Uusimmassa (6/11) TM Rakennusmaailman artikkelissa oli mielenkiintoinen ja laaja juttu rakennusblogeista, ja jutussa oli mainittu myös Valkoinen Harmaja-blogi:

”Esimerkiksi Valkoinen Harmaja tyyli muistuttaa sisustuslehteä ja kuvat ovat stailattuja. Jopa rakennustyömaalla näyttää niin siistiltä, että mahtaa moni vertaislukija masentua omalla sotkuisella raksallaan.”

Mietin kauan, että mainitsenko tuosta artikkelista mitään täällä blogissani, mutta olen nyt sulatellut asiaa ja haluaisin korjata yhden jutun: meidän kotikuvat eivät ole stailattuja. Minusta stailaus-sana on hiukan negatiivinen: viittaa keinotekoisuuteen tai siihen, että on käytetty lainatavaroita/huonekaluja. Tämä on meidän koti.

 

 

Asia oli esitetty faktana: ”kuvat ovat stailattuja”. Ehkä olisi voinut kirjoittaa, että ”kuvat näyttävät stailatuilta” jos ei halua meiltä asiaa tarkistaa. Kiva, että Harri mainitsi artikkelista heidän Koti Lahelaan -blogissa; muuten minulta olisi varmasti jäänyt koko juttu huomaamatta, enkä olisi tiennyt, että Valkoisesta Harmajasta kirjoitetaan näin.

 

 

 

 

Tämä on meidän kotimme ja näin asumme. Blogiani teen omalla tyylilläni. Jokainen varmasti ymmärtää, että täällä asuu nelihenkinen lapsiperhe ja sotkua syntyy päivittäin. Tämän blogin tarkoitus ei ole kuvata meidän arkea, vaan dokumentoida kauniilla tavalla kodin sisustusta ja siinä tapahtuvia muutoksia. Niinpä otan kuvat usein siivouksen jälkeen ja pyrin valitsemaan kauniin kuvakulman, sillä haluan julkaista blogissani kauniita ja toivottavasti inspiroivia kuvia.

Kuka jaksaisi katsella rumia kuvia; maitopurkit pöydällä jne.? Ensimmäisessä blogissani tein kerran postauksen, jossa esittelin silloista kotiamme ennen siivousta, eli kamalaa sotkua. Se saikin paljon positiivisia kommentteja, mutta tuo idea on jo toteutettu, joten keskityn jatkossakin näihin ”stailattuihin kuviin”.

 

 

Pelkkä raksablogi tämä ei enää ole. Minulle oli selvää jo tämän blogin alkumetreiltä, että tulen julkaisemaan valmiin kotimme sisustuskuvia blogissa, sillä tämä on harrastukseni. Nyt entinen raksablogi onkin muuttunut enemmän sisustus- ja lifestyleblogiksi.

Niin ja olen pahoillani jos joku lannistuu ”liian siisteistä” raksa-ajan kuvistamme. Sotkussa on vaan aika hankala rakentaa…

Artikkeli herätti paljon muitakin ajatuksia ja kommentoitavaa, mutta en nyt tällä kertaa ota kantaa juttuun tämän enempää.

Author

45 Comments

  1. Sammakkoprinssi Reply

    >Pöh, mä luin kanssa tuon artikkelin ja vähän ihmetyksellä kyllä tuon kommentin sinun blogista luin. Minulle ainakin on jäänyt lukijana se kuva että teidän kodissa on juuri tuollaista kun kuvista välittyy ja tietenkin kuvat otetaan silloin kun vähän on paikkoja siistitty. Ei se minun mielestä ainakaan tee sinun kodista "stailattua". Älä siis tuollaisesta välitä, jatka vaan samaan malliin, täällä ainakin yksi erittäin tunnollinen lukija! Rakastan blogiasi juuri sellaisena kuin se on!

  2. >Täällä yksi hiljainen lukija ilmoittautuu o/Olipas tullut erikoista tekstiä tuonne lehteen. Itse olen kovastikin tykännyt seurata blogiasi. Kolmen lapsen äitinä tiedän vallan hyvin, mitä se arki on sotkuineen ja en kaipaa blogeihin kuvia arkirealismista. Mielummin katson siistien, seesteisten ja rauhallisten kotien kuvia, juuri niinkuin täällä. Olkoon se sitten kuvia varten laitettua, mitä sitten?! Raksa-aikana pidän siisteyttä työturvallisuudenkin kannalta hyvänä asiana, ei niin helposti kompastele laudanpätkiin ym. Ja mahtuu niitä töitäkin paremmin tekemään, kun ei tarvi ensin siirtää vanhoja sotkuja toiseen nurkkaan. Kiitos siis blogistasi, mielelläni seurailen jatkossakin ♥Me muuten olemme myöskin Kannustalon rakentajia, muuttoa kohti menossa. Just laitoin kuvia blogiin, sen verran stailasin, että siirsin pesusangon pois kameran edestä 😉

