Tänään olemme puuhastelleet pihalla. Kerroinkin jo aiemmin etteivät kaikki kasvimme selvinneet talven yli: menetimme kaikki clematikset (9 kpl), pari pionia sekä kaksi riippahernepuuta. Tänään kävimme hakemassa uusia pioneita ja riippahernepuita (saimme korvaukseksi vähän alennusta), mutta clematiksia en enää osta.

pioni_lahelta

pionit

Istutimme uudet pionit saunaterassin kulmalle, jossa on sopivan aurinkoinen paikka. Aikaisempi paikka talon päätyseinustalla oli ehkä liian varjoinen ja nyt siirsimme vanhatkin pionit sieltä uusien joukkoon. Toivottavasti ne eivät kärsineet siirrosta.

DIVAANI

Vinkkejä pionien istutukseen sain muuten kesäkuun Divaanista. Kannattaa lukaista tuo artikkeli, mikäli olet istuttamassa pioneita.

hernepuut

Yllä olevasta kuvasta erottaa selvästi mikä kolmesta hernepuusta on se, jonka hankimme viime vuonna. 😉 Se raukka selvisi talven yli. Enää en kyllä istuta mitään suurempia kasveja vasta syksyllä.

Viime vuonna hankimme pihalle Kekkilän ”Askelpolku”-laattoja ja asettelimme ne silloin etupihalle johtamaan etuterassilta kodinhoitohuoneen ovelle (kuva täällä). Tuo oli väliaikainen ratkaisu, sillä tarkoituksena oli asetella kivet takapihalle, johtamaan leikkimökiltä terassille. Nyt kun sovittelimme laattoja takapihalle, tulin toisiin ajatuksiin, sillä takapihalla pelataan jalkapalloa ja muita pallopelejä, ja silloin laatat saattaisivat olla haitaksi. Niinpä asettelimme ne nyt johtamaan talon terassilta kohti saunaterassia.

pionit_ja_polku

pioni_lahi

pionit_ja_polku2

Tämä onkin hyvä paikka askelpolku-laatoille, sillä soraista polkua on mahdotonta kävellä avojaloin saunalle. Olimme ajatelleet laudoittaa tuon reitin, mutta askelpolku saa olla siinä nyt ainakin kunnes saamme laudoituksen valmiiksi.

Saunatuvalle johtavan käytävän toiselle puolelle olemme jo aiemmin tänä keväänä istuttaneet syreeneitä ja tässäpä vielä kuva niistä:

syreenit

Takapihan terassille on nyt muuten asennettu myös toinen Ikean aurinkopurje. Purjeet antavat sopivasti suojaa paahtavalta auringolta.

purjeet

purjeet2

Ja taitavat pihahommat jatkua tänään vielä hetkisen: Mankku meni nimittäin ostamaan sulkapalloverkkoa, joten luvassa on verkon asentamista ja sulkapallon peluuta vielä tänään.

Author

17 Comments

  1. Teille on valmistumassa kaunis piha ja aivan omaan makuuni sopiva. Meillä kukkii nyt ensimmäinen muutama vuosi sitten istutettu pioni. Ne ovat niin kauniita!
    Olen himoinnut noita Ikean purjeita, mutta mies on laittanut hanttiin. Väittää, ett lähtevät tuulen mukana. Millä tavalla olette kiinnittäneet ne kummastakin päästä?

    • Kiva kuulla, että maut menee yksiin. 🙂 Pionit ovat niin kauniita!
      Ikean purjeen mukana tulee kiinnitysjouset, jotka joustavat tuulessa. Täällä rannikolla tulee ajoittain tosi kovaakin ja purjeet heiluvat kovasti, mutta hyvin ovat pysyneet paikoillaan. Toisessa päässä on siis jousikiinnitys ja toisessa vain narut.

  2. Upea piha teille on kyllä kasvamassa! 🙂 Oli muuten erittäin kiva nähdä pihapostauksia teiltä, niitä toivoisin jatkossa enemmänkin. Meilläkin tuo aihe on nimittäin erittäin ajankohtainen tällä hetkellä. Minä olin kasveista osan aikonut jättää vasta syksyllä istutettavaksi, mutta pitäisiköhän ne kuitenkin istuttaa nyt jo kesällä…? Tosin naapurit istuttivat pihapensaitaan viime vuonna silloin kun jo vihmoi räntää, mutta ne näyttävät kaikki selvinneen. 🙂

    • Kiva kuulla, että pihapostauksetkin ovat mieluisia. 🙂
      Loppusyksystä voi ehkä olla vähän riski istuttaa, sillä ei voi tietää milloin ilmat kylmenevät. Jos on märkää pitkään ja sitten yhtäkkiä kylmenee, ei se tee kasveille hyvää. Pitäisi olla kuivempi jakso välissä – tai näin ymmärsin kukkakauppiaan puheista. Kyllä mekin pensasaitaa istutettiin vielä tosi myöhään ja se selvisi hyvin.

