pitkästä aikaa paljuun! Kesävesi kytketään päälle joskus vapun tienoilla, joten se helpottaa sitten mökkeilyä taas olennaisesti. En malttaisi odottaa, että pääsisin laittamaan jo terasseja ja istutuksia! Ai niin, terassit pitää varmaankin käsitellä tänä kesänä…
4 Comments
En tiedä miltä valmistajalta markiisimme mökissämme ovat, kun olivat valmiina ostettaessa. Mutta pidän ainakin mukavana asiana, että ne ovat moottoroidut ja kaukosäädettävät. Esim. sisältä voi sohvalta säädellä auringonvalon mukaan markiiseja.
Hyviä pointteja! Pitäisikin selvittää tätä markiisiasiaa tarkemmin!
Niin kaunista teiän mökillä! Ja valoisaa! Voin tosin uskoa, että myös lämpiää kesäpäivinä, meillä mökillä samantyyppinen ikkunaseinä ja nyt sinne pitäisi asentaa ilmalämpöpumppu. Mihin te sijoititte sen? Yritin kuvista tiirailla sitä, mutta olet onnistunut sen rajaamaan kuvista, jos se tuossa olohuoneessa sijaitsee?. Minua vähän hirvittää, haittaako pumppu silmää, kun olemme suunnitelleet sijoittavamme sen olohuoneessa sohvaa vastapäiselle seinälle?. Saamme kyllä pumpun melko ylös, kun huone on korkea. Johonkin se on kuitenkin laitettava ja onhan se niin käytännöllinen.
Voi kiitos! 🙂 Meillä ilmalämpöpumpun sisäyksikkö on portaikossa, joten se ei oikein näy kuvissa.