  3. >En ole alkuperäistä kirjoitusta nähnyt, mutta pakko kommentoida! Minusta on hassua, miten ihmiset olettaa että jos on kauniisti sisustettu koti, että se on oltava "stailattu". Eikö "tavallisilla" ihmisillä saa olla tyyli- ja sisustustajua joka on samanlaista kuin mitä stailaajat käyttävät?Ja minusta on kivempi katsoa siistejä koteja, kuin sellaisia jotka ovat ihan sotkuisia 🙂 Tottakai sotkua syntyy kaikissa kodeissa, se on ihan luonnollista, mutta itse ainakin siivoan kodin ennen kun esim. vieraita tulee. Eikös se ole ihan normaalia, että haluaa esitellä kotinsa kauniina ja siistinä? Olen uusi lukija blogissasi, ja mielestäni teillä on kaunis koti 🙂 Ja mielestäni sinun kuvat ovat kauniisti otettuja, juuri sellaisia mitä haluan katsella 🙂 Jatka samaan malliin!

  4. >Melkoisen outoa tuollaiset lehtikirjoitukset, kun vielä asialehdestä on kysymys!Olen monesti ihmetellyt, kun bloggareita välillä jopa arvostellaan, jos heillä on siistiä. Kuka nyt oikeasti haluaa kuvata omia pyykkivuoriaan tai tiskejään ja kuka niitä haluaisi katsella?! Minusta se ei vie kodin todenmukaisuudesta mitään pois, jos kuvissa on siistiä.Monille, kuten itsellenikin, nämä blogit ovat inspiraation lähteitä ja varmasti te bloggaajatkin haluatte julkaista sellaisia kuvia, jotka inspiroivat lukijoita.Olen myös huomannut sen aiheuttavan joissain närää, jos kodista löytyy design-kalusteita/esineitä. Koti voi silti olla aivan yhtä kaunis ja kodiskas, vaikka ko. huonekaluja löytyykin. Itse ainakin tykkään satsata klassikoihin, jotka kestävät aikaa ja joihin ei kyllästy.Teillä on kaunis ja hyvällä maulla sisustettu koti enkä ole kirjoituksistasi koskaan saanut sellaista kuvaa, että yrittäisit antaa kodistanne epärealistista kuvaa.-I-

  5. >Kyllä kai tuollaiset kommentit ovat kateellisten panettelua. Niiden, joiden kotona ei ole mitään perusjärjestystä ja arki on kaaosta ja edes siivoamalla ja järjestelemällä ei saa seesteista, sillä tavaroille ei ole paikkoja. Uskon vilpittömästi, että vaikka teille tulisi kylään minä hetkenä hyvänsä, niin näky on hyvin lähellä kuviesi näkymää. Tietenkin tiskipöydällä voi olla astioita, päivän posti pöydällä, lelut lattialla tai vaate tuolin selkänojalla, mutta veikkaanpa, että olet ihminen, joka tällaista epäjärjestystä ei kauaa kestä ja näkymä on hyvin pian taas kuvien kaltainen.

  6. >Jaa. En TM:n Rakennusmaailmaa ole viime aikoina lukenut, tuorein taitaa olla vuodelta -94.Ei blogistasi ole välittynyt varsinaisesti stailattu fiilis. Olet hyvä kuvaaja (taitava? miten sen nyt ilmaisisi oikein, kun omissa kuvissa on suurinpiirtein peukalo jossain laidassa aina ja ihmisiltä päät puolikkaina) ja hyvin esteettinen ihminen. Toki kuvista näkee, että kuvakulmia on rajattu, mutta eikö kaikki kuvaajat sitä ainakin yritä? Ja sitä siivoamista kuvia varten – kyllä useimmat bloggaajat raivaavat tavararöykkiöt piiloon kuvaa varten.Stailattu… Miksi ei voisi sanoa tyylikäs?P.s. En tiedä, mikä on Rakennusmaailman standardi työmaan siisteyteen, minusta teillä on ihan tavallisia nuo rakennusaikaiset kuvat olleet. Jos teillä olisi ollut poikkeuksellisen siistiä rakennusaikana, niin eipä tarvitse ihmetellä, miksi Suomessa edelleen rakennustyömailla sattuu tapaturmia niin hirveästi. Kun se siisteys ja järjestys vaikuttaa ainakin puoleen tapaturmista.P.p.s.Tämän oli siis tarkoitus olla kehu ja kannustus, vähemmän esteettiseltä bloggaajalta.

