Olenkin teille jo kertonut, että tänä syksynä saatte seurata vanhempieni wc-remontin valmistumista. Nyt voisin antaa vähän esimakua siitä, mitä on luvassa. Minä olen saanut suunnitella tämän tilan. Jee!

Lähtökohta on se, että vanhempieni asuntoon rakennetaan toinen wc entisen vaatehuoneen paikalle. Tähän uuteen wc:hen ei tule suihkua, mutta siitä huolimatta lattia ja yksi seinistä on laatoitetaan. Tai itse asiassa, Mankku on nyt saanut laatoitus- ja saumaustyön valmiiksi. He asuvat vanhassa kivitalossa ja lopputuloksesta halutaan moderni ja ajaton, heidän tyyliinsä sopiva.

Seinälaataksi valitsin valkoista peruslaattaa, joka laatoitettiin tiililadonnalla. Sauman väriksi valittiin valkoinen. Lattiat laatoitettiin mustalla kuusikulmaisella laatalla (molemmat laatat Pukkilan mallistosta). Tätä kuusikulmaista laattaa haluaisin omaankin kotiin! Kuusikulmainen laatta saumattiin niin mustalla sauma-aineella kuin löytyi.

vanhempien_kphWc-istuimeksi valittiin hyväksi havaittu Gustavsbergin ”Artic” malli, joka meillä oli jo ensimmäisessä talossa ja nytkin saunatuvan kylpyhuoneessa. Valaisimeksi tulee mm. Design House Stockholmin ”Work” -valaisin, josta juuri kirjoittelin ”Pihistä – panosta: ritilävalaisin” -postauksessa. Kyllä, huolehdimme siitä se asennetaan turvallisesti niin ettei siihen roisku vettä.

Pyyhenupeiksi äitini löysi mahtavan ratkaisun Juthbackan kirppistapahtumasta: Arabian valmistamat vanhat sähkötolppien nupit. Näistä tulee upeat!

Kylpyhuonelaatikoston, altaan ja hanan pidän salassa vielä hetken aikaa. Mutta loppuun voisin näyttää, miltä keskeneräisessä wc:ssä näytti tänään:

aitin_isin_wc

Seinät piti maalata uudestaan, sillä aluksi valittu valkoinen sävy ei miellyttänyt tätä suunnittelijaa. 😉 Seinälaatat ovat todella puhtaan valkoiset ja otimmekin laatan malliksi mukaan, kun kävimme valitsemassa uuden valkoisen sävyn.

valkoisen_savyt

Tikkurilan värimalleista meille tuttu ”Paperi” sekä uusi tuttavuus ”Talvi” sopivat parhaiten valkoisen peruslaatan kanssa. Valitsin ”Talvi” -sävyn, mutta molemmat olisivat sopineet minusta lähes yhtä hyvin.

Tästä jatketaan taas…

 

Translation: My husband is renovating a new bathroom at my parents’ home. Here’s a sneek peek of what I have planned.

Author

20 Comments

  1. Kauniin ajattoman ja selkeän näköistä! Meilläkin on ihan sama projekti menossa: vanhempien asunnon täysi remontti. Itsekin juuri eilen kuvailin pintamateriaaleja blogia varten… 🙂 Mukavaa sunnuntaita!

    • Oi kuinka kivaa, pitääpäs tulla kurkkaamaan blogiisi. Ja lisäänkin sen samantien lukulistalle… 🙂

  2. Vanhempasi ovat kuitenkin jo aika iäkkäitä ja vaikka varmasti vielä hyväkuntoisia, niin olisiko kuitenkin kannattanut ajatella jo tukikahvoja ja korkeampaa wc-pönttöää tuonne tilaan?

    • Ihan huolehtivaista, mutta eiköhän vanhempani itse osaa päättää milloin tuollaiset asiat huomioidaan, eivätkä ole niin iäkkäitä. Sitäpaitsi, jos eivät pääse pöntölle, eivät pääse kotiinsakaan, talossa ei ole hissiä…

      • EmaliAstia: Juuri niinkuin siskoni jo kommentoikin, vanhempani osaavat tämän asian varmasti itse päättää. Meillä on vetreä suku; yli 90-vuotias mummonikin asuu vielä 2-kerroksisessa isossa omakotitalossa, jossa on ihan normivessat. 🙂 Ja mitäpä sitä etukäteen hankkimaan sellaista, jota ei välttämättä tarvitse.

