lomavkonloppu1

Ensimmäiset lomapäivät ovat sujuneet mukavissa merkeissä. Perjantaina reissasimme Helsinkiin koko perheen kanssa. Iltasella minä kävin treffailemassa bloggarikollegoja Bonnierin kesäjuhlassa. Oli oikein mukavaa! Lauantaina kävin (tietysti) pyörähtämässä juuri avatussa Granit-sisustusliikkeessä Helsingissä ja sen jälkeen suuntasimme Fiskarsin kautta Turkuun. Fiskarsista kirjoittelen vielä oman postauksen kuvien kera; niin kaunis paikka se oli kyllä!

Turussa kävimme tietysti moikkaamassa siskoani ja heidän uutta koiravauvaansa. En tajua miten en napannut siitä söpöläisestä yhtään kuvaa, mutta voitte käydä kurkkaamassa kuvia siskoni blogissa. Heillä on kyllä aivan valloittavan ihana koiranpentu! Ja ”koiraisoveli” on yhtä valloittava.

Siskoni kanssa kävimme myös kiertämässä Sisustuksen Koodia iltasella. Naurettiinkin, kun minulla on aina oma ”private shopping” hetki kun käyn Turussa; käyn nimittäin yleensä Koodissa siskon kanssa rauhassa aukioloajan ulkopuolella. Nyt täytyi löytää uusi matto saunatupaan ja kyllähän se löytyikin. Valitsin raitaisen maton Linie Designin mallistosta, mutta kirjoittelen siitä myöhemmin tarkemmin. Ja jotain muuta pientä tarpeellista tuli myös hankittua. Kotimatkalla poikkesimme vielä Ikeassakin.

Tänään olen siivoillut koko päivän. Ajattelin huomenna napsia vähän kuvia ”varastoon”, niin voin sitten postailla aina silloin, kun lomailulta kerkeän. 😉

Translation: This is a photo collage of Instagram pics that I took on my first days of summer holiday. We went to Helsinki and Turku (via Fiskars). I spent an evening with my blogger colleagues at Bonnier offices in Helsinki and went to visit my sister in Turku. I’ve managed to do a lot in these few days and I still have almost 4 weeks of holiday left. 🙂

Author

10 Comments

  1. Hei lomailusta puheen ollen: sulla ei ole kotikaupungillenne erillistä tunnistetta tuolla sivupalkissa, enkä pääse sillä tavoin kurkkimaan matkailuvinkkejä, jos sellaisia olisi täällä joskus jaeltu. Ollaan komeamman puoliskoni lähdössä muutaman viikon päästä länsi- ja etelärannikolle ajelemaan (Oulusta alaspäin) ja jos sulla vaan ois joitain suosituksia, ottaisin ne mielelläni vastaan. 🙂 Mutta ei paineita, jotain on jo mietittynä ja pienet puukeskustat on jo itsessään niin somia, että niitä kelpaa ihastella ilman erityistä ohjelmaakin.

    Kiitos, JOS maltat jotain kertoilla ja ihanaa lomaa! 🙂

    • ”Matkat” tunnisteen lisäsin juuri, mutta se ei taida tulla näkyviin ennen kuin sisältöä on enemmän. Matkapostauksia tai -vinkkejä en ole kauheasti edes tehnyt, mutta se varmaan korjaantuu tänä kesänä. 😉 Kokkolassa kannattaa ainakin käydä Neristanissa (vanhassa kaupungissa) ja jos aika riittää, niin kannattaa ajaa Kokkolasta Pietarsaareen seitsemän sillan tietä pitkin. Näitä matkavinkkejä pitäisi miettiä ajan kanssa…katsotaan ehdikö. Seuraava reissu lähestyy jo uhkaavasti… 😉

      • Seitsemän sillan tie pantu korvan taa, eiköhän meillä ole aikaa. 🙂 Kiitos vinkeistä!

        Ajettiin viime syksynä samallalailla Oulusta alaspäin kotia kohti, mutta silloin oltiin vain läpikulkumatkalla ja varsinainen lomailu oli tapahtunut pohjoisemmassa. Rannikosta pikkukaupunkeineen (ja isompine tietty kans) jäi sellainen olo, että kesällä takaisin ja niin sitä sitten mennään:)

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.