  3. Hei, etsin tietoa noiden terassipurjeiden kiinnittämisestä ja löysin tieni tänne blogiisi. Ostamassani purjeessa ei ollut mitään kiinnityssarjaa mukana (k-raudasta). Onko noissa mukana jotkut jouset tms.? Miten kestää tuulta, vai otatteko purjeen pois aina kun ei pihalla olla?
    Hauskaa oli muuten huomata olevan samoja elementtejä meidän pikkupihan laitossa! Fatboy, askellaatat yms….

    • Ikean purjeen mukana tuli tosiaan kiinnitysjouset. Meillä on purjeen talossa kiinniolevassa päässä jouset ja tolpissa kiinni olevissa päissä vain narut. Hyvin kestävät tuulessa. Emme ota purjeita välillä pois.

      Kiva kuulla, että samoja elementtejä löytyy muiltakin. 🙂 Ja tosi kiva, että löysit tänne.

  4. Kaunis on talo ja mukavan näköistä. Huolestuin noista kasveista, että miten ne kuolevat. Pioni-istutus on kovin niukan näköisessä mullassa ja matalalla. Pionithan kyllä istutetaan pintaan niin ettei niiden juuret menisi syvälle. Mutta kohopenkki olisi varma tae että vesi ei seiso sen juurilla talvisinkaan. Pioneista sanotaan ettei niiden kasvureuhaa saa häritä, mutta sinuna nostaisin kuitenkin tuon istutuksen kummulle, irti maasta. Eli istuta uudelleen jos haluat niiden kestävän talven yli 🙂
    Siirsin viime vuonna omat pionini (vanhat ja tuuheat) ja niin vaan kukkivat pian uudessa paikassakin. Kasvualustan tein syvän, ainakin 30 cm ja hiukan nurmikkoa ylempänä se on. Ja kaataa hiukan, ettei vesi seiso.

    • Viime vuonna istutetut pionit olivat väärässä paikassa, mutta kyllä niistä suurin osa selvisi. Tämä uusi istutuspaikka on parempi ja lisäämme kyllä multaa niin, että pionit menestyisivät. 🙂

  5. Oi että näyttää upealta, Pioni, laatat sekä koko piha. Eniten ihastelen sun riipparia, siinä on varmasti ihana kölliä. 🙂

    • Kiva kuulla! 🙂 Tuo riippumatto on mun lemppari. Siinä tulikin otettua parit päikkärit, kun lämpimät ilmat alkoivat. Enää en ole ehtinyt harrastaa moisia…

  6. Hei!
    Minäkin katselin pionipenkkiäsi huolestuneena. Eeva kirjoittikin tosi tyhjentävän vastauksen. Ehdottomasti tee vielä ylöskaivuu ja muokkaa kohopenkiksi. Tuossa seisoo vesi ja pionit ei talvehdi.
    Tiina

    • Ihania olette, kun huolehditte. 🙂 Yritetään hoitaa pionit niin, että ne talvehtivat.

  7. Heippa!

    Teillä on kaunis terassi 🙂
    Katseeni kiinnittyi fatboyn riippumattoon, jota olen omallekin terassille miettinyt. Epäröintiä kuitenkin aiheuttaa se, että mihin valtavan kokoisen maton nostaa suojaan sateelta? Meillä kun ei terassilla minkäänlaista katosta ole.
    Miten te olette menetelleet? Riittääkö purje sateensuojaksi?
    Kiitos jos viitsit vastata ja auttaa pähkäilyssäni. 🙂
    Aurinkoista kesän jatkoa!

    • Meillä on terassisyvennyksessä (makuuhuoneen edessä) iso naula, johon ripustamme riippukeinun roikkumaan sateella. Siis kokoontaitettuna yhteen naulaan roikkumaan. Purjeet eivät anna tarpeeksi sateensuojaa. Aurinkoa sinnekin! 🙂

      • Olipas vallan hyvä idea tuo naula seinässä! Miksei tullut itselle toi mieleenkään 🙂 Ajattelin että sisällekö se pitää aina sateella roudata 😀
        Kiitos vastauksesta!

  8. Hei!

    Kuule, olethan huomioinut, että pioni pitäisi olla joko rinteessä tai muuten kohopenkissä? Se pitää mieluummin istuttaa liian korkealle, kuin liian syvään. Ja vesi ei saa koskaan jäädä yhtään paikoilleen pionin kohdille… Mieluusti vaikka hiekkaa vielä mullan päälle – mutta siltikin niin, että pioni on tarpeeksi ylhäällä. Kuvista päätelllen vain hieman huolestuin, eli kandee tarkistaa tuo. Pionia kun ei helposti saa kuolemaan, kunhan tuon muistaa. Ja sen, ettei vaan vahingossakaan lannoita, niin kuin minä tein. Ruusujen kastelulannoite juoksi pioneille ja ne eivät kukkineet nyt ollenkaan :-/ Oma mokani, mutta minkäs teet.. 🙂

    • Jep, luin Divaanin ohjeista, että pioni viihtyy parhaiten salaojitetussa kohopenkissä. Parhaamme teemme… 🙂 Ikävä juttu tuon lannoitteen kanssa. :/

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.