  7. >Stailaamisesta tulee minullakin sellainen mielikuva, että tavarat eivät ole välttämättä omia eikä perhe oikeasti elä sillä tavalla. Kuitenkin jokainen blogiasi yhtään pidempään seurannut tajuaa varmasti, että kyse on sinun maustasi eikä mistään teeskentelystä. Minäkään en siis oikein ymmärrä tuota kommenttia. 🙂 Kuvien rajaaminen on sen sijaan eri juttu, sitä harrastaa varmaan jokainen bloggaaja – minä ainakin, kuvaanpa sitten mitä tahansa. Miksi näyttää lattialla olevia sukkia, kun kuvan voi rajata kauniimminkin?

  8. >Ja kaunis koti onkin! Ja inspiroiva! Rinta rottingilla vaan eteenpäin!Sitäpaisi raksan PITÄÄ OLLA SIISTI, jotta rakentaminen olisi turvallista ja hommat etenisivät.

  9. >Voih, blogger nielaisi mun edellisen kommentin..Minullakin tulee stailaus-sanasta negatiivinen tunne, sellainen kuin olisi tekemällä tehty jotain. Että kodissa ei normaalisti näyttäisi ollenkaan siltä.Teillä on kaunis koti ja otat siitä kauniita kuvia, miksi niitä ei saisi sellaisena esittää? Minä ainakin haen blogeista juuri inspiraatiota ja esim. tästä postauksesta sain sitä kovasti! Sotkuiset ja huonot kuvat eivät kiinnosta, jokaisen omassa kodissa on varmasti sotkua ajoittain. Hei, mun piti vielä kysyä suositusta Kokkolan ketjuhotelleihin, onko joku parempi kuin muut?

  10. >Masennus on kyllä viimeinen asia mikä mielen on vallannut blogia lukiessa. Inspiroitunut ja ihastunut enemmänkin. Keep the spirit!

  11. >Rakastan teidän "stailattuja" kotikuvia! :)Itsekin huomasin kirjoituksen kun luin lähteä heti sen ilmestyttyä postilaatikkoon. Ensimmäinen ajatus oli, että kateellinen toimittaja. Pikemminkin kyseessä on todella taitava kuvaaja ja sisustaja :)Jatka samaan malliin, ehdottomasti! 🙂

  12. >Mistä teidän makuuhuoneen valkoiset verhot on/mikä merkki? Pidän kovasti. Ja hei älä välitä, mä ainakin pidän sun blogista ihan hirrmuisesti.

  13. >Pelkkää kateellisten panettelua. Minkä te sille voitte että olette hyviä siinä mitä olette tehneet? Itse en julkaise oman kotini kuvia, ihan vain siitä syystä että meillä on ihan h—n sotkuista koko ajan enkä halua sellaisia kuvia nettiin. Hienon blogin teit raksa-ajasta ja siitä varmasti ammentaa moni rakentaja vielä pitkään. Jos ei osaa itse moista niin ehkä sitten kannattaisi jättää jutut kirjoittamatta.

  14. >Jokaisen luulisi ymmärtävän, että kuvat otetaan silloin kun on siivottu eikä esim. tiskikaaoksen vallitessa keittiössä! Samoin kun vieraita on tulossa käymään niin yleensä siivotaan ja asetaan tavaroita paikoilleen. Minunkin ystäväpiirissä on ihmisiä, jotka eivät ollenkaan ymmärrä, että tavaroiden asettelu voi olla kaunista eikä pelkästään käytännöllistä. Monet eivät myöskään ymmärrä, että on ihmisiä, jotka ovat valmiita tinkimään käytännöllisyydestä kauneuden nimissä! Itse visuaalisena ihmisenä voisin ahmia kotimme kauniita kulmia tuntitolkulla 🙂 Vakiopuuhaani iltaisin, hampaita pestessä on istua hiljaisessa olohuoneessa ja ihastella kätteni jälkeä!Stailatuksi "haukkuminen" on vain kateellisten puhetta! Kiitos ihanasta ja inspiroivasta blogista 🙂

  15. >luen blogiasi päivittäin ja se on ehdoton suosikkini. olen saanut paljon ihania ideoita täältä, kun itselläkin raksa meneillään. kiitos niistä. joo ei jaksaisi kovin kauaa katsella sekasotku maitopurkki kuvia. hyvä näin… jatka vain samaan malliin.

