Ihanaa joulukuuta! Me olemme tänään hääräilleet kaikenlaista niin mökkitontilla kuin omassa pihapiirissäkin. Nyt ennen kuin rauhoitun pikkujouluillan viettoon perheen kanssa, ajattelin näpytellä blogiin marraskuun sisustusuutiset. Tällä kertaa mukana on paljon astiauutuuksia sekä katsaus ensi vuoden mallistoihin ja trendeihin.

Kuvat: Vallila

Kotimainen tekstiilivalmistaja Vallila on julkaissut kevään ja kesän 2019 kokoelman SS19 Escape. Vallilan mukaan tuleva kevät näyttäytyy kodeissa omaperäisinä unelmien toteuttamisina ja rennon vapautuneina kokonaisuuksina. Nyt esiteltävä SS19-kokoelma sisältää 80 uutuuskuosia, eri väritykset mukaan lukien. Lisäksi Vallilan astiasarja kasvaa edelleen: Muru-mallin mukeja koristaa viisi uutta kuosia.

Meksikosta inspiroituneiden suunnittelijoiden kankaille ovat piirtyneet valkoiset hiekkarannat, siirtomaatyyliset vuoristokaupungit, maan kiehtova menneisyys sekä trooppiset seudut viidakkoineen ja vesiputouksineen. Tarjolla on värikylläisiä tunnelmia ja mielenkiintoisia graafisia kuviointeja. Kuoseissa esiintyy niin maisema-aiheita kuin muinaisista käsityötekniikoista inspiraationsa ammentanutta muotokieltä.

Latinalaisamerikkalaiset vivahteet on mukautettu skandinaaviseen tyyliin ja pehmeisiin, murrettuihin värisävyihin. Vallilan kevätkokoelman väripaletti koostuu utuisesta persikasta, vaaleasta mansikkajäätelöstä, sitruunankeltaisesta, smaragdinvihreästä sekä vedenvihreistä ja -sinisistä. Keveys ja raikkaus, mutta myös värien hillityt sävyt ja patina ovat mukana paletissa.

Myös Vallilan kuosisarja täydentyy uutuuskokoelman myötä. Maalla-kuosin innoittajana on ollut kuosisuunnittelijan suvun torppa ja kotoisa maalaismaisema Pornaisissa. Hiljaisuus-kuosi vangitsee nimensä mukaisesti rauhallisen hetken veden äärellä, merenlahden poukamassa Viikissä, ja Saaristoon on taltioitu perinteikäs saaristonäkymä Porkkalasta eräänä kuumana kesäpäivänä. Lisäksi Howard Smithin Dixie-painokuosi tekee paluun Vallilan mallistoon graafisen mustavalkoisena sekä valko-harmaana taiteilijan 90-vuotisjuhlan kunnianosoituksena.

Kuva: Lapuan Kankurit

Lapuan Kankurit on julkaissut uuden HVITTRÄSK-saunatekstiilimalliston yhteistyössä Kansallismuseon kanssa. HVITTRÄSK-malliston on suunnitellut Reeta Ek, joka on helsinkiläinen tekstiilisuunnittelija, kuvataiteilija ja taiteen maisteri Aalto-yliopistosta. Reeta Ek valittiin Vuoden nuoreksi muotoilijaksi 2017.

HVITTRÄSK-saunamallistossa Reetan inspiraationa oli kansallisromantiikka ja erityisesti ruusut, joita Hvitträskistä löytyy sekä puutarhasta että rakennuksesta löytyvistä yksityiskohdista. Mallistossa yhdistyy perinteinen kuviomaailma ja rytmi rennosti musteella maalattuun kädenjälkeen, joka piirtyy kauniisti kudottuun pintaan. HVITTRÄSK-mallisto on saatavissa joulukuussa 2018.

Kuvat: Eero Aarnio Originals

Eero Aarnio julkaisee uuden, rajoitetun erän ikonisesta Pallotuolista Mikki Hiiren 90-vuotisjuhlan kunniaksi. Juhlavuoden kunniaksi Disney ja Eero Aarnio ovat yhteisvoimin luoneet uuden rajoitetun erän Pallotuolista, jonka selkäpuolta koristavat Mikin iloiset kasvot. Aarnion käsistä on lähtöisin Pallotuoli, yksi maailman tunnetuimmista designtuotteista. Tässä Pallotuolin ainutlaatuisessa versiossa yhdistyy kaksi merkittävää pop-kulttuurin vaikuttajaa. Nämä luovuutta ja optimismia rakastavat ikonit muodostavat yhdessä täydellisen parin. Mikki Pallotuoli on saatavilla Aarnio Originals -verkkokaupasta.

