Olen muutaman viimeisen vuoden aikana innostunut askartelemaan kalenterin. Nyt olen liikkeellä hyvissä ajoin, sillä tein jo valmiiksi vuoden 2014 kalenterin. Malli on sama pelkistetty kuin tämän vuotisessa kalenterissani.

kalenteri_koneella

lataa_kalenteri2014Jos tykkäät, pääset lataamaan kalenterin ilmaiseksi klikkaamalla yllä olevaa kuvaa tai tätä linkkiä.
Kalenteri kannattaa printata vähän paksummalle paperille.
Ja jos minä oikein innostun ja on aikaa, voi olla että teen vielä toisenlaisen kalenteriversion vuodelle 2014.

EDIT 3.11.2013 klo 18.00: Mikäli kävit printtamassa kalenterin ennen su 3.11. niin valitettavasti kesäkuun kohdalla on virhe. Sieltä puuttui 17. päivä, mutta kävin juuri korjaamassa kalenterin.
Jos sinulla on virheellinen versio, niin joudut printtaamaan kesäkuun sivun uudestaan. Sori. :/ Minun pitäisi olla tarkempi…

Author

40 Comments

  1. AI hitsi kun hyvä idea! Mahtavaa! Voisin yrittää tuota miestäni jos tekisi mulle synttärilahjaksi ihan oman disainin 🙂

  2. Voi ihanaa! Hiukan olen jo etukäteen ehtinyt surra minkälaisen kalenterin teippaan tekemälleni vaneritaustalle kun täksi vuodeksi tekemäsi kalenteri on eletty loppuun. Nyt ei tarvitse enää surra 🙂 Kiitos!

    • Mukava kuulla. 🙂 Meillä kalenteri on ollut magneetilla kiinni keittiön liitutaulussa.

    • Kiva kuulla! 🙂 Tulosta kesäkuu uudestaan jos ehdit jo tulostaa. Siinä oli virhe, jonka jo korjasin.

  3. Kiitos tästä. Hienon minimalistinen ja selkeä. Tuonko tulostaa paksulle paperille ja Granista klipsu-alustaan kiinni ni hienompaa saa hakea 🙂

  4. Hanna-Kaisa Korpi Reply

    Jes, ihana kalenteri. Tallensin sen heti ja tarkoituksena olis myös tulostaa se. Kysymys kuuluukin, että missä porukka on näitä tulostellut, jos kotoa ei tulostinta löydy?Minkä kokoisena se kandee tulostaa? En saanut myöskään tallennuksen jälkeen enää avattua tiedostoa…mä oon niin huono näissä, argh 🙂

    • Tämä kalenteri on tehty A4-kokoon, joten siinä koossa kantsii tulostaa. Valitettavasti kesäkuun kohdalle oli jäänyt virhe, joten sinun täytyy ladata kalenteri vielä uudestaan ( korjasin sen virheen jo). Ehkä valokuvaus liikkeessä voi saada tulostuspalvelua…? En kyllä osaa neuvoa siinä, kun itsellä ei ole tuota ongelmaa. Toivottavasti joku osaa auttaa paremmin…

    • Kiva kuulla, mutta joudut vielä tulostaa kesäkuun sivun uudestaan, kun sinne ekaan versioon oli lipsahtanut virhe. Sori. :/

  5. Tämä on niin hieno juttu!
    Minulla on ollut vain tämä kalenteri kotona tälle vuodelle käytössä. Juurikin kun vaihdoin kehyksiin marraskuun, mietin, että mahdanko saada blogistasi myös ensi vuodelle tämän ihanuuden:) Kiitos kiitos! Satu

  6. Kaunis!
    Jos innostut vielä tekemään toisenlaisen version, niin ns. perhekalenteri olis kiva.
    Pitääpäs käydä ostamassa paksumpaa paperia… 🙂

    • Perhekalenteri olisikin kätevä. Katsotaan miten ehdin väkertää… Kiitos vinkistä! 🙂

  7. Kiitos tästä!! Voisin printtailla tätä joululahjoiksi ystäville, erivärisille papereille. 🙂

    • Toivottavasti et vielä ehtinyt printtailla, kun kesäkuussa oli virhe. Mutta jos ehdit, niin printtaile keaäkuun sivu uudestaan. Olin vähän liian hätäinen….

  8. Jos teet toisen version, niin sellainen, jossa on viikkojenkin numerot sekä pyhäpäivät merkitty, olisi tervetullut!

  9. Hei! Kiitos ihanasta kalenterista! Yksi pieni toive olisi seuraaville vuosille: saisiko kalenteriin myös viikkonumeroinnin 🙂 Se helpottaisi monesti mm. lomien suunnittelua 🙂

  10. Hei

    Onko pdf:ssä jotain häikkää, mulla ei lataudu ei sitten millään, vaikka näyttäisi olevan hyvin kevyt?

  11. Millä fontilla oot noi numerot tehny?
    Oon ettiny tollasta mut ei vaan tuu vastaan. 🙁

  12. Parempi myöhään... Reply

    Heippa!

    Kauan olen suunnitellut kalenterisi käyttöönottoa, mutta vasta nyt löysin oikean paikan ja kiinnitystavan. Ensi vuonna sitten hyvissä ajoin. Dropbox sanoo, että dokumentti on ”disabled” – olisiko siitä mahdollista saada kopio itselle printattavaksi?

    Kiitos paljon blogistasi, seuraan sitä säännöllisesti. Musta se betoniseinä on hyvä idea! 🙂 Kyllä sitä aina takaisin valkoiseen pääsee, jos oikein haluaa.

    Maria

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.