  16. >Voi älytön että vielä lehti kirjoittaa tuollaista. Tuskin hekään julkaisisivat sikasotkuisia kuvia ihmisten raksalta tai kodeista. Kai nyt jokainen (tai suurin osa) haluaa blogiinsa nättejä kuvia. Tosin joskus olen eksynyt sellaisiinkin, joissa asukuvien taustalla on järkyttävä sotkukasa, eipä tee mieli toista kertaa poiketa sellaisessa blogissa. Ja minäpä vielä tiedän että teillä on aina nättiä, välillä ehkä jotain lojuu jossain, mutta blogikuvia varten et tosiaan stailaa erikseen. Pah noita juttuja.<3 sinne!

  17. >Pyydän ensin anteeksi sitä, ettei ole jaksuja lukea muiden kommentteja eikä kaivella kyseistä artikkelia luettavaksi. Meinaa olla hieman omalla rakennuksella kiirettä..Minä olen sitä mieltä, että tuollaisen kirjoittaja ei tiedä mistään mitään, ei ainakaan rakennus- tai sisustusblogeista eikä hän ole perehtynyt tarpeeksi asioihin, kun tuolla tapaa kirjoittelee. Toivottavasti ette pahastuneet siitä kovin, kyllä täällä mieluummin kauniita ja siistejä koteja katsellaan huokaillen ja haetaan sieltä motivaatiota oman siivoiluun ja järjestelyyn, kuin sottuisia koteja. Joskin ne sottuiset ja sekaisetkin voivat joskus olla ihan hauskoja ja kivoja. Mie ainaskin ruokin kauneuden nälkääni teidän blogissanne. Ja kiitos. Nyt olen puhunut.

  18. >Piti vielä kehumani sun kirppislöytöjä ja tuota ihanaa harmaata virkattua koria, mistä se on? Tosi hieno!

  19. >Voi höh, niin allekirjoitan kaiken mitä kirjoitit! Itsekin niin pidän siitä että saan siivouksen jälkeen kuvata, hakea kivoja kuvakulmia ja rajaamaan ne lelut sun muut roinat.Ihania kotikuvia! <3

  20. >Minulle jäi teidän osalta jutusta ihan erilainen kuva kuin muille. Ymmärsin asian niin että blogisi ja hienot kuvat ovat verrattavissa tyylikkäisiin sisustuslehtiin. Ottaisin jutun kehuna ja kohteliaisuutena.

  21. >Hei, eipä muuta lisättävää edellisiin kuin että "jatka samaan tyyliin" ja esittele jatkossakin meille lukijoille linjakasta ja hyvällä maulla sisustettua kotiasi. Mulle blogisi on ainakin ollut inspiraation ja tiedon lähde, löysinhän mm. parketin kotiimme vinkkisi kautta! Nyt olisinkin kysynyt vielä sinulta ja lukijoilta, muistatteko/osaatteko sanoa sen vaakasuuntaisen viistettyreunaisen kiiltävän seinälaatan nimeä, kun se olisi toinen vaihtoehto keittiömme välitilaan tuon teidänkin talossanne olevan mosaiikkilaatoituksen rinnalla. Olen sen jossain bongannut, mutta nyt ei nimeä löydy mistään! Kiitos jo etukäteen!

  22. >Harrin tapaan vähän ihmettelen miksi olet ottanut tuon artikkelin niin henkilökohtaisesti? En ole juttua nähnyt, mutta näin äkkiseltään niin eihän se ole loukkaus vaan ennemminkin kehu? Kuvasihan nimenomaan ovat stailattuja, sanoithan sen itsekin että siivouksen jälkeen otat kauniita kuvia jne. Mutta eihän se tosiaan ole huono asia ollenkaan, vai onko?

  23. >Blogisi on aivan mahtava!! Kuka haluaa katsoa kaaos-kuvia, kun niitä voi katsoa kotonakin. Blogisi lukeminen tuo ihanaa vaihtelua omaan arkeen:). Kiitos! <3 Saanko kysyä muutamia mitta-asioita? Mikä on teidän välitilan korkeus? Muistaakseni teillä oli aikaisemmassa asunnossa kaapin alle asennettu liesituuletin? Olemme itse miettineet sellaista, kun tila ei anna periksi, vaikka saarekekin olisi ihana! olisiko siitä mahdollista saada kuvaa:)? Kiitos ihan tuhannesti:)!