Kuva: K-Rauta

K-Rauta on julkaissut trendiennusteensa vuodelle 2019. K-Raudan asiantuntijat ennustavat vuodelle 2019 kolme sisustuksessa näkyvää suuntausta: luonnonläheinen skandinaavisuus, upeat voimavärit sekä yksilöllisyys.

”Tulevan vuoden trendeissä näkyvät erityisesti luonto, vastuullisuus ja tulevaisuus. Koteihin halutaan tuoda luontoa lähemmäksi sisustuksen muodossa. Tulevaisuus voi näyttäytyä välillä synkkänä, ja luonnonläheinen koti tarjoaa turvapaikan”, kertoo K-Raudan suunnittelupäällikkö Päivi Laitinen-Slotte.

Vaalean ja eleettömän skandityylin vastapainoksi voimavärit-suuntauksen elementit ammentavat satumaailmasta, jalokivistä ja mausteista. Tumma puu, tapettien ja tekstiilien rikas kuviomaailma, ripaus hohdetta seinälaatan tai tapetin pinnassa sekä syvät hehkuvat värit ovat tunnusomaisia voimaväri-trendille.

”Metsänvihreä, vahva tummansininen sekä burgundi, munakoiso, sahrami ja liila ovat voimavärit-suuntauksen ydinvärejä. Pehmeä sametti, upottavat nukkamatot ja toisaalta korkeakiiltoinen messinki ja kupari sisustuksen yksityiskohdissa viimeistelevät tämän kutsuvan ja runsaan tyylin,” kuvailee Laitinen-Slotte.

K-Raudan trendiennusteen mukaan omin käsin tekeminen ja oman tyylin ilmaisu lisää suosiotaan. Löydöistä muokataan omannäköistä. Samaan trendiin osuus myös innostus kukkien ja kranssien sidontaan.

Kuva: Tikkurila

Aiemmassa postauksessa ”Poimintani Tikkurila Color Now 2019 väripaleteista” kerroinkin jo Tikkurilan vuoden väristä 2019 sekä Color Now 2019 värikokoelmasta. Vuoden 2019 väri on siis persikkainen, mehukas ja elinvoimainen K319 Flamingo. Vuoden värin valitsi Tikkurilan nelihenkinen väriraati, johon kuuluivat Tikkurilan värimateriaaleista vastaava Irina Hanhisalo, luova johtaja ja taiteilija Niclas Engsäll, trendianalyytikko ja toimittaja Susanna Björklund sekä väriasiantuntija Marika Raike.

K319 Flamingo on osa väriraadin vuodelle 2019 valitsemaa värikokoelmaa, joka kokoaa yhteen rohkeita punaisen, keltaisen, vihreän ja sinisen sävyjä. Inspiraatio värikokoelmalle löytyi kahdesta muotimaailman megatrendistä, värien ja tyylien sekoittamisesta sekä sävy sävyyn ‑pukeutumisesta, joita voi hyödyntää tyylisuuntauksina myös kodin sisustamisessa.

Kuva: Iittala

Iittala valitsee vuosittain salaisesta lasiväriarkistostaan värin, jonka lasin ammattilaiset Iittalan tehtaalla herättävät henkiin. Vuoden 2019 lasiväri on merensinen. Vuonna 2019 Iittala tekee yhteistyötä WWF:n kanssa, ja vuoden aikana jokaisen Suomessa myydyn merensinisen esineen myyntihinnasta lahjoitetaan 2,5 % Arktisen alueen suojeluun.

Merensininen kokoelma sisältää 20 esinettä Kastehelmi-, Aino Aalto-, Kartio-, Aalto-, Kaasa-, Kivi-, Valkea- ja Raami-sarjoista. Merensininen sävy on aiemmin ollut käytössä seuraavissa sarjoissa: Aalto, Valkea, Kastehelmi, Kivi ja Kartio.

Kuva: Iittala

Iittala Graphics -sarja täydentyy keväällä 2019 suomalaisen taiteilijan Linda Linkon suunnittelemalla Speckle-kuviolla. Kuvituksessa yhdistyvät sininen taustaväri, orgaaniset kuviot ja kirkkaat, epäsymmetriset muodot. Iittala Graphics sarjassa Iittala antaa taiteilijoille vapaat kädet toteuttaa itseään ja luoda uusia kuvioita päivittäin käytössä olevaan esineeseen, mukiin. Kokoelmaan on entuudestaan kuulunut neljä mukia.

