Meillä on tapana aina viikonloppuisin vähän herkutella. Lapset saavat valita oman herkkunsa ja usein me Mankun kanssa vietämme herkkuhetken vasta sitten, kun lapset ovat nukkumassa. En kaipaa ravintolaillallisia tai mitään sen suurempaa suunnittelua. Ihan vain oleskelu kotosalla hyvän elokuvan ja omien lemppariherkkujen kanssa riittää.

Joskus on kuitenkin kiva panostaa enemmän kahdenkeskisiin hetkiin ja kokkailla jotain pidemmän kaavan mukaan. Niinpä teimme Itsenäisyyspäivän iltana blinejä ja jälkiruuaksi créme brûléetä. Yhteistyössä Freixenetin kanssa sain juhlakauteen sopivia kuohuviinejä, joista illalliselle valitsimme Freixenet Vintage Reserva Brut -cavan.

freixenet_viini

kattausasetelma

freixenet_cava

kattaus

Tein kattauksen jo päivällä, jotta sain otettua kuvia valoisaankin aikaan. Näin jäi myös paremmin aikaa kokkailuun – tai minä lähinnä avustin, kun meillä isännältä sujuvat kaikki keittiöhommat näppärämmin kuin minulta. Blinejä emme ole tehneet pitkään aikaan ja kun luin tuoteselosteesta, että tämä Freixenet Vintage Reserva Brut -kuohuviini sopisi niiden kanssa erityisen hyvin, oli päätös selvä.

Tämä kuohuviini soveltuu hyvin myös juhlamaljaksi ja seurustelujuomaksi sekä tarjottavaksi jälkiruokien kanssa. Jälkiruuaksi päätimme sitten valmistaa créme brûléetä ensimmäistä kertaa itse. Vintage Reserva -cava soveltuu ns. läpiaterian juomaksi, joten se sopii myös jälkiruoan kanssa nautittavaksi.

kuohuviini_cava

illallinen_kahdelle

blinit_ja_viini

blinit

blinit_mati

blinit_viini

Meidän lettupannu ei käynytkään induktioliedelle, joten jouduttiin paistamaan vähän isomman kokoisia blinejä. Mutta makuun se ei vaikuttanut ja illallinen olikin oikein herkullinen. Blinien kanssa tarjolla oli kirjolohen mätiä, punasipulia, smetanaa ja tilliä. Kuiva Vintage Reserva Brut -cava sopi ruokajuomaksi erinomaisesti. Sitä suositellaan muuten myös kylmäsavuporon tai lohen seuraksi.

pehmiksen_hanta

Oli minulla toinenkin illalliskaveri…

jalkiruoka_cremebrulee

cremebrulee

jalkiruoka_nam

jalkiruoka_viini

Créme brûlée onnistui oikein hyvin. Koostumus oli juuri oikeanlainen, mutta ensi kerralla pitää laittaa pikkuisen enemmän vaniljaa. Koska sama Freixenet Vintage Reserva Brut -viini sopi myös jälkiruokajuomaksi, saatoimme säästää loput blogiyhteistyön myötä saamani Freixenet -kuohuviinit muihin joulun ja uuden vuoden ajan juhlahetkiin nautittavaksi yhdessä läheisten ja ystävien kesken.

viinipullo_lahjaksi

Viime hetken lahjaidea: Elyssia Gran Cuvée Brut -kuohuviiniä saa valmiissa lahjapakkauksessa

freixenet_suositukset

Kuiva cava on helppo yhdistää useampiin ruokiin ja se sopii nautittavaksi mainiosti läpi aterian, esim. joulupöydässä, jossa makujen moninaisuus aiheuttaa ongelmia valita sopiva puna- ja/tai valkoviini. Cavat soveltuvat hyvin myös juhlamaljaksi ja seurustelujuomaksi.

Freixenet Elyssia Gran Cuvée Brut -kuohuviiniä saa lahjapakkaukseen valmiiksi pakattuna ja se onkin oikein hyvä lahjaidea näin joulun aikaan. Rose cava, Cordon Rosado Brut, on sopii etenkin kevyempien ruokien kanssa, esim. ruokaisan salaatin kera tai tapaksille ja juomaksi illanistujaisiin. Me taidamme korkata tuon pullon ystävien seurassa uuden vuoden kunniaksi. Mustaan pulloon pullotettu Cordon Negro Brut kuiva kuohuviini sopii aperitiiviksi tai ruokajuomaksi juhlaillalliselle. Sitä taidammekin nauttia sitten joulupöydässä. Myös Vintage Reserva Brut -kuohuviini sopii hyvin jouluaterialle, sillä se soveltuu erityisesti ns. läpi aterian juomaksi.

Maukkaita juhlahetkiä kaikille ja kiitokset vielä Freixenetille juhlajuomista!

BlogiyhteistyoYhteistyössä:

2012-11-23_12_51_34_freixenet

hartwa_trade

Lisätietoa:

Freixenetin nimi tulee omistajaperhe Ferrerin sukutilan nimestä La Freixenada, joka tarkoittaa ’maatila, jossa saarnet kasvavat’. Ferrerin perhe on ollut Cava-bisneksessä mukana viime vuosisadan loppupuolelta alkaen ja Freixenet-yhtiö on yhä perheen omistuksessa ja johdossa. Nykyisin Freixenet on maailman suurin Cava-tuottaja n. 80 %:n markkinaosuudella. Cava on espanjalaista samppanjamenetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Kun viini on käynyt terästankeissa, viiniin lisätään sokeria ja hiivaa. Sen jälkeen se pullotetaan ja varastoidaan viinikellareihin toista käymistä varten. Pulloissa tapahtuvassa toisessa käymisessä viiniin muodostuu hiilidioksidia eli viinistä tulee kuplivaa. Freixenetillä on kellareita yli 50 km ja siellä on n. 120 miljoonaa pulloa. Pullot varastoidaan kellareissa ylösalaisin ja niitä tanssitetaan (käännellään), jolloin sakka valuu pullon suuosaan. Sakka poistetaan jäädyttämällä ylösalaisin olevien pullojen kaulaosa, jolloin pulloa avattaessa paine työntää sakan pois. Seuraavaksi lisätään sokeria, jotta saadaan kuohuviiniin haluttu makeus.

Author

8 Comments

  1. Kaunis kattaus, hienot viinit ja maistuvaa ruokaa…kaikista upein olet kyllä sinä!

  2. Lämmin tunnelma välittyy näistä kuvista 🙂 en ollut ajatellut kuohuviinistä läpi aterian juomaksi, hyvä vinkki, kiitos!

    • Kyllä meidän Itsenäisyyspäivän illan tunnelmaan kuuluu perinteisesti linnan juhlien seuraaminen (ainakin taustalta). Hyvää joulumieltä sinulle!

  3. Heh, söimme ihan vastaavan illallisen tovi sitten – blinejä ja samaista kuohuvaa. Tosin päätimme ensin ruoan ja ajattelin, että tuo kaapista löytynyt kuohuva sopisi hyvin blinien kaveriksi, ja näin tekikin. Hapokas viini leikkaa hyvin blinien rasvaisuutta. Aika positiivinen yllätys tuo cava muutenkin: mukavan paahteinen ja mineraalinen. En kyllä huomannut, että sitä olisi juuri blinien kanssa suositeltu.

    • Olipa hyvä analyysi! Kuiva cava taittoi juuri kivasti rasvaisia blinejä. Jouluna nautimme negro brut -cavaa, joka oli minusta vähän pehmeämpää.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.