  24. >Sinulle joka kyselit laattaa, olisiko kyseessä esim. Pukkilan fasetti? Se on aivan ihana laatta, itsekin haluaisin sitä seuraavan keittiön välitilaan tiililadonnalla 🙂

  25. Sincerely Yours, Suvi Reply

    >Ihania kuvia sinulla kodistanne taas kerran, jatka siis samaan malliin! :)Suvi / sincerelyyourssuvi.blogspot.com

  26. >Niin kuin Harri, ymmärsin itsekin artikkelin blogistasi positiiviseen sävyyn. Itse ainakin luin, että kirjoittaja tahtoi kertoa, kuinka ammattitaitoisesti kuvat ovat otettuja ja miten kuvia katsellessa silmä lepää. Kuvista välittyy lämmin ja harmooninen tunnelma. Lisäksi raksan siisteydestä ymmärsin, kuinka kirjoittaja "ylisti" siisteyttänne ja ihanteellista työympäristöä.Että älä nyt aivan masennu artikkelista, ei kaikki sitä varmastikaan negatiivisesti ottanut. Uskon, että artikkeli herätti mielenkiintoa, ja blogiisi voi eksyä sen myötä muutama kiinnostunut lukijakin 😉

  27. >Hei Ihana koti sinulla on ja pöh sitä juttua miksi ihmisellä ei saisi olla siistiä, kaunista, tyylikästä kotia. Ja miksei saisi aina remppamiesten päivän jälkeen käydä itse siivoamassa tontti siistiksi, toisilla se onnistu mutta jos toisilla on siisti niin ei kai siitä tarvitse kateellinen olla. Suomalaiset on hyvin kateellisia toisille jos niillä menee hyvin, näyttää toimittajakin olevan tälläinen juntti kateellinen suomalainen. Pitäisi ottaa jenkeistä oppia ja iloita jos toiset pärjää, ei se ole itseltä pois. Itselläkin paikat on välillä hujan hajan ja pyykkiä paikat täynnä varsinkin näin kesällä, kun käydään paljon mökillä ja veneillään, mutta kaikkihan sen tietää kun on laukkuja purkamatta ja vaatteet täytyy saada nopsasti pesuun ja taas pakata, niin kuka sellaisia kuvia haluaa katsoa. paljon mukavampi inspiroitua kauniista kuvista ja saada niistä itsellekin vinkkiä. Itse sain kivan vinkin siskosi blogista kun neuvoi että asettelee tavarat yhdelle tasolla eikä ripottele niitä pitkin asuntoa. Tein yhdelle tasolle ihanista muistoista ja lehdistä kokoelman ja se on herättänyt ihastusta. Eli mieluummin katselee ja lukee hyviä vinkkejä. Sekamelskan osaa jokainen tehdä itsekin. Tsemppiä sinulle ja perheellesi ja ihana odotella kuinka ihana teidän pihasta tulee. T. Erica