Kuva: Arabia

Arabian Mainio Sarastus -astiasarjaan tulee lisää osia, kun keväällä 2019 sarja täydentyy kupilla (0,4 l) ja syvällä lautasella (23 cm). Mainio Sarastus -astiasarjan ovat suunnitelleet ja muotoilleet Arabian omat asiantuntijat, ja sarjan pääsuunnittelijana on toiminut Arabian muotoilupäällikkö Irina Viippola. Astioiden koriste on saanut inspiraationsa Raija Uosikkisen vuonna 1965 suunnittelemasta Ivalo-koristeesta. Ajaton koriste on käsin piirretty, pelkistetty ja mustavalkoinen.

Kuva: Arabia

Vaaleanpunasävyinen Huvila-koriste jatkaa Arabian Rakastetut kuviot -sarjaa. Kukkakoriste on tuttu Arabian Suomi 100 -juhlavuoden mukikokoelmasta. Vuonna 2019 Huvila-koriste tuodaan kuuteen eri osaan. Uusina osina ovat lautanen (19 ja 24 cm), kulho (13 cm), kannu (1 l) sekä tarjoilualusta.

Kuva: IKEA

IKEA tuo yhteistyössä Tom Dixonin kanssa suunnitellun DELAKTIG 2.0 -sängyn myyntiin alkuvuodesta 2019. Sängyn valmistusmenetelmä on tuttu lentokoneteollisuudesta ja puolet runkoon käytetystä alumiinista on kierrätettyä. DELAKTIG-sänky on sohvien tapaan avoin ja muokattavissa oleva huonekalu. Queen size -kokoiseen sängynrunkoon voi valita haluamansa patjan, ja muokata tämän jälkeen kokonaisuutta oman tyylin mukaiseksi. DELAKTIG-sohvan tapaan myös sängyn voi tuunata erilaisilla lisätarvikkeilla juuri omaan elämäntyyliin sopivaksi. Myös sohviin saadaan uutta ilmettä helmikuussa, kun myyntiin tulee DELAKTIG-sohvien uutuusvärinen päällinen, hempeä roosa.

Lyhyesti:

  • MUJI avaa Euroopan suurimman myymälänsä Helsinkiin, Kampin Kauppakeskuksen neljänteen kerrokseen syksyllä 2019.
  • Samuji House avautui 15.11.2018 uudessa myymälätilassa osana Kämp Galleriassa avautunutta suomalaisen muodin keskusta Gardenia. Liikkeen ensimmäinen kerros on omistettu pääasiassa vaate- ja asustemallistoille, ja toisesta kerroksesta löytyy Samuji Koti –sisustusmallisto.
  • Fiskars Norden-keittiövälinesarja täydentyy tammikuussa 2019 ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla keitto- ja paistoastioilla. Norden Steel -sarja koostuu kolmesta paistinpannusta, paistokasarista, kahdesta kasarista, kahdesta kattilasta, paistovuoasta sekä wokkipannusta.

Translation: Interior news of November. Finnish textile company Vallila has released pictures of their SS2019 collection. Lapuan Kankurit has released a new textile pattern HVITTRÄSK. To celebrate Mickey Mouse’s 90th anniversary Eero Aarnio has created a special edition of the legendary ”pallotuoli” chair in collaboration with Disney. Iittala has added a new pattern ”Speckle” to the Iittala Graphics mug series. Iittala also released the colour of 2019, which is sea blue. Arabia adds novelties to their Mainio collection and Huvila collection. Tikkurila has released the colour of the year 2019 and it is Flamingo. K-Rauta has released a trend analyisis for 2019. IKEA’s Tom Dixon collection grows with a bed. Muji opens the largest Muji store in Europe to Helsinkin in 2019. Samuji House has moved to Kämp Gallery in Helsinki. Fiskars adds steel pans to their Norden collection.

 

Author

4 Comments

  1. Heippa Suvi! Odottelen kuumeisesti kalenteria vuodelle 2019 🙂 Alkaa olla tämän vuoden kalenterin joulukuun alareuna jo täynnä ensi vuodelle tulevia merkintöjä 🙂 Kiitos kivasta blogista!

    • Suvi M Reply

      Kalenteri on työn alla. 🙂 Julkaisen sen luultavasti ensi viikolla. 🙂 Ihana kuulla, että sitä jo odotellaan. Monet ovat siitä kyselleet eri kanavissa…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.