Kaupallinen yhteistyö: Kannustalo

Innokkaana sisustajana minulla on tietenkin myös sisustusidoleita. Yksi heistä on Helena Karihtala, jonka ajattoman tyylikästä sisustustyyliä ihailen kovasti. Hän yhdistelee minusta todella taitavasti värejä ja saa sisustukset näyttämään hienostuneesti, mutta kuitenkin rennosti, ylellisiltä ilman prameilua tai liiallista trendikkyyttä. Hämeenlinnassa sijaitseva Kannustalon Vihervaara on nyt saanut uuden ilmeen Karihtalan hyppysissä ja te pääsette nyt ensimmäisten joukossa ihastelemaan tätä uutta ilmettä, sillä näitä kuvia ei ole aiemmin esitelty vielä missään. Taattua inspiraatiota, olkaa hyvä!

vih3

vih5B

makuuhuone

vih10

vih16

vih8

olohuone

vih1

vih7

lastenhuone

vih14

keittio

vih13

aula

Vihervaaran uusi ilme on hiukan modernimpi kuin aiempi, vuonna 2007 Hämeenlinnan asuntomessuille suunniteltu versio. Linjakkaat, modernit huonekalut sopivat hyvin Vihervaaraan ja luovat raikasta, skandinaavisempaa ilmettä. Viherkasvit antavat kodikkuutta ja pienet yksityiskohdat viimeistelevät sisustuksen. Oma ykkössuosikkini on makuuhuone, jossa ihailen erityisesti kaunista seinäsävyä, rentoa mutta näyttävää petausta sekä ihastuttavia yksityiskohtia pienesineissä, valaisimissa ja asetelmissa.

Helena Karihtala kertoi minulle, että sisustuksen tavoitteena oli luoda Kannustalolle ominainen kodikas ilme nykypäivän mieltymyksiin vastaten. Haasteena oli nähdä talo taas uusin silmin, sillä tämä on jo kolmas Karihtalan luoma sisustus Vihervaaraan (messusisustuksen lisäksi Vihervaarasta on tehty jouluinen versio). Muutokset nykyiseen sisustukseen on tehty ainoastaan kalusteilla ja pientavaroilla, suuria muutoksia pintamateriaaleihin ei tehty. Huomioon oli otettava se, että talossa majoittuu Kannustalon talopakettia hankkimassa olevia perheitä, jolloin nukkumatiloja on varattava kuudelle hengelle ja materiaalien on oltava helppohoitoisia ja kestäviä. Sisustukselle oli määritelty oma budjetti ja huonekalut hankittiin pysyvästi Vihervaaraan, kun taas messutaloissa käytetään usein lainakalusteita. Vihervaaran uudessa sisustuksessa on sekoitettu designesineitä edullisempiin ratkaisuihin: mm. ruokapöytä löytyi osta-ja-myyntiliikkeestä ja lastenhuoneessa oleva kerrossänky Ikeasta. Juuri sellaiset valinnat saavat aikaan kivaa kontrastia ja kodikasta fiilistä.

Mikäli vain mahdollista, kannattaa suunnata sunnuntaina 2.8. klo 12-19 Hämeenlinnaan, sillä tässä Vihervaarassa on silloin avoimet ovet ja sinulla on mahdollisuus päästä ihastelemaan kohdetta ihan paikan päälle. Samalla voit tavata myös Suomen huippusisustajia, sillä paikalla ovat Helena Karihtalan lisäksi Kirsi Valanti, Henna Ahonen sekä Lato-talomallin suunnitellut Ulla Koskinen. Luvassa on kaikenlaista ohjelmaa koko perheelle (tarkempaa tietoa löydät Kannustalon nettisivuilta). Tekisipä minunkin mieli hurauttaa sunnuntaina Hämeenlinnaan!

Kaupallisessa yhteistyössä:

kt_logo_uusi

Translation: This beautiful home is designed by Helena Karihtala for Kannustalo. It was originally showcased at the Finnish Housing Fair in 2007 and now it has gotten a new, more scandinavian look. Love it! (in co-operation with Kannustalo)

Author

36 Comments

  1. Kyllä on kaunista. Vanhakin oli ihana,mutta tämä päivitetty versio vielä ihanampi. Mikähän mahtaa olla tuo uusien kuvien harmaa seinäsävy…erittäin kodikas.

  2. Tykkään tosi paljon tästä uudistetusta versiosta, aiempi sisustus oli ainakin minulle vähän turhan romanttinen 🙂 Tämän messu -Vihervaaran ansiosta meille tuli myös oma Vihervaara ja ollaan oltu tyytyväisiä valintaan 🙂

    • Minustakin tämä on kivempi sisustus kuin se eka, vaikka tykkäsin ekastakin. Se joulusisustus on myös tosi ihana! Mukava kuulla, että olette viihtyneet Vihervaarassa. 🙂

  3. Tykkään! Moderni ja kodikas. Olispa aivan huippua päästä sunnuntaina paikalle. Ps. laitoin viestiä sähköpostiosoiteeseesi mutta jostain syystä viesti palaa aina takaisin delayed mailina.

