Vuoden pimein aika on taas käsillä ja alkaa tuskastelut siitä, kuinka aamulla on pimeää kun lähtee töihin ja sama pimeys jatkuu kun palaa töistä kotiin. Emme kuitenkaan voi pimeydelle mitään, joten surkuttelun sijaan voisi suhtautua pimeään vuodenaikaan tunnelmoinnin kannalta.

Hämärän tunnelmalliset sisustuskuvat ovat minusta todella kauniita. Nämä omat hämäränhyssykuvani eivät toki yllä ammattivalokuvaajien tasolle, mutta on kiva kokeilla erilaisia juttuja valokuvauksessa. Kuvissa pidän eniten valon ja varjon luomasta tunnelmasta. Tunnelma – se on se avainsana.

Minulle kuvat ovat aina olleet keskeisin sisältö blogissa; sehän on luonnollista, kun kyseessä on sisustusblogi. Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt todella paljon bloggaamista ja sitä mihin suuntaan haluan omaa blogiani viedä. Selvää on, että jatkossakin haluan keskittyä kuviin ja tunnelmiin. Minua on ehkä vähän ärsyttänytkin keskustelut siitä millainen blogin pitäisi nykypäivänä olla ja kuinka ”kevyt” sisältö ei enää riitä. Minulle bloggaaminen ja sisustaminen tarjoavat vastapainoa kiireiselle työelämälle ja arjelle, enkä halua että bloggaaminen aiheuttaa minulle stressiä – silloin katoaa luovuus ja into. Vaikka blogi on myös toinen työni, on se ennen kaikkea minun tapani ilmaista omaa näkemystäni sisustamisesta.

Alusta saakka olen pitänyt punaisena lankana sen, että teen sellaista blogia, jota itsekin haluaisin lukea ja annan oman intohimoni (eli sisustamisen) johdattaa bloggaamista – täytyy vain välillä muistuttaa itseään tästä ja unohtaa se mitä ”joku sanoo”. Te lukijat olette kuitenkin siellä ja se jos mikä merkitsee minulle todella paljon.

Palatakseni tunnelmointiin: täytyy myöntää, että odotan jo innolla joulunajan tunnelmointia. Olin tällä viikolla pari päivää Helsingissä koulutuksessa ja samalla piipahdin Granitissa, josta nappasin mukaan muutaman ihanan jouluisen jutun. Ihan vielä en kuitenkaan viitsi joulutunnelmointia aloittaa. Nyt keskityn loppusyksyn tunnelmointiin muutaman kynttilän ja syksyisen oksan somistamana; ja rentoudun etsimällä kauniita kuvakulmia hämärän hyssyisessä kodissa.


Translation: The darkest time of the year is approaching. Instead of complaining about it, I think we should embrace it. It is time to create cozy corners and light some candles…

Author

8 Comments

  1. Todella kauniita kuvia! Tykkään tällaisista tunnelmallista kuvista. Ne on mukavaa vaihtelua ylivalotettuihin vaaleisiin kuviin, joita blogeissa on näkynyt jo vuosia. Toistaiseksi tätä tyyliä on saanut ihastella lähinnä vain ruotsalaisissa sisustusblogeissa, vaikka mielelläni katselisin tunnelmallisia kuvia, joissa näkyy valon ja vuodenajan vaihtelut, myös muuallakin. 🙂

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos! <3 Minäkin tykkään niin kovasti tummemmista tai luonnollisemmista kuvista kuin ne takavuosien ylivalotetut versiot. Ruotsalaisissa sisustuslehdissä on näkynyt tosi tummia sisustuskuvia jo pitkään ja niitä olen kovasti ihastellut. 🙂

  2. Aivan ihania kuvia ja minäkin tykkään katsella juuri nyt tällaisia tunnelmallisia otoksia, ikään kuin juuri vuodenaikaa mukaillen. Ja mitä tulee bloggaamiseen, niin minustakin se alkuperäinen ajatus on ihanin, vaikka haluaakin kehittyä, niin silti se aito innostus aiheeseen on se joka inspiroi ja kiinnostaa minua lukijana. Että haluaa jakaa kiinnostuksen kohteitaan toisten samoista asioista kiinnostuneiden kanssa.

    • Suvi M Reply

      Kiva kuulla! 🙂 Ja juurikin niin, se alkuperäinen intohimo on se mihin pitää luottaa. Eikä kaikkien blogien tarvitsekaan mukautua samaan muottiin.

  3. Kauniita kuvia ja lämpöistä tunnelmaa, joka välittyy kuvien myötä tänne asti.
    Mukavaa, että ajattelet noin, minustakaan bloggaaminen ei saisi aiheuttaa stressiä, vaan sen pitäisi olla hauskaa ja juurikin vastapainoa työlle. Sinulla on kyllä niin kaunis koti ja kauniita esineitä, joita on juuri sopivasti esillä.

    Oikein ihanaa ja rentoa lauantaita sinne ja hämärän hyssyjä 😉

    • Suvi M Reply

      Aivan ihana kuulla, että tunnelma välittyy. 🙂 Ja kiitos ihanista sanoistasi. Kieltämättä välillä olen kokenut paineita bloggaamisesta, kun aika on kortilla ja aina pitäisi olla niin täydellisesti hiotut blogipostaukset. Oma aikani ei vaan aina riitä siihen. Kuitenkin rakastan sisustamista ja bloggaamista, enkä haluaisi tästä siksi luopua.

      Aivan ihanaa ja tunnelmallista syksyä sinne! 🙂

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos ihana Vilja! <3 Mukavaa syksyä sinne sinun kauniiseen kotiisi. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.