Siinä missä kodin sisällä vallitsee melko keväinenkin fiilis, on talon ulkopuolella kyllä täysi talvi. Täällä Keski-Pohjanmaalla on tosi paljon lunta ja lumitöitä on saanut tehdä kyllä oikein urakalla. Huvikseni napsin muutaman kuva meidän talvisesta pihasta.

pihakaappi

saunapolku

Takapihan terassi on aivan lumessa ja grillikin näyttää aika surkealta lumen keskellä. Suojahuppu on jossain hukassa, joten se jäi laittamatta kokonaan.

Kannustalolle suunnittelemani pihakaappi ei ole talvella käytössä. Pihakaapissa säilötään kaikki puutarhavälineet ja ruohonleikkuri. Kuinka kaukaiselta kesä tuntuukaan näiden kinosten keskellä!

pyoravarasto

Etupihalla oleva pyörä-roskiskatos on sen sijaan jatkuvassa käytössä. Se tuli viime kesänä vain laitettua pikkuisen hätäisesti tuohon pihalle ja ensi kesänä pitääkin kiilata se täysin suoraan. Pyörävaraston puolella on kätevä säilyttää myös lumikolaa.

etupiha_talvella

etupiha

Etupihan koristeportti on aivan lumikinosten vallassa, emmekä ole ollenkaan kolanneet siitä lumia nyt talvella. Kulku kotiin tapahtuu siis tästä sivuaukosta nyt talvella. Terassilla on vielä viime kesän hortensiani – siihen se jäi kun en saanut aikaiseksi tyhjentää ruukkua ja nyt se on jäässä.

Odotan kyllä innolla kevättä ja sitä nouseeko kukkasipuleistani mitään kaunokaisia tänä vuonna!

*Pihakaappi ja pyörä-roskiskatos toteutettu yhteistyössä Kannustalo Oy:n kanssa.

Translation: We have a lot of snow. Spring seems so far away in the middle of all this snow.

Author

3 Comments

  1. Kivan näköistä talvella. Teidän taloa kun katselee niin mieleni muuttuu talomme ulkovärisuunnitelman suhteen. Mutta tiukasti pitäydyn alkuperäisessä suunnitelmassa maalata talomme tumman harmaalla.

    • suvi m Reply

      Tummanharmaa on ihastuttava talon väri. Meilläkin oli se aikoinaan mietinnässä. 🙂

  2. Maija pohtii Reply

    Hei,

    pakko kysyä kun pohdimme parhaillaan Käpy-ulkovalaisimia pihallemme ja pohdimme vielä meille sopivinta väriä. Huomasin aiemmista postauksista, että teillä on kuparinväriset valaisimet. Näissä kuvissa kuparin väri näyttää melko tummalta, vaikkakin edelleen tosi hyvältä, mutta onko väri tosiaan tummentunut ajan myötä paljonkin vai tekeekö kuva vain sellaisen vaikutelman? Kuparille tummentuminen on toki ominaista, mutta jäin vain pohtimaan kuinka pitkään väri on kirkas vai kannattaako suosiolla ottaa valmiiksi tummemmat / mustat valaisimet.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.