Olen joskus maininnut, että saunatupamme betonilattiasta ei tullut ihan sellainen kuin olisimme halunneet. Lattia jäi liian karkeaksi ja pinta olisi pitänyt ehkä käsitellä eri tavalla. Sävykin jäi runsaan hiekkapitoisuuden takia melko ruskeaksi. Rakennusaikana tuntui jotenkin tosi hankalalta löytää ohjeita betonilattian pintakäsittelyyn, eikä rautakaupoissa osattu auttaa. Ehkä olimme liian hätäisiä, emmekä selvittäneet asiaa tarpeeksi.

Silloin tällöin olemme puhuneet, että lattialle pitäisi tehdä jotain, mutta aina se on jäänyt muiden ”projektien” myötä (ja niitähän omakotitalossa riittää). Sitten sain blogiyhteistyön myötä kuulla Weberin uudesta sementtipohjaisesta CASA design lattiapinnoitteesta. Pinnoite on Suomessa kehitetty ja sillä saa aikaan kauniin saumattoman ja yhtenäisen lattiapinnan. Upeat tuotekuvat vakuuttivat minut lopullisesti.

weber1

weber2

weber3

CASA design lattiapinnoite sopii kuiviin sisätiloihin ja yleensäkin tiloihin, joissa lattiaan kohdistuva rasitus on kevyt tai keskiraskas. Eli se sopii lähes kaikkiin kuiviin tiloihin, lattian pohjamateriaalista riippumatta. Pinnoitteen luvataan antavan lattian, joka on myös lämmin ja miellyttävän tuntuinen jalkojen alla sekä helppo pitää puhtaana.

CASA design-pinnoitteen voi asentaa itse, sillä sen pitäisi olla erittäin helppo levittää, eikä asennukseen tarvita erityistaitoja tai työkaluja. Pinnoite tasoittuu itsestään. Ja mikä kätevintä, CASA Design-–lattiapinnoite sopii levitettäväksi suoran ja sementtipohjaisen alustan, kuten esimerkiksi betonin, päälle. Meidän saunatuvassa pinnoite tulisi siis tämmöisen betonilattian päälle:

saunatuvan_lattia

takan_edusta

smeg_jaakaappi

sangynvierusta

Lattiapinta tulisi valmiiksi 24 tunnissa, eli tosi nopsaan. Nyt pitäisikin vain enää valita sopiva lattian väri meidän saunatupaan. Tasoitteen mineraalipohjaisesta koostumuksesta johtuen väristä tulee vivahteikas ja eläväinen. Värivaihtoehtoja on kuusi:

varimallit

Ensimmäinen ajatukseni oli, että valkoinen lattia olisi upea! Tai sitten vaaleanharmaa, vähän betonin sävyinen (muttei meidän hiekkaisen betonilattian sävyinen ;)). Tokihan myös Mankun mielipide täytyy ottaa huomioon ja hän oli sitä mieltä, että lattian pitäisi olla melko tumma, sillä tilassa katsotaan paljon elokuvia videotykiltä, joten vaalea pinta ei olisi paras vaihtoehto siltä kannalta. Saunatuvan seinät ovat valkoiset ja päätyseinä on valkoista raakalautaa. Luultavasti tulemme jossain vaiheessa maalaamaan seinät tummiksi elokuvien katselunautinnon lisäämiseksi. Niinpä olisimme päätymässä harmaan sävyyn (alimmaisena vasemmalla).

Mielelläni kuulisin kuitenkin teidänkin mielipidettä. Mikä lattian väri sinusta sopisi parhaiten meidän saunatupaan?

 

Translation: Which of these would be the best floor colour for our sauna house…?

Blogiyhteistyo

weberlogo

Author

60 Comments

  1. Olisihan se valkoinen aika hieno:) paljonko tuollaiselle pinnalle tulee neliöhinnaksi?

  2. Hyvä ajoitus. Kävin tänään rautakaupassa toteamassa, ettei myyjillä ole vielä mitään tietoa tuosta juuri lanseeratusta pinnoitteesta. Soitin Weberille ja vakuutuin ainakin itse, että tuote olisi varsin käyttökelpoinen moneen kohteeseen. Värimalleja odottelen!

    Sen alimman harmaan parhaiten sopivan teille! Jos näin ruudun välityksellä väri arvotaan 😉

    • Olipa kiva, että sattui ajankohtainen aihe. 🙂

      Me ajateltiin olla niin rohkeita, että valitaan väri vain tietokoneruudun kuvien perusteella. 😀 Ei se niin pieleen voi mennä kuitenkaan…

  3. Harmaa tai antrasiitti on mun ehdotukset, toki tuo antrasiitti voi olla jo aika tummakin sinne, varsinkin jos seinätkin tulee myöhemmin olemaan tummat.