    • Niinpä, olisi kiva päästä tuonne sunnuntaina! 🙂 Viestisi tuli perille – vastaan pian. 🙂

  4. Itse ihastuin myös tuohon makkarin seinän sävyyn. Mikähän mahtaa olla..onko tietoa?

  5. Kaikki kolme Vihervaaran sisustusta viehättää, vaikkeivät ihan just omaa tyyliä olekkaan.
    Helenan tyylitaju ja kädenjälki on ihailtavaa.

  6. Nyt täytyy hieman korjata, sillä nuo kuvathan ovat olleet Helenan omassa blogissa esillä jo maalikuussa. Mutta kiva niitä on katsella täältäkin! Meillä maalattiin olohuone tuolla sävyllä kaksi vuotta sitten, ideanotin juuri tuosta Kannustalon messutalosta. Sävykoodi löytyy varmasti sisustusluettelosta Kannustalon sivuilta.

    Olen tosi tyytyväinen sävyyn, mutta kannattaa tilata värilastu etukäteen, sillä sävy taittaa hieman vihreään. Itse tosin halusin sen juuri siksi. Pieni tila kaipasi murrettua sävyä ja voin todella suositella!

    • No kappas, niin näyttivät kuvat olevan sielläkin. Pieni väärinkäsitys sen suhteen siis.

      On kyllä kaunis seinäsävy. Ripaus vihertävää on nyt tredikästäkin, vaikka onhan tuo sävy aika ajaton joka tapauksessa. 🙂

  7. Kiitos kun jaoit nämä! Helena Karihtalan tyyli on kyllä pettämätön ja omaa luokkaansa. Kaunis tämä uusikin sisustus, vaikka paikoitellen ehkä alkuperäinen sykähdyttikin tätä enemmän. Tämä uusi makuuhuone on kyllä tosi inspiroiva. Upeita kuvia!

    • On ihanaa inspiroitua tällaisista kuvista, kun niin paljon näkee melko samanlaista sisustustyyliä kun seuraa paljon blogeja/sisustuslehtiä jne. Ihanan ajatonta!

  8. Aivan ihana tuo seinien sävy! Muutenkin tuo olohuone sai aikaan ison inspiksen omaa työhuonetta varten…

  9. Helena on kyllä luonut kauniin ja kutsuvan kokonaisuuden. Minunkin lemppari on tuo makuuhuone ja sitten olkkarin tv-nurkkaus. Muuten olohuoneessa on suositut Linie Designin Asko-matot vaaleassa sävyssä, sekin on kaunis väri, näyttää eriltä kuin suosittu mustavalkoinen mixed-sävy.

    • Juu, katsoin kans että Linien matto siellä. Tosi kiva tuossa vaaleassa sävyssä! Olen vähän miettinyt, että jos roudais meidän olkkarin maton saunatuvalle ja hankkisi olohuoneeseen uuden (ei niin nähdyn) maton. Kun myytiin se edellinen saunatuvan matto, eikä siellä nyt ole mitään…

  10. Ihania kuvia! Kun pinnasin suosikkini, huomasin että kuvien nimet eivät kertoneet paljon niiden sisällöstä. Vinkkinä tulevaisuutta ajattelen olisi nimenomaan miettiä myös kuvien nimiä, jotta ne löytää helposti Pinterestistä kun ovat niin kauniita! 🙂

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

    • Yleensä nimeän aina omat kuvani erikseen, mutta nämä kun ovat lainakuvia, niin en muuttanut nimiä. On totta, että Pinterestiä ja hakukoneita ajatellen kannattaisi kuvat nimetä aina osuvasti. 🙂

  11. Tämä talo sisustuksineen on kyllä edelleen kautta aikojen kaunein messutaloista!

  12. Tuleekohan huonekalujen tuoteluettelo johonkin nähtäville? Kaunista jälkeä jälleen Helenalta.

  13. Hyvin onnistunut päivitys sisustukseen. Helena on omakin suosikkini. Niin taitava luomaan harmoonisia kokonaisuuksia. Makkarista tykkään eniten. Tuleekohan tuotteista johonkin infoa? Ihastuin tuohon makuuhuoneen päiväpeittoon..

    • Harmooninen on juuri se oikea sana kuvaamaan Helenan sisustuksia. 🙂 Uskoisin, että tuotteista tulee tarkempaa infoa, mutta kysäisen vielä…

  14. Kävimme keväällä edustajan kanssa paikalla kun sisustus oli juuri valmistunut.
    Silloin katselin Helenan blogista kuvia ja otin omia myös joista tein postauksen. Meille on tulossa muunnos tuosta pohjasta. Vihdoinkin oma Kannustalo meille.

  15. Terveisiä Vihervaarasta! Oli kyllä paikan päällä vielä kauniimpi kuin kuvissa! Istuin pitkään sohvalla ja vain ihailin sitä mielettömän kodikasta tunnelmaa. Mietin, että mistä yksityiskohdista se kodikkuus tulee…se fiilis… Ja päädyin jo siihen ainakin, että verhot täytyy laittaa itselle ;).

    • Onpa tosi kiva kuulla! Olisi ollut kiva päästä paikanpäälle. Ehkä joku toinen kerta… 🙂

  16. Hei Suvi!

    Osaisitkohan sanoa, mikä Linie Designinin matto tässä uudessa Vihervaaran sisustuksessa on kyseessä?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.