Vihdoin ja viimein on tyttären huoneessa uusi tapetti! Jos itse inspiroidun tällä hetkellä harmaan sävyistä, niin tyttären huoneesta kyllä väriä löytyy!

Ennen tapetointiurakan aloittamista kokeilin googlettaa tietoa miten liitutauluseinä tulisi oikeaoppisesti ”poistaa”, eli siis maalata piiloon. Tietoa ei oikein tuntunut löytyvän, joten Mankku soitti Tikkurilan maalilinjalle ja sieltä saimme neuvon maalata liitutauluseinä pohjamaalilla (Siroplast 2:lla).

IMG_0549Neiti pääsi itsekin maalaamaan

liitutauluseinan_peittaminenEnsin liitutauluseinän pinta puhdistettiin ja viereiset seinät ja lattia suojattiin maaliroiskeilta. Ensimmäinen maalikerros jätti vielä epätasaisen lopputuloksen, josta musta maali kuulsi läpi. Mutta toinen maalikerros riitti peittämään mustan seinän. Sitten vain tapettia pintaan. Tapetiksi tytär oli valikoinut Borås Tapeterin Hanna Werningin suunniteleman tapetin ”1306”*.

Valmista!

IMG_0680

IMG_0669

IMG_0676

IMG_0671

Mutta hommaa riitti tapetoinnin lisäksi vielä vaikka kuinka! Neidin Jolla-sänkyä piti pidentää, sillä pituuskasvu on ollut huimaa ja lyhyempi sänky alkoi olla jo pieni. Tämä johti siihen, että huoneeseen tuli vähemmän tilaa. Tavaraa oli karsittava.

Laitoin osan Palaset-laatikostoista pois, sillä niiden käyttäminen oli pikkuisen hankalaa, kun laatikot aukesivat niin nihkeästi. Tein sitten niin, että laitoin Palaset-sarjan lokerolaatikot lipastolaatikon sisään, jolloin ei tarvinut luopua pikku-lelujen lajittelulaatikoista. Lehdille tarkoitetut Palaset-laatikot pidin ennallaan, sillä niihin on kätevä säilöä värityskirjoja ja piirustuksia. Pari valkoista laatikkoa sai myös jäädä pikkutavaran säilytykseen.

lelut

IMG_0683

Hankin sängyn alle myös muoviset laatikot barbeille ja legoille, mutta mahtui sinne nukensänkykin kivasti piiloon. Ei mitenkään kovin esteettistä, mutta välttämätöntä säilytystä lastenhuoneessa. Muuramen Jolla-sänkyyn kuuluva säilytyslaatikko olisi tietysti tyylikkäämpi, mutta näillä muovilaatikoilla mennään nyt.

Meidän lapsilla on paljon leluja ja minusta on hyvä, että he keksivät niin innokkaasti leikkejä. Jonkin verran leluja myös karsittiin, mutta niitä jäi vielä paljon. Leikkikööt vain mahdollisimman pitkään!

IMG_0685

Sängyn viereiselle seinälle aloin koota sekalaista kollaasia tauluista, neidin askarteluista ja piirustuksista. Tämä saa täydentyä ajan myötä. Päiväpeite pitäisi vielä hankkia…

IMG_0675

Kirjahyllyyn ostin Jyskistä vielä mustia säilytyskoreja, jotka sopivat juuri täydellisesti Ikean hyllykköön. Vanhat Hello Kitty -boxit saivat vielä jäädä.

Huone on nyt siisti ja siinä mielessä valmis, mutta pientä hienosäätöä se minusta vielä kaipaisi. Huonekalujen järjestys huoneessa muuttui, kun sänky ja kirjahylly/vaatekaapisto vaihtoivat paikkaa (siellä näytti ennen tältä <klik>). Kirjoituspöytäkin siirrettiin ikkunan eteen. Ehkä vielä vaihdan maton pojan huoneen raidallisen maton kanssa.

Pääasia on kuitenkin, että huoneen asukas on itse tyytyväinen ja nauttii uudesta tapetista ja järjestyksestä. Olen halunnut antaa lapsille melko vapaat kädet oman huoneen suunnittelussa. Tärkeää on, että kaikille tavaroille on oma paikkansa ja huoneessa on tilaa rakentaa leikkejä.

*tapetti saatu blogin kautta

Translation: Our daughter has a new look in her room now. The wallpaper is new and we also moved the furniture around. She loves it!

 

Author

20 Comments

  1. Hieno valinta tytöltäsi tämä tapetti. Huone on nyt pirteämpi kuin aikaisemmin. Voisin kuvitella sitä alkuinnostusta liitutauluseinästä, mutta todennäköisesti se olisi meillä pian yhtä sotkua täynnä, eikä kiinnostaisi alkuinnostuksen jälkeen juurikaan. Kuvissa sekin näyttää hyvältä vaihtoehdolta 🙂

    • Kiva kuulla! 🙂 Liitutauluseinä oli hieno, mutta lapset piirsivät siihen niin harvoin… Ja neiti alkoi puhua, että haluaa vaaleanpunaista huoneseen. Kun taloa rakennettiin, niin tyttö oli vielä niin pieni ettei hänen mielipidettä voinut kysyä. Mutta olisihan se pitänyt arvata, että jotain vaaleanpunaista pitää olla… 🙂

  2. Kaunis tapetti, sopii hienosti tytön huoneeseen ja menee varmaan aika pitkään. Ihana huone tyttärelläsi ja kiva kun kuvista näkyy, että siellä ollaan ja touhutaan 🙂

    • Niinpä, tuo tapetti ei ole liian lapsellinen vaan sopisi myös muihinkin huoneisiin. 🙂 Monta laatikkoa ja lipastoa huoneessa on ja mielelläni niitä karsisin, mutta säilytystilaa tarvitaan niin paljon.