    • Antrasiittikin olisi hieno, mutta kun ei vielä tiedetä minkä sävyiset tummista seinistä tulisi, niin ehkä harmaa olisi siinä mielessä parempi…? Kun kuitenkin pitää säilyä kontrasti lattian ja seinien välillä.

  4. Kaunista! Valkoinen, vaaleanharmaa ja harmaa ovat suosikkejani:)! Minäkin juuri pohdin blogissani lattiamuutoksia, mutta meillä pitäisi laattalattia saada uuteen uskoon. Voisikohan tuollaista levitää myös laattalattian päälle? Hmm…..

    • Samat suosikit minullakin. 🙂

      En osaa sanoa tuosta laattajutusta. Ehkä laatat pitää ensin irroittaa…?

      • Tuoteselosteessa mainittiin, että sopii myös laattalattialle. Meillä on ollut pitkään tällainen hakusessa omalle laattalattiallemme, mutta ilmankos ei ole löytynyt, kun ei sitä oltu vielä keksittykään 😉

  5. Oijoi!!! Minäkin haluan moisen yhteistyön :/
    Meillä on suunnitteilla ensi kesänä laittaa lattia myös uusiksi. 4 vuodessa betonilattiakin kuluu aika lailla ja juuri kyseistä tuotetta ollaan ajateltu. Itse haluan valkoisen, mutta teille voisi kyllä hyvinkin sopia harmaa.
    Kerrothan sitten työvaiheista hyvin kun tuote on niin uusi 🙂
    Pitääkö teidän lakka (vai millä käsittelitte) poistaa/karhentaa?
    Minua mietityttää työn suuruus kun meillä on varmaan n. 120 neliöstä kyse. Mihin tavarat sillä välin…

    • Jep, tarkempaa postausta on tulossa sitten lattian tekemisestä. 🙂

      Meidän betonilattian pinnassa on betolux-lakka. Emme hio sitä pois. Lattia on jäänyt hieman karheaksi, joten toivottavasti tämän pinnoitteen myötä siitä tulee mielyttävämmän tuntuinen.

      Varmaan teidän tapauksessa kannattaisi tehdä huone kerrallaan ja siirtää kalusteet viereiseen huoneeseen. Lattiapintahan tulee tällä valmiiksi tosi nopeasti (24 h).

      • Meillä lattia on myös melko karhean tuntuinen, vaikka kolmeen kertaan lakkasimme.
        Suunnittelimmekin että ensin käsitellään makuuhuoneet ja sitten vasta isoin tila, olohuone-keittiö-eteinen.

        Oletko miettinyt voisiko lattian toteuttaa siten ettei enää tarvitsisi laittaa lattialistoja 🙂
        Meillä kun on ulkoseinät betonia, niin voisi päästäkin ilman niitä, jos ei sitten tarvitse jättää liikkumarakoja tms.

  6. Upealta näyttää mallikuvissa ainakin. Valkoinen tai vaaleanharmaa olisivat minun suosikkejani. En tuollaisista ”ukkojen hömpötyksistä”, kuten lattian tai seinien värien vaikutuksesta elokuvanautintoon, ymmärrä yhtään mitään. Enemmän minun elokuvanautintoani häiritsisisi se, jos vaikka se lattia olisi omasta mielestä ihan väärän värinen ja sitten tietenkin miettisin sitä enkä keskittyisi elokuvaan. Hah, mutta nää on juuri niitä naisten ja miesten eroja 🙂 (Ja siis meillähän on kotona ihan kamalat lattiat, joten tiedän mistä puhun XD )

    • En minäkään ymmärrä noista miesten hömpötyksistä. Saunatuvan sisustaminen onkin ollut siksi haastavaa, kun semmoiset tekniset asiat pilaavat mun vision. 😀

  7. Adalmiinan Helmi Reply

    Oijoi, tälläinen lattiaan meidän seuraavaan kotiin. Ei puhdistettavia saumoja! Valkoinen on ehdoton suosikkini, mutta käytännön syistä ottaisin meillekin saunahuoneeseen harmaan! 🙂

  8. Valkoinen tai vaaleanharmaa sopisi varmasti hyvin nykyisiin valkoisiin seiniin, mutta tummien seinien kanssa valkoinen lattia voisi ehkä näyttää vähän hassulta. Joten tuo harmaa tuntuu pikaisesti pohdiskeltuna parhaalta vaihtoehdolta myös tulevaisuutta ajatellen 🙂

    Ja vaikka mulla ei nyt ole betonilattian remontointi ajankohtainen, niin toki tuosta remontista ja sen kulusta olisi sitten kiva kuulla myöhemmin lisää! Tykkään tosi paljon sellaisista kattavista postauksista, joissa on paljon tietoa ja vinkkejä.

