Meidän olohuoneen pöydällä on aina lehtikasa. Viime aikoina päälimmäisenä lehtenä on ollut Elle Interiörin joulukuun numero, jonka kantta en kyllästy ihailemaan. Niinpä isken sen tähän teillekin ihailtavaksi:

Kuvassa on yhdistetty uutta ja vanhaa sekä halpistuotteita arvokkaampien designer-tuotteiden kanssa (koko jutun voit lukea täältä). Samaa ideologiaa pyrin minäkin suosimaan niin sisustuksessa kuin omassa vaatetyylissäkin. Muita tärkeitä sisustuksellisia kriteereitä minulle ovat ajattomuus, pelkistetty muotokieli ja käytännöllisyys.

Olisi kiva kuulla millainen on sinun ”sisustusfilosofiasi”?

kuva: Elle Interiör

Author

13 Comments

  1. >Kuva on ihana.Mutta apua, en ole ikinä miettinyt sisustusfilosofiaani! Kunhan sisustan vaan :)Periaatteita on kuitenkin joitain:Ei liikaa tavaraa, yritän karsia turhaa, jos jotain uutta tulee.Ei liian tylsää, pitää olla hauskoja ja rohkeita juttujakin, vaikka perusvärit ovat musta ja valkoinen.Lisäksi haluaisin, että meillä on jotain "mitä muilla ei ole"…Käytännössä tässä kodissa yhdistyvät vanhat perityt esineet ja huonekalut, Ikea-kama ja design-tuotteet. Sopiva sekamelska 🙂

  2. a n n i l i i Reply

    >Paras sisustusfilosofia: siivoa, siisti ja kerää tavarat omille paikoilleen. Kaikki näyttää niin paljon valoisammalle kun tasot on siistit ja asunnossa ei ole sekasotkua (tavaraa kerääntyy magneetin lailla kaikille pinnoille, eikö ole kummallista ;)). Ja samat ideat täälläkin, iloisessa sekamelskassa uusi ja vanha, design ja halpis. Muuten olisi tylsää!

  3. >Ihana kuva….Periaaatteni on valoisuus,siisteys,kodikkuus,vähän tavaraa.Olohuoneemme ja keittiömme ajaa musta/valkoista linjaa.Koti pitää olla viihtyisä ja että tavaroilla on oma paikkansa.Vanhaa ja uutta on kiva sekoittaa.Se jotenkin tuo pienen lämpimän sekamelskan!

  4. >Se josta joku perheenjäsenemme pitää sopii myös kotiimme. Sisustus on siis hyvin sekalainen alkaen täyspuisista perintöhuonekaluista ja päättyen lasten kaikkea muuta kuin tyylikkäisiin valintoihin. Tätä sekamelskaa yritän kursia melko kehnolla menestyksellä siedettäväksi kokonaisuudeksi. En ole määritellyt kotimme tyyliä. Ehkäpä sisustusfilosofiani voisikin olla "maalaaminen on määrittelyä hauskempaa" 😀

  5. >Tuo kuva on kyllä tosi "teidän näköinen"! :)Mun sisustusfilosofiaani ohjaa selkeys ja neutraalius, rauhalliset ja vähäiset värit. Sileää pintaa, ei liikaa sälää (toki ehkä tavoitetilana enempi kuin arkirealiteettina 😉 ) Klassikoita ja Ikeaa on meilläkin sulassa sovussa.Haluaisin keksiä enemmän jippoja ja jujuja ja särmää, uskaltaa olla rohkeampi, mutta luulen että sellainen varman päälle vaalea ja pelkistetty on eniten minua, vaikkakin sitten tylsyyden uhalla. 🙂 Kerrostumaa meillä on sisustuksessa, niin hyvällä kuin huonommallakin tavalla. Tietty vanhempi muotoilu, klassikkokalusteet tai muut jännät esineet, kestää aikaa ja niissä on tunnearvoa, mutta on meillä sellaistakin vanhaa kerrosta josta haluaisi lähinnä päästä eroon.

  6. >Mitähän mä lisäisin.. kaikki jo edellisissä kommenteissa sanottu. ;)Elämän kerroksellisuus, ekologisuus, halppis, desing, ikea, kaikki sopii meille. Talonpoikais-huonekalut mukana kulkien. Mulla toi sama, kun yhdelllä kommentoijalla, että jotain olis kiva olla itellä, mitä muilla ei ole. Tykkään paljon skandinavisesta sisustuksesta, filosofiasta en tiedä 🙂 Väreinä: musta, valkoinen, ripaus kirkkaita värejä (pun, sin,vihr, kelt) materiaali: puu.. Tässä hajanaisia ajatuksia multa.Ihana lukea tätä blogia!!!