  28. >Sammakkoprinssi: Kiva kuulla! 🙂 Tiina: Kiva, että "rohkenit" kommentoimaan! 🙂 Pitääpäs käydä kurkkaamassa teidän blogista "stailatut kuvat". 😉 Tsemppiä raksaamiseen!Sandy: Aivan, olen samaa mieltä, että kyllä "tavallisilla ihmisilläkin" voi olla kauniita koteja! 🙂 Kiva, että olet löytänyt blogiini, tervetuloa! :)I: Olen huomannut saman asian. On kummallista, että bloggareiden pitäisi selitellä ja melkein pyydellä anteeksi siistejä kuvia. 🙂 Kiva, että suurin osa kuitenkin ymmärtää pointtini. :)Anonyymi: On totta, että ahdistun epäjärjestyksestä, mutta välillä olen itsekin niin väsynyt (varsinkin tässä elämäntilanteessa), että en yksinkertaisesti jaksa siivota. Niinpä se siivous kasautuu usein viikonloppuun. Ja pitäähän se työn jälki sitten filmata. ;)Sahrami: Aivan niin. Ei minustakaan meidän raksalla nyt niin erityisen siistiä ole ollut. Ei ihan kamalaa sotkuakaan, mutta sellaista, että työt sujuu esteittä. Bisquits: Juuri samalla tavalla ajattelen! Mutta ehkä ihmiset käsittävät tuon stailaus-sanan eri tavoin…? anu: Kiitos kannustavasta kommentista! 🙂 Siistiä pitää olla raksalla, että hommat sujuu.K: Aivan. Minäkin katson paljon mielummin niitä siistejä kuvia. Kyllähän kaikki ymmärtävät, ettei arki aina sellaista ole. :)Kokkolan hotelleista voisin mutu-tuntumalla sanoa, että Sokos Hotel Kaarle taitaa olla paras…? Tervetuloa tänne seudulle! :)jaana: Kiva kuulla! Kiitos kannustavista sanoistasi! :)Sanna: Juu, sama linja jatkuu. En varmaan osaisikaan tehdä muunlaista blogia. :)Anonyymi: Kiva kuulla! :)Meidän makkarin pitkät verhot (joita kai tarkoitit) ovat valkoista silkkiä ja olen ne omin kätösin ommellut (sen näköiset ovatkin sitten). ;D Rullaverhot on hankittu kaihdinliikkeestä.Terhi: Oih, kiitos kauniista sanoistasi! 🙂 Sinun blogisi on niin kiva – teillä on varmasti kaunis kotikin. Olisi kiva nähdä kuvia. :)Penny: Hauska kommentti! Kiitos! 🙂 Ja minulla on aivan sama harrastus: istun usein vain paikallani ja katselen ympärilleni. 🙂 Joskus nuorempana kaverini kummaksuivat moista harrastusta ja sitä, että halusin olla niin paljon kotona. :)Anonyymi: Todella mukava kuulla! Kiitos sinulle, että luet blogiani. :)Hanna: Huomasin. Kiitos ihana! :)Malia: Juu, ehkä vähän kummallista kirjoitusta. Kyllähän meilläkin sotkua on, mutta en ajatellut sitä esitellä täällä. ;)Harmaa virkattu kori on muuten anopin virkkaama. Tosi ihana! :)Taija: Kiva kuulla. 🙂 Ei me nyt niin hirveästi pahastuttu, kunhan halusimme korjata tuon asian, ettei tule väärinkäsityksiä. Tsemppiä teillekin raksaamiseen! :)COCO: Kiva, että löytyy hengenheimolaisia. Sinulla onkin aina niin kauniit kuvat ja kaunis koti. :)Harri: Ehkä tuon asian voi käsittää kahdella tavalla. Ensi lukemalla, minuakin hymyilytti, mutta sitten aloin pyöritellä tarkemmin toimittajan sanomaa. No mutta, ihan kiva että meidät oli mainittu kuitenkin. :)Anonyymi: Tosi mukava kuulla, että olet saanut täältä vinkkejä. :)Malia jo vastasikin sinulle tuosta laatasta. Meillä on myös lasten kylppärissä tiililadonnalla suorakaiteen muotoista laattaa, mutta siinä ei ole viistettyjä reunoja. Anonyymi: Ehkä otan artikkelin vähän henkilökohtaisesti, kun siinä mainitaan meidän rakas koti ja blogi. ;)Itse ymmärrän stailaus-sanan negatiivisena ja sitä myöten se ei kuvasta sitä, mitä minä ajan takaa tällä blogilla ja siksi halusin korjata asian. Ihmiset käsittävät tuon varmaan eri tavoin.Anonyymi: Meillä oli edellisessä kodissa täsmälleen sama liesituuletin kuin nytkin, mutta seinän viereen asennettuna. Voin joskus postata siitäkin kodista, sillä ehkä täällä on sellaisia lukijoita, jotka eivät ole nähneet niitä kuvia…Välitilamme on 60 cm korkea.Suvi: Kiitos. 🙂 Sama linja jatkuu. Amanda! Kiva kuulla, kiitos! :)Anonyymi: Juu, en masentunut. 🙂 Halusin vain korjata tuon stailaus-sanan, sillä minusta se herättää negatiivisen mielikuvan. Mutta näköjään ihmiset tulkitsevat sen eri tavoin.

  29. >Erica: Kiitos positiivisesta kommentistasi! :)Aivan samoin ajattelen. Ihmisten pitäisi enemmän olla iloisia toisten puolesta eikä ajatella, että se on jotenkin itseltä pois. Minulta on joskus kysytty, että eikö minua haittaa jos meitä matkitaan tämän blogin kautta. Ei todellakaan, ei se ole minulta pois. Ja tuskin kukaan täysin samanlaista kotia tekisikään. Olen vain iloinen jos joku saa täältä vinkkejä. Ja minäkin olen saanut lukijoilta valtavasti apua ja vinkkejä. 🙂

  30. >No voihan PÖH! Jatka vaan samaan malliin, ihania kuvia ihanasta kodistnne <3

  31. >anne: Juu, sama linja jatkuu. Ei kai tätä voisi tai osaisi muuten tehdäkään. 😉

  32. >Hei mistä olohuoneen matto? Saisiko siitä paremman kuvan.. Samoin onko sängyllä nyt päiväpeitto ja mistä?

  33. >Hei Suvi!Kiitos siitä, että jaksat jatkaa Valkoisen Harmajan tarinaa. 🙂 Tuon TM Rakennusmaailman jutun ottaisin vain kohteliaisuutena, tämähän oli mainittu esimerkkinä "eri tavoin" toteutetusta blogista. 😉 Koti on meille kaikille (ainakin toivottavasti!) se rakkain ja tärkein paikka, joten totta kai sen haluaa esitellä mahdollisimman kauniina. Näin tulen tekemään minäkin, kunhan nyt ensin saadaan ne seinät nousemaan… :DIhanaa kesän jatkoa Sinulle ja perheellesi!