    • Jep, harmaaseen ollaan päätymässä. 🙂
      Remontista raportoin kyllä lisää myöhemmin. Ja kohta on luvassa postausta myös vanhempieni uudesta wc:stä. Remppajuttuja tiedossa siis.

  9. Upea lattia tulee! Minä laittaisin teille harmaan 🙂 Mekin etsimme kesällä betonipinnoitteita, mutta ei tosiaan rautakaupoissa oikein tiedetty. Hienon tuote-esittelyn teit tästä Weberin tuotteesta!

  10. Hieno! Olisin itse niin hurja, että laittaisin antrasiitin… Upeat kontrastit tulis siitä.

    -topukka-

    • Antrasiitti on kyllä hieno, mutta saattaisi olla liian saman sävyinen kuin mitä seinistä ehkä joskus tulee. Siksi luulen, että harmaa olisi parempi. Valkoisten seinien kanssa antrasiitti toimisi hienosti.

  11. Tämä vinkki tuli hyvään aikaan. Olemme suunnitelleet vaatehuoneremppaa. Tässä olisi loistovaihtoehto pukeutumishuoneen lattiamateriaaliksi, koska pinta olisi tasainen ja kiinteät kalusteet helppo asentaa sen päälle. Teille valitsisin harmaan tai antrasiitin jatkamaan laattojen värimaailmaa 🙂

    • Onpa kiva kuulla, että sinunkin kannalta tämä postaus on ajankohtainen. 🙂

      Antrasiitti kieltämättä sopisi hyvin saunatuvan kylpyhuoneen värimaailmaa ajatellen.

  12. minäkin lähtisin tuon harmaan linjoille. Mielenkiintoinen tuote ja todella ihanat tuotekuvat 🙂 Tuli hirveä hinku valkoisiin lattioihin… ;D

    • Valkoiset lattiat olisivat niin upeat! Minustakin tämä tuote on todella mielenkiintoinen ja sen helppous kiehtoo. En malttaisi odottaa, että pääsemme testaamaan miten lattia tehdään käytännössä. 🙂

  13. Nykyinen betonilattianne on mielestäni upea! Mutta hienolta näyttää uusikin materiaalivalinta. Ehdottomasti väriksi antrasiitti. Näyttäisi noin valoisassa tilassa todella ryhdikkäältä. Pssst… kestää myös likaa 🙂

    • Nykyinen betonilattia on jäänyt aika karheaksi, eikä se välity näissä kuvissa. Ja sävykin on liian ruskea minun makuuni. Mutta uskoisin, että uudesta lattiasta tulee upea. Antrasiitti sopisikin hienosti valkoisten seinien kanssa, mutta jatkossa ei välttämättä jos maalaamme seinät tummiksi…

  14. Itse olen ihaillut näitä betonilattioita jo tovin, harmi että olemme jo ehtineet rakentaa ja näkyvissä ei ole uutta projektia. Onneksi saa haaveilla ja varmasti jossain välissä laatoitus keittiössä tulee tälläiseen vaihtumaan. Onkohan tätä mahdollista laittaa ulos terassille? Meille on tulossa betonista terassit ja rappuset, ja haaveilen valkoisen kivitalomme kanssa valkoisesta terassista ja rappusista! 🙂

    • Ja vaikka oma suosikkini on valkoinen, niin kyllä saunahuoneeseen valitsisin harmaan 🙂

      • Käsittääkseni tämä tuote on tarkoitettu vain sisätiloihin. Olisi kyllä hienoa saada vastaava tuote ulos. Tai en tiedä tulisiko sitten pinnasta liian liukas sateen ja jään myötä…?

        Valkoinen on minunkin mieleeni, mutta olen samaa mieltä että saunatupaan sopisi harmaa paremmin.

  15. Harmaa vois olla parhain. Ei liian vaalea ja eikä liian tummakaan. Luo kivan kontrastin kuitenkin seiniin ja vaaleisiin kalusteisiin ja tuon ns.kivijalan huoneeseen 🙂

  16. Kiitti vinkistä, tämä on niin meidän seuraavan taloprojektin suunnitelmissa! 🙂 Valkoisena aivan ylitsepääsemätön, mutta saunahuoneeseen kyllä harmaana. 🙂 Jään seuraamaan mielenkiinnolla.

