Jouluvalmistelut alkavat olla loppusuoralla. Meidän kotiin tuli sittenkin ripaus joulunpunaista, kun kaupasta lähti mukaan iso nippu punaisia tulppaaneita ja otin perinteiset punaiset samettityynynpäälliset esille. Myös Mulberryn ruudulliset koristetyynynpäälliset ovat olleet osa meidän perheen joulua jo monta vuotta.

Joulupöydän taidan kattaa pellavaliinan päälle. Kattaukseen tulevan kukka-asetelman hankin eilen. Se on sekalainen lajitelma erilaisia oksia, joiden sekaan sujautin kaksi punasävyistä amaryllistä.

Eräs linssilude änkesi lähes jokaiseen kuvaan. Lopulta hän asettui lempipaikalleen olohuoneen pöydän alle.

Nyt meidän perhe rauhoittuu joulun viettoon ja samalla blogi jää pienelle joulutauolle. Ehkä päivitän Instagram Storiesin puolelle vielä pätkiä jouluvalmisteluista.

Oikein hyvää ja rentouttavaa joulua teille kaikille!

Merry Christmas!

Author

8 Comments

  1. Naurahdin kissalle – ihana tuo töhötyskuva sängyllä ?

    Ja voi että, minkä tunnelman elävä tuli luokaan. Takka on kerrassaan ihana, kuten koko muu sisustuskin. Rauhallista joulua!

    Terkuin,
    Emilia

    • Suvi M Reply

      Pehmis oli ihan hassulla tuulella tänään. <3

      Takka on niin ihana! En tajua miten voitiin olla niin monta vuotta ilman sitä.

      Rauhallista joulua sinnekin! 🙂

  2. Ihanan näköistä! Mistä muuten tuo teidän eteisenmatto jossa on mustat reunat? ?

    • Suvi M Reply

      Kiitos, mukava kuulla! 🙂 Matto on mittojen mukaan teetetty VM-Carpetilla ja olen saanut sen aikoinaan osana blogiyhteistyötä.

  3. Hyvä etteivät Mulberryn päälliset ole kadonneet :D. Eikös ne joskus olleet hukkapiilossa? Todella kaunista ja tunnelmallista. Ihanaa joulua!

    • Suvi M Reply

      Aivan oikein muistit! Mulberryn tyynynpäälliset olivat tosiaankin välillä kateissa, mutta onneksi löytyivät. 🙂 Ihania välipäiviä sinne!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.