  34. >Kotisi on suoraan kuin unelmistani ja minusta on itsestään selvää että maitopurkit tms siirretään pois kun kuvia otetaan. Ymmärrän harmistuksesi mutta yritä jättää tuollaiset artikkelit omaan arvoonsa…

  35. >hyvin kirjoitettu Suvi!ite oon kans törmänny tuohon et meidän kotia lähestulkoon "haukutaan" stailatuksi :D. en ymmärrä sellasta mielipidettä, tämähän on meidän koti meidän tavaroineen! mä tykkään ja rakastan kotia, jossa on esillä jotain mun mielestä kaunista. jokainen tehköön omasta kodistaan sellaisen missä viihtyy. ei sitä kenenkään ulkopuolisen tarvitse arvostella. makuja on monia! ja koska ne tavarat on paikoillaan päivästä toiseen, ei vain kuvaamisen ajan, ni ei se mitään stailausta oo! ja kuten sullekin teidän talonrakennuksen aikana monta kertaa sanoin, teidän raksaprojekti herätti mussa uuden raksakuumeen, en ois sitä ikinä uskonu et niin tulee vielä joskus käymään :D. mut niin taidokkaasti tätä blogia kirjoitit, raksa oli siisti ja inspiroiva (onko se ees mahollista :D)… kyllä mä talon rakentaneena tiedän, millaista se kauheimmillaan on, mut jotenki sun raksablogivaiheista tuli sellanen hyvänmielen tunne ku sitä seuras. osasit tuoda ne hyvät puolet ihanasti esiin, silti realistisesti. ja totta, en ite ainakaan jaksais joka päivä seurata sellasta blogia, missä ois kauhee sotku kotona :D. sitä sotkua näkee omassakin kodissa, miks haluisin nähdä vielä muidenkin sotkuja! ja voiko ihmiset olla huonolla tavalla kateellisia toisen kodin siisteydestä.. omituista, jos noin on…sitä paitsi, sehän on myös kunnioittavaa lukijoita kohtaan kuvata kotiaan silloin ku siellä on siistiä! kiitos sulle tästä ihanasta blogista ja siitä että päästään huokailemaan ihastuksesta teidän kauniin kodin kuvia katsellessa! mulle tämä on ainaki suuri inspiraation lähde.

  36. >Mielestäni valitus siitä, että ihmiset esittelevät blogeissaan tai muilla foorumeilla "luonnottoman siistejä" kotejaan, on todella outoa. Miksi kukaan haluaisi kuvata ja esitellä (tai ylipäätään asua) sotkuisessa kodissa?! Ja ketä se loukkaa, jos kuvat ovast kauniita, kun kuvauksen kohdekin on upea? Huoh, kyllä on erikoista.Olen myös jo kauan ihmetellyt asuntojaan myyvien (itse tai kiinteistönvälittäjien toimesta) ihmisten ottamia kuvia asunnoistaan: rojua, roskia ja kaikenmaailman rytöä laitetaan kohteen kuvakollaseihin. Suosikkini (inhokkini) on wc-istuimen kannen jättäminen auki myyntikuviin. Tuntuu että ihmiset eivät ajattele tippaakaan, että kyseessä on heidän kotinsa jota aikovat myydä ja se pitäisi saada mahdollisimman neutraaliksi ja huokuttelevaksi potentiaalista ostajaa varten… Noh, nyt meni ihan OT:ksi, mutta kiteytettynä: jatka samaan malliin blogissasi, kuvat ovat kauniita ja inspiroivia!

  37. Neiti Näpsä Reply

    >Itse olen joskus joutunut kyselyiden kohteeksi "Onko sinulla täällä aina näin siistiä? " tai "miten saat pysymään tavara paljouden kurissa?" tai "miksei sulla oo koriste-esineitä?".No jotenkin tulee vaivautunutkin olo moisesta….Tämä on minun tyylini..ja piste.Minusta blogisi on mielenkiintoinen, esteettisesti kaunis olematta liian steriili.

