Suomen taloustalkoot on tällä hetkellä tietenkin kuuma puheenaihe ja ottamatta sen enempää kantaa politiikkaan, haluan kuitenkin osallistua tähän seuraavaan haasteeseen. Sain nimittäin Retromoderni-blogista haasteen osallistua ”Finnderful”-sometalkoisiin. Tarkoituksena on tuoda esiin suomalaista osaamista ja yrityksiä. Tämä aihe on sydäntäni lähellä, olipa taloustilanne mikä hyvänsä. Haluan nostaa esille kolme muotoilu/sisustusalan yritystä, joilla on minusta loistavat edellytykset pärjätä myös kansainvälisillä markkinoilla. Suomen vienti nousuun! 😉

Gedigo

Albmi_hanger_grey_1024x1024

Ensimmäinen yritys, jonka haluan esitellä on kotoisin täältä minun kotikulmiltani Kokkolasta. Kyseessä on erilaisia nahkatuotteita valmistava Gedigo. Heillä oli juuri oma osastonsa Pariisin Maison Object -messuilla ja uusi nettikauppakin on avattu. Kokkola on perinteisesti ollut tunnettu nahkateollisuudestaan ja on ilahduttavaa nähdä, että tätä toimintaa on herätetty uudelleen henkiin tyylikkäällä tavalla. Tästä tulette kuulemaan vielä!

BEdesign

bedesign

BEdesign taitaa olla monelle jo tuttu. Tämä turkulaisten sisarusten perustama yritys valmistaa tyylikkäitä huonekaluja sekä sisustuksen pienesineitä, joista yksi tunnetuin taitaa olla Lume-vaaterekki. Meidänkin eteisestä se löytyy. Kaunis, yksinkertainen muotoilu ja korkea laatu viehtättävät varmasti myös ulkomaisia asiakkaita. Kaikki BEdesignin tuotteet valmistetaan Suomessa.

Adea

adea

Kolmanneksi haluan nostaa esiin kauhajokilaisen Adean. Adea on tunnettu etenkin laadukkaista sohvistaan (meillä ”Band”-malli), mutta mallistoon kuuluu laaja valikoima myös muita huonekaluja, kuten sohvapöytiä, nojatuoleja, raheja ja mattoja. Adea on jo saanut jalansijaa ulkomaisilla markkinoilla – ehkäpä tässä on Suomen seuraava Artek?

”Suomi on salaa pirun hyvä. Meillä osataan, mutta muualla siitä ei tiedetä tarpeeksi. Nostetaan suomalainen osaaminen kerralla kunnolla esiin kansallisilla sometalkoilla. Taloutemme ei tarvitse noustaakseen muuta kuin houkuttelevia tuotteita ja palveluita. Laatua jo löytyy.

Kaksi miljoonaa suomalaista on pelkästään Facebookissa. Heillä on keskimäärin 150 kaveria. Jos kukin jakaa kavereiden postaukset, saamme teoriassa 300 miljoonaa viestiä bittikiskoille suomalaisen osaamisen puolesta. Muut somekanavat päälle. Murto-osakin kantaa sanomaa kauas. Somella(kin) Suomi nousuun!

Blogihaaste menee näin:

1) Kehu blogissasi yhtä tai useampaa suomalaista tuotetta tai palvelua, josta oikeasti pidät.

2) Jaa postaus missä tahansa some-kanavassa mieluiten julkisena, jotta kehua voi levittää.
Lisää mukaan #‎finnderful -tunniste, jotta tempauksen voima käy ilmi.

3) Haasta mukaan muita bloggaajia. Minä haastan mukaan seuraavat blogit: Kettukarkki, Bambula ja Home via Laura.

Translation: Good design comes from Finland! I took part in a blog challenge and chose three brands that I think will have the possibilities to have international success in interior design markets. Please visit Gedigo, BEdesign and Adea websites to learn more!

Author

10 Comments

    • Luulenpa, ettei ihan kauhean moni ole kuullutkaan. Ihanaa, että omasta kotikaupungistani löytyy tällaista osaamista! 🙂

  1. Kiitos Gedigo vinkistä jonka näin ensin Snapchatissa.
    Tilasin heti kuulokepidikkeen.

  2. Suomalaisessa designissa olisi kyllä potentiaalia ihan yhtä hyväksi vientituotteeksi kuin ruotsalaistenkin tuotteet. Rahaa ja apua vaan pitäisi saada näille lahjakkaille suunnittelijoille ja suomalaisille yrityksille. Hyvä kampanja – Suomi nousuun designilla!

    • Aivan, olen täysin samaa mieltä! 🙂 Minusta sivutuloverotusta pitäisi keventää, jotta ihmiset uskaltaisivat alkaa yrittää myös sivutyönään ja siitä saattaisi poikia sitten lopulta ihan uusia päätoimisia yrityksiä ja työpaikkoja. En tajua miksi sivutyöstä pitää rankaista niin suurella verotuksella! No nyt meni jo paasaamisen puolelle… ;D

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.