  17. Onpa kiinnostava tuote! Mä kyllä tykkään teidän nykyisestäkin lattiasta todella paljon, mutta takuulla tuolla Weberillä saa myös hienon lopputuloksen. Muakin kiinnostaa neliöhinta. 🙂

  18. Oiii mikä ihanuus, tuo valkoinen lattia on minun ehdoton suosikkini <3 <3 Tuollainen lattia tulee kyllä varmasti meidän seuraavaan taloon 🙂 Nytkin lattia on kotona valkoinen, mutta niinkuin joku jo aiemmin kommetoikin, niin ei puhdistettavia saumoja, se on kyllä ehdottomasti parasta varmasti tässä lattiassa 😉

    Saunatupaanne varmasti käytännöllisyyttä ajatellen harmaa on paras valinta 🙂

  19. Todella kiinnostava uutuus. Mielelläni kuulisin lisäinfoa koska suunnittelemme lattiaremonttia. Myös neliöhinta kiinnostaa ja se missä tälläistä lattiaa pääsisi katsomaan livenä.

    Valkoinen on minun suosikki!

    • Uskoisin, että laatat pitää ensin irroittaa. Muutenhan saumat saattaisivat jäädä näkyviin. Mutta en tiedä – tämä oli vain omaa pähkäilyäni. Kannattaa kysyä rautakaupasta tai valmistajalta.

  20. olipas tutun näköinen koti! meille laitettiin tuo lattia kesällä, ollaan oltu kyllä hirmu tyytyväisä! Voin siis suositella!:)

  21. Hyvältä näyttää!
    Muutamiin tälläisiin pinnoitelattioihin törmänneenä kiinnostaisi miten ne kestävät talon elämisen.
    Kaikissa näissä tapauksissa on lattian reunoille tullut ikävän oloisia repeämiä jotka näkyvät selvästi. Toki jollain listalla voisi nämä taikoa piiloon jos sattuvat sopivaan paikkaan mutta tuo talon eläminen vähän mietityttää. Olisi kyllä ihanan näköinen ja oloinen vaihtoehto!

    • Ihan hyvä näkökulma. En tiedä miten käy ajan myötä, mutta jos eläminen jää piiloon huoneen reunoille listojen alle, niin ei ole ongelma minusta.

  22. Näyttää kyllä hyvältä. Onko liukkaudesta tietoa? Mietittiin kodariin epoksia mutta siitä luovuttiin kun moni sanoi sitä märkänä liukkaaksi ja meillä kodarin kautta sisääntulo kuravaatteilla…

    • Hyvä pointti tässäkin. En tiedä liukkaudesta. Mutta voin kertoa sitten käyttökokemuksia myöhemmin.

  23. Rohkea rokan syö ja siksi keltainen. Keltainen sopii hyvin mustan, tummanharmaan ja valkoisen kanssa. Jos lattia ja kaikki seinät on tummia (tulevaisuudessa), on tilan hahmottaminen jotenkin hankalaa. Vaaleampi lattia auttaa hahmottamaan esineitä ja kalusteita, varjoja ja mittasuhteita. Valkoinen on liian kova ja saunatupaan kulkeutuu varmasti roskia pihalta, kaikki näkyy, heti. Harmaa on liian kesy, antrasiitti liian tumma, siksi rohkea sinapinkeltainen!

    • Hui! 🙂 Tarkoituksena on kyllä, että seinien ja lattian välille jää kontrastia sitten joskus jos seinät maalataan. Ja roskat haluan nähdä, jotta näen mistä siivota. 😉 Keltainen on minusta liian rajoittava näin pysyvään pintaan, joten en siksi meille sitä valitsisi. Jos pidän pinnat melko neutraaleina, voin tuoda tilaan mitä tahansa tehosteväriä sisustukseen ajan myötä.

      Mutta hieno ehdotus ja hyvin perusteltu. 🙂

  24. Bongasimme tämän lattiavaihtoehdon lehtimainoksesta ja innostuimme. Sopisi hienosti uuteen kotiimme, joka sijaitsee 60-luvun rivarissa. Remontti alkaa parin viikon kuluttua. Kovin huonosti vain on missään kaupoissa vielä tietoa aineesta. Esim Turun K-Raudoista ei ole vielä edes hintaa saatavilla… Tosi hyvään saumaan tuli päivityksesi siis. Nyt utelenkin, että koskakohan ehditte remonttia tekemään (ja remppakokemuksianne jakamaan… 🙂 )? Harmaa on teille varmasti hyvä valinta – itse päätynemme samaan!

  25. Moi

    Meilläkin on lattiavalinnat edessä näillä näppäimillä joten olisi kiva jos saat jaettua asennus- ja ensimmäisiä käyttökokemuksia asappina 😉

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.