Nyt luvassa juttua siitä erilaisesta sisustusprojektista, josta olen jo vihjaillut. Sain nimittäin (minulle) aivan uudenlaisen sisustusprojektin tehtäväksi: nimittäin Keski-Pohjanmaan keskussairaalan kahvion sisustuksen päivittämisen! Sisustin siis kahvilan! Kahvion sisustus oli jo vuosia kaivannut jonkinlaista faceliftiä, mutta tiivissä remonttiaikataulussa se tuntui aina jäävän paitsioon. Mutta nyt sisustus alkaa olla valmis ja voin näyttää teille millainen siitä tuli!

Lähtökohta oli se, että koko homma pitäisi suorittaa minibudjetilla, eikä huonekaluja uusittaisi. Eli vanhat tuolit ja pöydät jäisivät. Eipä siinä mitään, lähdin suunnittelemaan sisustuksen ehostusta uusien pintamateriaalien ja valaisimien ympärille. Keskussairaala on rakennettu 1960-luvun lopussa, joten halusin kunnioittaa tuota aikakautta ja tehdä sisustuksesta sellaisen, joka sopisi rakennuksen henkeen. Sisustus ei minusta myöskään saisi olla liian trendikäs, vaikka toki sen täytyy olla ajanhenkinen.

kahvio_kuppi5

kahvio_kuppi_vaaka

Ennen/Before:

IMG_6842m

marimekko_kippo

Suunnittelun alussa löysin Marimekon ”Kippo” kankaan (kuva yllä), jonka ympärille lähdin koostamaan kahvion värimaailmaa. Tein sisustussuunnitelman syksyllä 2014; sittemmin Kippo-kangas on poistunut Marimekon valikoimasta. Remonttihommiin pääsimme vihdoin marraskuussa 2015 ja nyt tammikuussa vietettiin kahvion avajaisia.

Halusimme tehdä kahviosta tunnelmallisen ja selkeästi kahvilamaisen ympäristön. Tuo idea toteutettiin maalaamalla istuskelualueen päätyseinä petroolinsiniseksi (sävy on Tikkurilan ”petrooli”). Vaikka tämä sävy on juuri nyt hyvin ajankohtainen, on tuota samaa sävyä käytetty vuosia sitten keskussairaalan tiloissa. Niinpä se tuntui sopivalta valinnalta ja toi juuri sitä oikeaa potkua tilaan, jota se kaipasi.

kahvio_kuppi6

kahvio_kuppi9

marimekon_tyynyt

Vaikka huonekaluja ei uudistettu, sai kahvio kuitenkin uuden sohvan. Sen keskussairaalan ammattitaitoiset tekniikan miehet rakensivat itse minun ohjeiden mukaan. Kahvioon nikkaroitu sohva sai pehmusteet ja koristetyynyjen kankaan valitsin Marimekon alennusmyyntikankaista. Tyynyt on kiinnitetty sohvaan kiinni siten, että niitä voi kuitenkin jonkin verran liikutella. Pöytien ylle asennettiin tunnelmalliset kohdevalaisimet: kotimaiset &Bros-merkin ”Compleated”-valaisimet, joissa toistuu sama tammen sävy kuin vanhassa palvelutiskissä.

kahvio_kuppi4

Ennen / Before:

IMG_6839m

kahvio_kuppi3

Yksi suuri ongelma oli se, että kahvion valikoima jakautui käytävälle, mikä teki näkymästä levottoman ja hajanaisen. Näkymä täytyi siistiä ja kahvio täytyi rajata selkeämmin omaksi tilakseen pääkäytävän varella. Niinpä suunnittelin lehti- ja karkkitelineille omat seinäkkeet, joiden sisään telineet saatiin kätevästi sijoitettua. Näin näkymä käytävälle rauhoittui. Seinäkkeeseen tilasimme vielä logo-tarran brandaamaan kahviota.

marimekko_kippo_kuppi

astianpalautuspiste_kuppi

Astioiden palautuspisteen suunnittelin vasta remontin ohessa. Käydessäni remppatyömaalla huomasin, että kahvion keittiössä oli käytetty valkoista peruslaattaa. Niinpä ehdotin, että käytetään tuota samaa laattaa astioiden palautuspisteen seinämässä, mutta laadoitetaan se tiililadonnalla. Piti näyttää muutama esimerkkikuva remppamiehille ennen kuin uskoivat minua, että lopputuloksesta voi tulla hieno, heh. Tähän pisteeseen hankin kohdevalaisimet Ikeasta.

aamupala

kuppi_logo

Tässä samassa yhteydessä uudistin kahvion logon ja se sai nimekseen ”Kuppi”. Alunperin nimen piti olla ”Kippo” (Marimekon kankaan mukaan), mutta päätimmekin, että keskussairaalan lounasravintolasta tulee ”Kippo”, joten siksi kahvion nimeksi valittiin ”Kuppi”.