  3. Näyttää tosi kivalta. Meille on tulossa kylppäriremontti, ja olen tuskaillut, miten melko pieniin kerrostalokylppäreihen saisi kivaa ilmettä, etteivät olisi ihan peruskylppäreitä. Tuo kuusikulmainen tumma lattialaatta olisi ehkä ratkaisu, voisi olla aika hauska tassuammeenkin kanssa. Olin huomannut, että noita kuusikulmaisia laattoja oli taas ilmestynyt, mutta jotenkin sivuuttanut ne vanhojen mielikuvien perusteella. Odotan innolla vessarempan jatko-osia, kiva nähdä, mitä millaiset kaapit, lavuaarit ja hanat tulee.

    • Minusta 6-kulmainen laatta on niin ihana! Samalla vanhanaikainen, mutta oikeassa yhdistelmässä myös modernin ajankohtainen. 🙂

  4. Ompas upea tuo lattialaatta! Jotenkin niin tuttua menneiltä vuosikymmeniltä mutta samalla niin ”uutta” ja fressiä! 🙂

  5. hei, saanko udella mikä oli ensimmäinen valkoisen sävy? 🙂 etsin omille seinille mahdollisimman kirkkaan ja puhtaanvalkoista sävyä ja pelottaa että menee vikaan 😀

    • Ensimmäinen valkoinen sävy oli muistaakseni ”Akropolis” (en valinnut sitä ;)). Se oli selkeästi beige puhtaan valkoista vasten verrattessa.

    • Kuusikulmaiset laatat ovat niin ihania! Ja upea oli se sinun valitsemasi mosaiikkikin! Ja myös se pyöreä mosaiikki! Oi oi, kun on upeita laattoja… Saisipa tehdä monenlaisia kylppäreitä… 🙂

  6. Oi, odotan kovasti lopputulosta! Meille on myös tulossa tota Pukkilan mustaa kuusikulmaista laattaa (kylppäri on vielä alkuperäisessä 60-luvun kunnossa, ja lattiassa on vaaleat 6-kulmalaatat). Seiniin suurta valkoista laattaa. Osaatko sanoa, mikä on vanhempiesi wc:n lattiasaumojen sävynumero? Meinattiin vähän tummempaa (mutta ei mustaa) saumalaastia, ja olisi kiva tietää, mitä te käytitte. 🙂

  7. Mielenkiinnolla kysyn miten putkityöt jne onnistuivat vanhaan vaatehuoneeseen? Suihku olisi varmaan vaatinut jo monimutkaisempia/hankalampia toimia viemäröinnin suhteen? Asia kiinnostaa sillä meillä on vuonna 2007 rakennettu omakotitalo jossa on noin sadan neliön, ihan mahtava, kellaritila. Tilassa on n. 2.5 m huonekorkeutta ja lattialämmitys, mietimme tilaan mm. viersshuoneen rakentamista ja tähän yhteyteen haluaisimme ainakin wc-tilan ja, jos vain mahdollista, niin myös suihkun. Mutta tuo mahdollinen viemäröintien tekemisen hankaluus mietityttää. Niin ja, todella hyvältä näyttää vanhempienne uusi wc! Suunnittelutyö ja matka toteutukseenhan näissä projekteissa parasta onkin!

  8. Tykkään todella paljon tuosta kuuskulmasesta laatasta jonka olet valinnut. Olen haaveillut meillekin sellaisesta kunhan pääsemme kylppäreitä remontoimaan. Kiva kuulla, että sitä on nykyään taas saatavilla!

  9. Ihana lattia. Pisteet valinnalle. 🙂
    Olemme just rakentaneet talon ja vessaan tuli kyseinen 6-kulmainen laatta lattiaan,
    mustana ja valkoiset saumat.
    Tämä oli ensimmäinen sisustusvalintani taloon ja kaikki vieraat ovat sitä kehuneet.
    Yhtä aikaa moderni ja huokuu mennyttä aikaa.
    Sopii meille hyvin.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.