  38. >Harrin tavoin, minäkin olen sitä mieltä, että toimittaja käytti parjattua termiä positiivisessä mielessä eli kotinne on kaunis kuin karkki ja kuin "ammattilaisen sisustama". Mielestäni "stailaus" terminä ei ole mitenkään negatiivinen… mm. itse stailaan itseni joka kerta omilla vaatteillani kun lähden baariin tosin kuin kauppareissuille… 🙂 Ja moni varmasti "kadehtii" siistiä rakennusmaata 😉

  39. >Anonyymi: Olkkarin matto on Ikeasta. Minulla on aikomus tehdä vähän kattavampi postaus olohuoneesta, kunhan saan aikaiseksi. :)Makkarissa on farkkukankainen päiväpeite, jonka ostin siinä Hemtex-huumassani (http://valkoinenharmaja.blogspot.com/2011/06/hullaannus-hemtexissa.html)osmankäämi: Toki olen otettu, että meidän blogi mainittiin artikkelissa. 🙂 Halusin vain kuitenkin korjata sen yhden pienen sanan, ettei kellekään jää väärää kuvaa. Minusta stailaus-sanan voi käsittää hiukan negatiivisesti, mutta ehkä toimittaja ei sitä niin tarkoittanut…?Mukavaa kesää teille raksaamisen merkeissä! Odottelen jo innolla kuvia valmiista talosta! ;)mapela: Juu, harmistus on jo laantunut. 🙂 S: Voi kiitos aivan ihanasta ja tsemppaavasta kommentista! 🙂 Te lukijat olette kyllä parasta, mitä tämän blogin kautta on seurannut. Teillähän on niin ihana talo, että ei kai sitä nyt heti kannattais uutta alkaa tekemäänkään! 🙂 Mutta ymmärrän kyllä raksakuumeen siitä huolimatta…Enää me ei kyllä rakenneta kolmatta (vaikka isäntä niin joskus vihjaileekin). :)Anonyymi: Aivan samaa olen minäkin ihmetellyt! Etuovessahan tuollaisia kuvia voi ihastella jos sellaisia kuvia kaipaa. ;)Neiti Näpsä: Tuollaiset kommentit, joita mainitsit, ovat kyllä hankalia, kun niihin ei oikein osaa vastata. En kyllä oikein tiedä mitä sanoisi siihenkään jos joku kehuu jotain meidän kodissa…hymyilen vain vaivautuneesti. :)Yritän sisustaa modernisti, mutta silti kodikkaasti. Kiva jos se välittyy muillekin. :)TinttiP: Jep, luulen että tuon asian voi käsittää kahdella tavalla. Tuskin kukaan muu onkaan takertunut tuohon yhteen sanaan muuta kuin minä. 😉

  40. >Onko tuota olkkarin mattoa vielä myytävänä Ikeassa? Onko minkä niminen? Kiitos. T

  41. >Kovasti odotan jo lastenhuonepostausta. Koska nähdään kuvia niistä? Mari

  42. >T: Olkkarin maton nimi on Erslev ja koko on 180×250. Viime Turun reissulla sen ostin (toukokuussa), joten luulisi, että niitä on vielä Ikeassa. :)Mari: Voih, kiva kuulla! 🙂 Lastenhuoneet ovat vielä vähän kesken ja just keksin vielä, että teen niihin yhden muutoksenkin. Mutta ehkä voisin kuitenkin postata ennen sitä muutosta. En kyllä osaa sanoa milloin. Yritän mahdollisimman pian… 🙂

  43. >Heippa :)Mie löysin tännään sinun blogin ja luin hieman tuosta stailatusta kodista..voi erkki!En lukenu muitten kommentteja ko ei jassa, mutta teän koti on kaunis, ihana, valosa, upea, siisti =)Niin, totta kai kuvia otetaan siististä kodista, tai no mie ainaki ko otan kuvia omasta kodista (ei ommaa blogia, seku kuvia napsin sisustuksesta) järjestän kaikki paikat siistiksi ja tavarat ojennukseen millin tarkasti ja tyynykki pöyhin kuvausta varten vaikka kuvat jääki vaan ommaan käyttöön 🙂 Vaikka tosin, meillä kyllä on melkein nuin ihan arkielämässäki 🙂 Silti "stailaan" hieman kuvia varten 🙂 Ei se minusta paha asia oo, siis nyt puhun vaan sisustuskuvista.Ja kyllä mieki remontin aikana siivosin kotia koko ajan, tai siis pietin järjestystä yllä, helpompi remontteerata ko paikat ja remonttivehkeet on järjestyksessä entä hujan hajan. Että jos meki rakennettais, meillä ois kans paikat siistinä koko ajan, sekä sisällä että ulkona 🙂 Jotku vaan sattuu tykkään tekemään töitä siistissä ympäristössä 🙂 Tuon artikkelin kirjottaja taitaa vaan katteellisena kirjottaa ko ite ei taija viittiä pittää järjestystä yllä, meitä ko mahtuu monneen junnaan..Nautinnollista kodin sisustamista ihanassa kodissanne :)Sisustusterkuin,Satu

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.