Remontti on vielä hiukan kesken, sillä käytävälle tulee pieni lasten leikkinurkkaus ja palvelutiskin taso uusitaan. Mutta pääosin on siis jo valmista ja uudistunut kahvio on otettu mukavasti vastaan. Täytyy sanoa, että oli oikein kiva projekti, joka sujui yllättävänkin helposti. Pipahtakaan siellä jos Kokkolassa päin liikutte!

Translation: I designed the interior for this café, which is located in our local hospital. We had a mini-budjet, so we could not refurnish the space (the tables and chairs are the same as before). However, the café got it’s ”face lift” from the new wall colour, the textiles and the lighting. I also designed the ”walls” that create an own space for magazines and candy sold at the café. In the end I also designed a new logo for the café: it is now called ”Kuppi” (a cup).

Author

53 Comments

  1. Moikka Suvi! Onpa tosi kiva muutos, oikein onnistunut. Paljon vaikeampaa on uudistaa vanhaa kuin tehdä kokonaan uutta, mutta tosi hyvin olet saanut juuri väreillä ja tekstiileillä haltuun tuon tilan. Peukku!

  2. Wau, kylläpä olet luonut hienon faceliftin… ammatilaisen ottein :)) Tosi kiva värimaailma ja tuo tumma seinä tuo ryhtiä tilaan. Tyynyt ovat kuin piste iin päälle.

  3. Tosi kiva ja kodikkaan oloinen tuli kahvilasta, petrooli tuo kyllä särmää tilaan! 🙂 Edellinen oli kyllä hieman laitosmainen ja ankea mielestäni, no niin kuin niillä yleensä on tapana. Hienoa työtä! 🙂

    • suvi m Reply

      Harvoinpa kukaan luonnehtisi sairaalaa viihtyisäksi. 🙂 Ehkä siellä nyt on yksi vähän tunnelmallisempi nurkkaus… 🙂

  4. Oh wau! Hieno muutos, kaikki tuo vanha sulautuu hyvin yhteen uuden kanssa. Tiililadonnasta kymppi +. Ihan loistavan näköinen kokonaisuus.

    Itselle tuli juuri uudistustoive Sushi-ravintolan sisustuksesta, jossa kans mennään pienellä budjetilla. Moisia en ole koskaa tehnyt, mutta katsotaan mitä saan aikaiseksi. Huh. Hyviä ja oivaltavia ideoita vaan keksimään.

    • suvi m Reply

      Mukava kuulla! Kiitos! 🙂

      Ja kuulostaapa kivalta haasteelta tuo Sushi-ravintolan uudistus! Tsemppiä ja inspiroivia hetkiä! 🙂

  5. Pienellä vaivalla saa ihmeitä aikaan 🙂 Tuli oikein kodikaan näköinen tila ja tumma seinä tuo kivaa lämpöä tilaan ja lamput ovat kivat, sopivat hyvin tilaan. Kerran suunnittelin yhteen kahvila/ruokapaikkaan sisustuksen ja sinne kans suunnitelin tollaiset penkit, mutta ei sitten siihen aikatauluun saatu penkkejä tehetettyä :(. Olisi ollut siihen tilaan myös kivat.Tykkäsin kovasti siitä projektista, oli vähän erinlainen kuin remontti tai uudisrakennus kohteet :).

    • suvi m Reply

      Kiitos, mukava kuulla! 🙂

      Oli kyllä kiva juttu, että sairaalan tekniikan puolen miehet pystyivät nikkaroimaan nuo penkit ja seinäkkeet. 🙂

  6. Upea muutos, valtava oikeastaan – meni hetki ennen kuin edes tajusin, että tuolit ja pöydät olivat entiset!! Tumma väri tuo niin paljon kodikkuutta ja kahvilatunnelmaa, entinen oli niin lattea…

    Hienoa työtä!

    • suvi m Reply

      Kiitos. 🙂

      Loppuen lopuksi melko pienellä vaivalla voi saada suuren muutoksen. Vaikka huonekalut pysyisivät samana…

  7. Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, tumma väri sopii loistavasti ja kehittelemäsi seinärakennelma logoineen on ihan super hieno!

  8. Olet onnistunut tässä hienosti! Pienellä budjetilla iso, positiivinen muutos!

  9. Onpa kiva muutos! Kyllä tuolla kelpaa kahvitella. Puolitoista vuotta sitten istuin samassa kahviossa odottelemassa supistuksia. Liekö kahvilla osuutensa asiaan mutta saatiin miehen kanssa lähteä pian kahvien jälkeen synnytysosastolle. 🙂

  10. Tosi suuri ja kiva muutos! Hauskaa että nyt niin ajankohtainen petrooli sopii kuin nakutettu tuohon tilaan. Sairaalaan rauhoittava sininen on muutenkin hyvä valinta 🙂

    • suvi m Reply

      Kiitos! 🙂 Petrooli tuli vain ekana mieleen, vaikka ei se silloin kun tämän suunnittelin, ollut vielä niin pinnalla. Syksyllä 2014.

