Tag

Tekstiilit

Browsing

Vaihdoin viikonloppuna olohuoneeseen taas nämä mustavalkoiset tyynyt. *haukotus* Kyllä kyllästyttää mustavalkoisuus tällä hetkellä! Pidän edelleen kovasti näistä Svenskt Tennin norsutyynyistä, en tarkoita sitä. Mutta mustavalkoisuuden lisäksi kaipaan pehmentäviä juttuja. Anopin lettineuletyyny on askel oikeaan suuntaan. Se on aivan ihana! Sen kaveriksi tekisi mieli hankkia muutama toffeenvärinen tyyny. Näin…

Tänään oli aikomus tehdä viikkosiivous, mutta ei siitä mitään tullut. Lapsia kiukututti ja kyllä vähän myös äitiäkin. 😉 Vitsi, että voi olla tympeää puuhaa tuo siivoaminen silloin kun ei yhtään huvittaisi. Mitäpä sitä väkisin sitten itseään kiduttamaan. Se on edessä sitten huomenna, heh. Kiukutti näköjään sen verran, että…

Vuoden pimein ajanjakso alkaa lähestyä taas. Kotiin tekee mieli laittaa esille lämpöisiä elementtejä: paksuja tekstiilejä, torkkupeittoja, kynttilöitä ja pehmoisia tyynyjä. Olen jo jonkin aikaa haaveillut pehmoisesta rahista meidän olohuoneeseen. Nämä Piia Kalliomäen suunnittelemat neulotut rahit ovat aivan ihania (lue lisää täältä)! Pidän neuleen tekstuurista todella paljon – pinta…

Olohuoneemme mustavalkoisuus on saanut väistyä joksikin aikaa, sillä nyt olen vihdoin saanut sinne kaipaamaani kesäilmettä värikkäiden tyynyjen muodossa. Missonin siksak-kuvioiset tyynyt minulla oli ennestään ja niiden seuraksi nappasin Koodista mukaan Linumin valkoisen, oranssinpunaisen ja tumman lilan tyynynpäällisen. Olisi ehkä pitänyt ostaa vielä toinenkin valkoinen silkkityyny, sillä ne ovat…

Ihanaa olla taas kotona! Teimme pienen kesälomareissun sukulaismiehen matkailuautolla. Kävimme Pertunmaalla mökillä, Tampereen Särkänniemessä (Angry Birds -puisto oli nähtävä) ja sitten vielä siskoni luona Turussa. Oli oikein mukava reissu ja lapset nauttivat. Nyt koti on yhtä sekamelskaa; täytyisi purkaa laukut, pestä pyykkiä ja siivota koko huusholli. Mutta ei…

Voi kuinka ihanilta ja raikkailta nämä saniaiskuosit näyttävätkään! Ihailin jo aiemmin tätä kangasta siskoni uudessa kodinhoitohuoneessa ja juuri hetki sitten bongasin saniaistyynyt Koodin blogista. Aivan ihania!!! Olemme viettäneet illat pääosin pihalla viime aikoina ja voisinkin pian taas kirjoitella, mitä pihallemme tällä hetkellä kuuluu. Leikkimökkikin on oikealla paikallaan jo.…

Kirjoittelin jonkin aikaa sitten Olohuoneen matto -postauksessa uudesta Linie Designin ”Asko Mixed” matostamme. Olemme olleet mattoon hyvin tyytyväisiä, eikä siitä enää irtoa nukkaa samassa määrin kuin uutena. Myös eräs lukijani hankki tämän samaisen maton, mutta valitettavasti luonnonvillamatto aiheuttaa allergiaoireita heidän lapselleen, joten hänen on luovuttava upouudesta matostaan. Lupasin…

Kuten jo aiemmin mainitsin, kaipaisin vaihteeksi väriä olohuoneeseen. Ihanan raikasta keväistä ilmettä. Niinpä surffailin Länna Möblerin nettikaupassa ja poimin kollaasiin herkullisen värisiä esineitä, joiden avulla mihin tahansa olohuoneeseen saisi loihdittua upean keväisen ilmeen… 1. Missoni Home Humber T59 torkkupeitto ja tyyny / 2. Louis Poulsen AJ Jublieum -valaisimet…

Nyt voisi taas vaihteeksi tarttua sisustushaasteen aiheisiin. Seuraavaksi olisi vuorossa ollut tekstiili, mutta postailenpas nyt kuitenkin aiheesta matto, sillä kuvat löytyvät jo valmiina. Ja onhan mattokin tekstiili. 😉 Muutamasta aiemmasta postauksestani olettekin jo saattaneet huomata, että keittiömme värikäs räsymatto on vaihteeksi vaihtunut mustavalkoiseen versioon. Kuten se värikäskin, myös…

Makkarissa on tapahtunut pieni muutos. Kuka huomaa? Olemme vihdoin saaneet helmalakanan paikoilleen. Parisen vuotta ehdittiin olla ilman. Olen ostanut tuon helmalakanan muistaakseni H&M Homesta. Tätä ennen ostin erään toisen, joka oli niin ohutta kangasta, että patjojen ruudut paistoivat ikävästi läpi. Olen sitä mieltä, että helmalakanan pitää olla paksua…

Jatketaanpas taas sisustushaasteella. Nyt on vuorossa ”jotain mustavalkoista”. Meiltä löytyy aika paljonkin kaikkea mustavalkoista, mutta valitsin tämän postauksen pääteemaksi mustavalkoiset norsutyynymme. Niistä tulee jonkin verran kyselyitä kommenttilootaan ja sähköpostiini. Kangas on Svenskt Tennin valmistamaa ja olen tilannut sitä heidän nettikaupastaan. Olen ommellut tyynynpäälliset itse ja sen kyllä huomaa……

Saunatuvan lattiatyynyjen kankaiksi valikoitu lopulta ”Isot kivet”, ”Pirput” ja ”Varvunraita” Marimekolta. Vieraspeitot ja tyynyt mahtuivat hyvin näiden isojen (75×75 cm) tyynyliinojen sisään: kahden tyynyn sisällä on yksi normaalikokoinen peitto ja yhden tyynyn sisällä on kaksi nukkumatyynyä. Nyt on tämäkin säilytysongelma ratkaistu – kiitos teidän blogilukijoiden! <3 Viikonloppuna olisi…