    • Juu, onneksi valinta osui juuri tähän tapettiin. Luulen kyllä, että valituksi olisi saattanut tulla myös jokin Disneyn prinsessatapetti jos tyttö olisi sellaisia nähnyt… Mutta me tarkasteltiin vain tapettifirmojen valikoimaa. 🙂

    • Leluista tulee myös väriä, mutta on mukava että tapetti tuo ilmettä huoneeseen. 🙂

  3. Todella kaunis tapetti ja vaikka väriä löytyykin on kuitenkin rauhallinen väritys ja kauniin seesteinen tunnelma. Tärkeää lapsille! Ihmettelen riemunkirjavia sisustuksia lastenhuoneissa kun muutenkin nykymaailma tarjoaa liikaa virikkeitä lasten kehittyville aivoille. Joku lastenpsykologi nimittäin sanoi, että hänen lastensa huoneen seinät ovat aina valkoiset ja leluista tulee se väri huoneeseen, koska lasten aivot eivät pysty edes käsittelemään mm. kaikkea tv:stä tulevaa virikettä ja sitten sitä viriketasoa vielä lisätään lastenhuoneen väreillä. Lasten aivot ovat nykyään ”ylityöllistettyjä”. Eipä ihme kun seuraa nykylasten ongelmia…

    Todella kiva kun lapsi on saanut valita itse ja lopputulos on jotain muuta kuin v.punaisella kuorrutettu kermakakku. Tapetti on juuri sopivan tyttömäinen (v.punaista saa olla) ja kuitenkin tyylikäs. Taitaa tytöstä tulla aikamoinen sisustustaituri!

    • Järkeenkäypältä kuulostaa tuo lastenspykologin selitys. Virikkeitä on kyllä nykyisin niin paljon tarjolla lapsille. Ja toisaalta minusta tuntuu, etteivät lapset viihdy sellaisissa oikein tyylikkäissä lastenhuoneissa, joista näkee että aikuinen on sen sisustanut. Kun antaa lapsen valita jotain itsekin, niin uskoisin, että silloin tulee kaikkia miellyttävä lopputulos. 🙂

  4. Todella nätti tapetti ja sopii tytön huoneeseen hienosti. Tuo juuri sopivasti väriä ja tyttömäisyyttä. 🙂

    Mistä tytön huoneen matto on? Se näyttää todella kivalle ja aloinkin pohtia mahtaako sitä saada enää mistään. Jos vaikka meille isompaa kokoa olohuoneeseen. 🙂

    • Kiva kuulla! 🙂
      Matto on Linumin mallistosta. Luulisin, että niitä saa vielä… Kannattaa kysyä jostain Linumia edustavasta liikkeestä, esim. Sisustuksen Koodista (mistä omani on)

  5. On kyllä kaunis ja tyttömäinen huone, ihana:-) Minä pohdiskelen vihdoin pellavalakanoiden ostoa ja olisinkin kysynyt kokemuksiasi eri merkeistä, jos siis teillä on muitakin kun nuo ihanat Balmuirit, jotka näkyi pari postausta sitten:-) H&M olisi edullinen vaihtoehto, mutta onko laadukas, J&F Finlayson tuplasti kalliimpi, mutta onkohan laatu samassa suhteessa. Olisi mukava saada kommentteja kokemuksista sinulta ja lukijoiltasi. t. Kirsi

    • Olen ajatellutkin kirjoitella pellavalakanoista. 🙂 Minulla on kolmet: Pentikin, Finlaysonin ja Balmuirin. Eli en osaa verrata Hennesin tai Annon lakanoihin, mutta näistä omistani Balmuirit tuntuvat parhaimmilta. Ovat jotenkin pehmoisemmat ja iso plussa tulee siitä, että niissä on napit, jolloin sisäpeitto ei valu pois pussilakanasta.

  6. Meillä on Jolla ja lelulaatikko. Kyllä, se on siistimpi kokonaisuus, mutta laatikko on pieni pettymys. Vaikka on iso, tuntuu ettei sinne mahdu yhtään mitään.
    Meillä on siellä Brion junaradan kaikki osat. Ne kun on leikeissä lähes joka pv, on kerääminen myös helppoa.

    • Voi niinkö, nyt ei sitten harmita niin paljon ettei oikeaa Jollaan kuuluvaa laatikkoa ole… Mietin tässä, että pitäisiköhän isännän nikkaroida sängyn alle itse siistimmät laatikot… 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.