  11. Vau, tosi hyvin olet onnistunut! Hyvä sinä! Kutsuva kahvila, kävisin 🙂

    • suvi m Reply

      Kiitos. Todella toivon, että kahvio on mieleen kaikenlaisissa elämäntilanteissa. <3

  12. Hienoa työtä! En tiedä oletko alalla mutta kyllä sinulla lahjoja on! Yksinkertaista ja tyylikästä, mahtavaa että myös sairaaloiden kahviloita nykyaikaistetaan. Itse olen töissä suuressa yksityisessä sairaalassa jonka aula on kuin hotellin aula kahviloineen. Se on sitä nykypäivää, ei enää vanhoja kulahtaneita kanttiineita!

    • suvi m Reply

      No, eihän tämä minun ammattini ole. 🙂 Kiitos kuitenkin kivasta palautteesta! 🙂

      Kuulostaapa hulppealta teidän kahvila!

  13. Kyllä nyt sairaalassa käyvien ja töissä olevien kelpaa! 🙂 Itse eri keskussairaalassa työskentelevänä näen positiivisena värien käytön vaaleiden seinien sijaan! Ja suomalaisen designin esiin tuomisen. Hienoa työtä! 🙂

    • suvi m Reply

      Kiitos, todella mukava kuulla! 🙂 Värejä pitäisi minustakin käyttää enemmän, mutta sävyjen valinnassa saa olla tarkkana. Pehmeät sävyt tuovat väriä ilman liian värikästä, kirjavaa fiilistä.

  14. Hei! Aivan mahtavan paljon olet saanut aikaan pienellä budjetilla. Nyt putinki pystyyn ja alat suunnittelemaan tavisten koteja tilauksesta. Täällä olisi jo yksi asiakas valmiina.

    • suvi m Reply

      Kiitti! 🙂 Onhan noita työtarjouksia tullut. 😀 En ehkä kuitenkaan uskaltaisi jäädä päätoimiseksi sisustelijaksi…

  15. Hieno on

    Ajattelin kysyä mielipidettäsi eräästä tapettiasiasta. Olen remontoimassa yhtä makkarin kirjastohuoneeksi . Kaapistona ovat Boknäsin kalusteet 08 valkoisina .

    Mitä mieltä olet tapetista nimeltään Macchine Volanti ? En kyllä tosin tiedä vielä mistä kaivan moisen tapetin

    • suvi m Reply

      Hmmm…enpä tiedä mitä tapettia tarkoitat. Ja muutenkin täytyisi olla tarkempaa tietoa (kuva jne.) että osaisin ottaa kantaa… 🙂

      • Huomasin että kommentti jäi vähän vajaaksi 🙂 Anteeksi moinen töksy..

        Kyseesä on tämä tapetti http://www.cole-and-son.com/en/collection-fornasetti-ii/wallpaper-97/1003/

        Tosin tätä on käytetty esim.lastenhuoneissa, mutta jostain syystä tämä puhuttelee kyuosillaan hyvinkin vahvasti. En halua mitään ”perinteistä” vaan jotain erilaistakin. Ja jota ei taatusti tule kaverilla vastaan 🙂

        Pakko vielä kommentoida sairaaloiden sisustuksiin, useinhan ne ovat aika mitään sanomattomia kuten kahvila tai kanttiini osastot. Itse kaipaan pehmeyttä jolla kliinisyys karsitaan pois. Toki esim. kankaiden valinnoissa painotetaan mm. paloturvallisuutta. Osastoilla olevat potilashuoneet ovat myös niin rumia.Jos kiinnitettäsiin huomiota seinäväreihin joilla voitaisiin saada mielenpiristystä toipumiseen.

        Sisustamasi kahvila näyttää oikein hyvältä ja siellä varmaan monella unohtuu sairaalaympäristö ja saa hetken hengähtää 🙂

    • suvi m Reply

      Onpas sinulla taitava serkku! 🙂 Halusin tietenkin suosia suomalaisia suunnittelijoita. 🙂

  16. Marja-Liisa Marosi Reply

    Ihanan ammattitaitoista ja viihtyisää! Aivan hurjaa kun katsoo miten ruma lattia ja ankeat tuolit muuttuvatkin kokonaisuuteen hienosti sopiviksi. Loit todella mukavan tunnelman, onnittelut!!!

  17. Pingback: Vuosi 2016 Valkoisessa Harmajassa - Meillä Kotona -blogit

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.