Vesipisarat ropisevat peltikattoon ja vaikka sade tuntuukin omalla tavalla viehättävältä, on kiva palata näihin aurinkoisiin kuviin. Aiemmassa postauksessa (Sisustusuutiset 33/2015) kerroinkin upeasti uudistuneesta Linumin kokoelmasta ja siitä inspiroituneena päätin kotiuttaa meille uuden päiväpeiton. Siskoni toi sen minulle Sisustuksen Koodista viime visiitillään täällä päin (aiemmin esittelemäni tarjottimen lisäksi).

linumin_paivapeite

linumin_tyyny2

linum_bedspread

makuuhuoneen_ovi

vintage_jielde

Pellavainen päiväpeite on kevyt heittää sängylle ja antaa petaukselle astetta siistimmän ilmeen rentoudesta tinkimättä. Tummanharmaa sävy on lähes sama kuin meidän ikkunanpuitteissa. Ehkäpä mekin innostumme nyt petaamaan sängyn entistä useammin.

Linum on kyllä yksi kaikkien aikojen lempimerkeistäni! Uudistuneen kokoelman myötä olen löytänyt sen taas uudestaan, vaikka kyllä meidän kodissa on lähes aina ollut Linumin tekstiilejä esillä. Tuo kaksiraitainen tyyny on yksi lempikoristetyynyistäni.

Syksyn tullen ja useiden upeiden tummanpuhuvien sisustuskuvien inspiroimana olen jälleen alkanut haaveilla makuuhuoneen seinien maalaamisesta tummaksi. Aiemmin mielessä oli etenkin sininen sävy, mutta nyt olen miettinyt vihreää tai vihreään taittavaa tummanharmaata. Mielessä kävi myös huonekalujen järjestyksen muuttaminen, sillä eilen keksin mihin kohtaan sängyn voisi siirtää… Sitä täytyy ainakin testata.

Translation: I love the way Swedish brand LInum has changed their look! Inspired by the new look, I bought a new bedspread from my sister’s store. I love the dark grey shade and linen as a material. I have also (again) started dreaming of painting the bedroom walls dark. I have so many projects in mind so we shall see whether we’ll have time for that…

Author

4 Comments

  1. Ai kuinka namu peitto! Pellavaisesta täälläkin juuri haaveillaan. Sieluni silmissä näen kuinka helppo se on heittää armottoman kiireisissä aamuissa sängylle…ja simsalabim, petaus on tehty!

    • Juuri noin minäkin ajattelin: peitto vain nopeasti aamuisin sängyn päälle ja petaus on valmis. Vaan eipä se ihan niin ole mennyt… 😀 No mutta, ainakin on kaunis päiväpeite olemassa silloin kun innostuu petaamaan.

  2. Olen ostanut pellavaa vuosien varrella varmaan aivan liian paljon Tallinnasta Zizi nimisestä liikkeestä ja heillä on samanlainen taitos päiväpeitossa.

    Ja kun päiväpeittoa ei tarvi liian usein pestä, ei värikään muutu.

    Nyt ostin tuliaiseksi heiltä kivoja käsipyyhkeitä ja sain kauniin kiitoskortin paluupostina.

    Mitä parasta, perustuotteet ovat hyvin edukkaita, esim astiapyyhe 6 euroa.

    • Voi että, olisin kyllä käynyt tuossa liikkeessä kun olimme Tallinnassa jos olisin vain tiennyt siitä! Nyt emme käyneet missään sisustusliikkeessä – tai niitä ei vain tullut vastaan niillä reiteillä, missä kuljimme. 😀

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.