Onpa ollut mahtavaa, kun lämpöiset kelit ovat tulleet takaisin! Viimeiset illat ovat kuluneet terassilla auringosta nautiskellessa – eilen ihan nukahdin patjalle terassille. Tänään olin vähän tehokkaampi ja kitkin rikkaruohoja meidän pihasta.
Sunnuntaina teimme pienen retken meidän perheen sekä Mankun sisarusten ja heidän puolisoiden kanssa läheiselle grillipaikalle Hickaröön. Voi kuinka tuollainen pienikin retki piristää! Ei aina tarvitse keksiä niin isoja ja ihmeellisiä aktiviteetteja. Lapset (ja aikuisetkin) nauttivat usein enemmän ihan yksinkertaisista elämyksistä.
Lapset nauttivat, kun pääsivät onkimaan ja kirmaamaan laituria pitkin. Ja grillaamaan makkaraa nuotiolla. Säkkäräkäkkärä-neiti plumpsautti kumpparinsa meriveteen, joten housut ja sukka kastuivat (siksi neidillä viltti päällä osassa kuvista). Ahkerasta onkimisesta huolimatta tällä reissulla ei tullut kalaa. Mutta tänään, kun poika oli tätinsä kanssa samassa paikassa, niin kala nappasi ja voi olisittepa nähneet hänen iloisen ilmeensä! Nyt sitä kalaa yritetään syöttää meidän kissoille, mutta eivät he tunnu ymmärtävän sen päälle. Mokomat kaupunkilaisrontit. 😉
—
Translation: Our little summer trip to a place just a few kilometers from our home.
4 Comments
Sinulla on aivan ihana blogi! Pidän kovasti sisustustyylistäsi sekä elämänasenteestasi, jotka välittyvät kauniiden kuvien ja tekstien muodossa. Pidän myös siitä että välillä näytät kuvissasi ”arkisempaakin” todellisuutta. 🙂 Aivan kuten tässä postauksessa mainitsistkin, arjen irtiottojen ei aina tarvitse olla kovin suuria, jotta ne toisivat iloa! Käy ihmeessä kurkkaamassa myös minun blogini http://www.antaapaivanpaistaa.blogspot.com. Samalla kannattaa osallistua myös arvontaan, jossa on palkintona ensikesän asuntomessuille suunniteltuja tekstiileitä. Aurinkoisia kesäpäiviä 🙂
Kiitos kovasti kivasta palautteesta! 🙂 Haluan joskus muistuttaa, että blogikuvien takana eletään ihan normaalia arkea. Minusta rentoutta pitää olla myös sisustuksessa.
Onpas sinulla ihana blogi ja herkullisia reseptejä! Pitääpäs vinkata anopille resepteistäsi, kun mieheni suvussa on paljon gluteenitonta ruokavaliota noudattavia. Ja niin symppis arvontakin vielä sinulla!
Aurinkoa sinnekin! 🙂
Hauskaa että kuvaat välillä tekemisiänne 🙂
Juu, vähän vaihtelua välillä. 🙂 Vaikka vähän kyllä vierastan näiden meidän perhejuttujen julkaisemista…
Täytyyhän minun nyt myös mainita, että Mankku otti nuo kaikki kuvat. 😀