Poikkesin viime viikolla Kankurissa, kun halusin löytää jotain paikallisia tuotteita Joulurallin pikkujoulupakettiin. Kankurista löytyikin pikkupakettiin sopivaa täytettä: tervanarusta valmistettu avaimenperä sekä kivoja joulukoristeita. Mutta tarttuipa sieltä mukaan jotain myös omaan kotiin. Meillähän on niin vähän noita koristetyynynpäällisiä, joten ostin yhden pellavaisen käsinpainetun tyynynpäällisen.

kankurintyyny

kasinpainettu_tyyny

joulukalenterikuusi

Tyynyjä oli myynnissä monella eri kuosilla, mutta minä ihastuin eniten tähän siroista kaarista muodostuvaan kuvioon. Tyynynpäällinen sopii hyvin jouluun, mutta toki aion käyttää sitä muulloinkin.

Tästä nurkkauksesta puuttuu selkeästi jotain vihreää. Pienen havunoksan voisin lisätä tuohon joulukalenterikuusen* viereen. Olohuoneessa meillä jo onkin havuja maljakossa ja ruokailutilaa koristaa se väkertämäni minikranssi. Niistä kuvia tulossa myöhemmin.

Viikonloppuna yritän ehtiä joulukierrokselle Kokkolan joulutorille ja putiikkeihin. Täytyy ainakin hankkia ulko-oveen havukranssi.

P.S. Kiitos kaikille kannustavista ja positiivisista kommenteista koskien tammikuun blogimuuttoani A-lehtien uudelle meilläkotona.fi -saitille! Tuli niin hyvä mieli! ♥

 

*Joulukalenterikuusi saatu aikoinaan blogiyhteistyönmyötä be&liviltä.

Translation: I bought a new cushion cover from a local shop, Kankuri. It is hand-printed here in Kokkola.

Author

2 Comments

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.