  7. Retromoderni Reply

    >Meidän perheen filosofia on blogini mukaisesti; retro ja moderni ne yhteen soppii. Värejä säästelemättä, rohkeutta ja persoonallisuutta unohtamatta. Välillä hiotaan sisustuksellista pikkujuttua ihan viimeseen asti, mutta joskus ei mietitä sen enempää vaan tehdään ja ostetaan, mutta jälkeenpäin hauska huomata että se jokin ei mietitty juttu, sopiikin täydellisesti kokonaisuuteen. Tästä syntyy meidän hauska ja persoonallinen kämppä.

  8. >Sisustusfilosofia… "Se mikä puhuttelee, muuttaa meille" :DJa kun idea on syntynyt, se täytyy toteuttaa heti. Kierrätettyä, tuunattua, uutta, vanhaa, mutta erityisesti silmää miellyttävää. Tavaran alkuperällä ei ole väliä, kunhan se vain puhuttelee.Tavaraa on ihan liikaa liian pieneen asuntoon nähden, mutta se luopumisen tuska, luopumisen tuska. =)

  9. >Olen pyrkinyt minimalismiin ja ihailen niitä sisustuksia yli kaiken. Designia meillä ei juurikaan. Kirpparilöytöjä, esineitä jotka jotenkin puhuttelevat itseäni. Nuo Ellen kuvat oli hyvin "isketty".

  10. >Pääsääntöisesti on, että on helppo siivota. Siksi filosofia on minimalistinen ja tähän ikään tultua en enää osta jotain vsin, vaan nimenomaan harkiten. Inhoan pikkutavaraa ja krääsää, vaikka rakastankin laittaa joulua kotiin saa koristeet jo usein kyytiä ennen uutta vuotta. Sama on värien suhteen, kyllästyn hyvi nopeasti tehosteväreihin, ja siksi sisustuksemme päävärit ovat hyvin kylmät, valkoinen, harmaa ja musta. Toisaalta tehostevärit kausittain sopivat kokonaisuuteen aina ja ne on helppo piiloittaa taas kaapin ovien taajaan, kun värikylläisyys alkaa tökkimään. Ihana tuo kuva ja ihan on teidän näköinen 🙂

  11. >Laura: En minäkään sitä sisustusfilosofiaa ole kovin syvällisesti miettinyt, mutta rakentamisen myötä on ollut pakko miettiä ajatuksia pitkällä tähtäimellä. Minäkin toivoisin, että meillä olisi jotain mitä muilla ei ole ja että vaikka seuraan sisustustrendejä yms. niin silti koti näyttäisi meidän omalta. :)annilii: Niinpä, siivous on paras sisustusvinkki! :)Anonyymi: Olen ihan samaa mieltä. Mustavalkoinen onkin ajaton valinta ja siihen on helppo halutessaan yhdistää muita värejä.Anonyymi: Kuulostaa mukavalta. Toki on tärkeää, että jokainen saa päättää kotiin tulevista jutuista. Olisi aika surullista, jos perheen äiti vaan päättäisi kaiken. Anu: Hyvältä kuulostaa. 🙂 Ja voi kuule, näkisitpä mitkä "kerrostumat" meillä on tuolla varastossa ja kaappien perällä! ;D Aina saisi olla karsimassa tavaraa…Ride: Hyvin summattu. Ja ihanaa, että luet tätä blogia. :)Retromoderni: Hyvä filosofia. 🙂 Teillä onkin ihanan persoonallinen koti.Elisabeth: Aivan ihana tuo sinun ajatuksesi: "Se mikä puhuttelee, muuttaa meille". Niinhän se pitää olla! :)Terhi: Minäkin pyrin minimalistisuuteen, mutta usein se jää pyrkimykseksi. ;D On vaan niin paljon kaikkea ihanaa.anne: Minäkin inhoan liikaa sälää, mutta samalla pidän myös kodikkaista asetelmista. Siivouksesta puheenollen, pitääkin alkaa siivota eikä nököttää tässä koneella… ;D

  12. >Käräytin valmisteilla olleen kastikkeenkin pohjaan kun jäin ihailemaan tuota kuvaa.. :S Varsinkin tuo pieni jakkara on todella suloinen 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.