Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Huh, terveiset mökkitontilta ja puusavotasta! Jäät ovat vihdoin lähteneet ja meri on näkyvissä. Rannan lepikkoa on harvennettu ja näkymä merelle alkaa avautua kunnolla.

Vappuna jäätä oli vielä näkyvissä kauempana

Olemme tänään koko perheen voimin ahkeroineet tontilla kasaten risuja ja polttopuita pinoihin (Instagram Storiesista voi vielä hetken kurkata tunnelmia). Mankku on isänsä kanssa kaatanut jo aikamoisen paljon puita rannan tuntumasta, joten nyt täytyy kerätä puut ja risut pois. Vielä täytyy kyllä kaataa myös muutamia puita.

Asiat nytkähtelevät muutenkin vihdoin eteenpäin. Tiekokouksen aika on päätetty ja kunhan viralliset osuudet saadaan hoidettua, päästään vihdoin rakentamaan tie perille tontille saakka. Samalla varmaankin vedetään sinne myös sähköt ja kesävesi. Sitten täytyy aloittaa pohjatyöt ja samalla ruopata myös rantaa.

Mökki tulee tuonne keskelle kuusien kohdalle

Itse mökin ja saunatuvan suunnitelmatkin ovat edenneet. Mökin kuvat alkavat olla valmiit ja kunhan saamme viimeiset 3D-piirrokset, voin vihdoin kertoa teille tarkemmin millainen pieni talo meidän mökkitontille rakentuu. Ensimmäinen “mökki” tontilla jo onkin, sillä viemme tyttären nikkaroiman linnunpöntön sinne muutama viikko sitten.

Me molemmat nautimme tosi paljon puuhommista keväisessä auringonpaisteessa. Juuri tässä mietimme pitäisikö vielä lähteä takaisin jatkamaan hommia. Innostus tähän projektiin on aivan tapissa!


Translation: The ice has melted on our beach and we have been working hard chopping wood and putting it into piles. We are so excited about our summer house project!

Author

6 Comments

  1. On tuo teidän mökkipaikka vaan ihana! Ihan hillitön mökkikuume tulee joka kerta, kun näitä mökkipostauksia päivität. Onneksi on vanhempien mökki, jossa käydä, mutta kyllä joskus vielä oma merenrantamökki täytyy saada.

    • Suvi M Reply

      Se on minustakin kyllä aivan mahtava paikka! <3 Sieltä ei malttaisi lähteä pois ollenkaan.
      Mahtavaa, että pääsette mökkeilemään. Meillä ei lähisuvussa ole mökkiä, joten tämä on aivan uusi perinne meille. Muutamia kertoja ollaan toki vuokrattu kesämökkiä...

  2. Oliko niin, ettei mökistä tule talviasuttavaa? Mietittekö aurinkokeräimiä vaihtoehtona lainkaan? Olisi kiinnostavaa kuulla, miten päädyitte sähköliittymään, kun samat pohdinnat on itsellä ajankohtaisia.

    • Suvi M Reply

      Kyllä mökistä tulee talviasuttava, sillä sinne on niin lyhyt matka ja mökille aurataan tie. Siksi meille tuleekin sähköliittymä. Pidämme lattialämmityksen avulla peruslämpöä yllä ja lisäksi hankimme ilmanvaihtotoiminnon omaavan ilmalämpöpumpun. Tavoitteena on, että mökillä voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa, joten se ei saa jäädä siitä kiinni ettei sähkö riitä tarvittaviin toimintoihin. Aurinkokeräimiä olemme miettineet veden lämmitykseen, mutta mitään päätöksiä emme ole tehneet sen suhteen.

  3. Kauniit on kyllä teidän maisemat! Nyt on mökkeilijöille ihanaa aikaa, viimein pääsee käytännön hommiin käsiksi kun lumet ja jäät ovat kaikonneet. Silti kesä on vielä kokonaan edessä. Puuhommat ja muut on toimistotyöläiselle niin terveellistä vaihtelua!

    • Suvi M Reply

      Tuolla sielu lepää. <3 Nyt on kyllä ihana aika, kun luonto herää. Odotan innolla hiirenkorvia ja vehreyttä. Ja tosiaan - saa niskajumit kyytiä, kun tuolla puusavotassa rehkii. :)

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.