Viime viikonloppuna sain tosiaan jostain kumman syystä ihan kauhean järjestelyvimman ja koko viikonloppu kului tyttären huoneessa: ensin siivotessa, sitten lelujen ja tavaroiden karsimisessa ja lopulta uusien huonekalujen sijoittelussa. Uutena huoneeseen tuli kirjoituspöytä (Mankun tekemä), vanhempieni vanha Palaset-laatikosto, Normann Copenhagenin ”Hang On” -naulakko sekä Ikean seinähylly. Huoneesta lähti pois toinen Ikean Malm-lipastoista, Kartellin Componibili-säilytin sekä pari isoa kassillista leluja ja kirjoja.

naulakko_pehmot

tytonhuone

sanky

ikeanhylly

neidinpoyta

lelut

lipastot

ikeanhylly

hylly_poyta

VIIVI

Mankku nikkaroi pari viikkoa sitten tytölle pukkijalallisen pöydän HAY:n tyyliin. Ehdotin alunperin puisia pukkijalkoja, mutta Mankku halusi koettaa hitsaamista monen vuoden tauon jälkeen. Niinpä hän päätyi tekemään HAY:n ”Loop” pöydän inspiroimat pukkijalat. Pikkuisen tuotekehitystä jalat vielä vaatisivat kyllä. 😉 Tekijäkin myöntää, että laatu ei ole samaa luokkaa kuin aidossa tuotteessa (joka meiltä löytyy työhuoneesta), mutta muutamalla huopapalalla saimme viritettyä pöydän sellaiseksi ettei se kiikkaa. 😉 Pöytälevy on jämävanerin pala, joka jäi ylimääräiseksi aikoinaan työhuoneen pöydästä.

Vanhemmiltani saatuun Palaset-laatikostoon sain kätevästi lajiteltua tyttären lukuisat ”pikku-ukkelit” ja muut pikkulelut. Avokuutiot saavat olla barbien huoneita, kuten minunkin lapsuudessani. Palaset-sarjan lokerikko, jossa on monta välilevyä, on kärsinyt vuosien varrella niin etteivät välilevyt enää pysy paikoillaan. Olemme jo hankkineet siihen uuden taustalevyn, joka täytyisi vain kiinnittää. Sitten välilevyt varmaan pysyisivät paikoillaan ja saisimme tyttären puuha- ja värityskirjat kivasti organisoitua. Olisipa hienoa jos myös näitä isompia Palaset-sarjan kuutioita otettaisiin uudelleen tuotantoon! Onhan nyt markkinoilla kuitenkin uusia vastaavanlaisia tuotteita, mutta nämä olisivat Risto-Matti Ratian suunnittelema suomalainen klassikko ja uskoisin, että löytäisivät taas tiensä monen kotiin.

Valkoiset esineet korostuvat niin kauniisti mustaa liitutauluseinää vasten! Mutta liitutauluseinän tilalle tulemme kyllä jossain vaiheessa keksimään jotain muuta (vaikka sitä tapettia, josta haaveilin aiemmin). Liitutauluun piirretään niin vähän.

 

Translation: We made some changes in our daughter’s room. My husband made a new table for her, inspired by HAY ”Loop” table. This version does, however, match the original’s quality. 😉 But will do ok in our daughter’s room. The storage cubes are my parents old, and they were designed by Finnish Risto-Matti Ratia.

Author

35 Comments

  1. Ihana, ihana huone! Tosi kivoja kalusteita ja yksityiskohtia!
    Meillä on tyttöjen huone myös hiukan uudistuksen alla ja nyt mietitään uutta työpöytää. Tapetinkin haluaisin vaihtaa. 🙂

      • Kiitos Essi, mukava kuulla! 🙂

        Voi se onkin niin ihana tapetti! Ja ajaton, joten menisi hyvin monta vuotta (ellei huvikseen halua muuttaa ilmettä).

  2. Hienot pukkijalat miehesi on nikkaroinut! Mullakin on täällä kotona lähes Mankun veroinen nikkari. Kun ehdotin työhuoneeseen noita samaisia Hayn jalkoja, mieheni oli heti sitä mieltä, että hitsaa sellaiset itse. No, eipä ehtinyt hitsata, joten päädyin tilaamaan ihan ne aidot oikeat. Niiden saavuttua mieheni kommentoi jalkojen hitsausjälkeä rumaksi…! Pitääpä näyttää hänelle nämä kuvat.

    Kaunis huone tyttärellä, juuri sopivasti pinkkiä muttei liikaa.

    • Heh, miehet. 😀 Meilläkin Mankku monesti toteaa jostain design-tuotteesta, että ”tuon voisi tehdä itsekin”. Hyvät tuli pukkijaloista, jos kiikkeryys ei haittaa. 😉

      Neiti haluaisi pinkit seinät. 😀 Katsotaan nyt mihin päädytään sitten, kun uudistamme liitutauluseinän.

    • Kiva kuulla! 🙂 On tuossa vielä vähän fiksaamista, mutta pääasia että ”asukas” viihtyy ja leikkii.

  3. Näyttää tosi kivalta! 🙂 Eikä musta seinä ole ollenkaan hassumpi, mutta ymmärrän sen, että muutos on toisinaan paikallaan. Vähän niinkuin meilläkin, olen nyt kovasti yrittänyt miettiä tytön honeeseen uusia pintoja. Meillä ei ollut vielä tytöstä tietoa, kun huone rakennettiin ja harmittaa sinne valittu tapetti. Toisaalta harmittaa repiä pois ihan hyvää ja käyttökelpoista, mutta toisaalta sitten taas sisällä olisi pakottava tarve tehdä näin. ;D

    • Kuvittelin, että lapset olisivat innoissaan piirtämässä liitutauluseinään eri värisillä liiduilla. Mutta ei se mennyt ihan niin. Mielummin piirretään paperiin ja värityskirjoihin. Liitutauluseinästä lähtee myös jonkin verran liitupölyä. Tykkään siitä silti, mutta…

  4. Tää huone on niin ihana. Kelpuuttaisin tällaisenaan meille ihan koska tahansa. Harmi, että neidin mukaan sisustaminen on huoneen tapetoimista lattiasta kattoon Robin ja Cheek-julisteilla 🙂

    • Heh, taitaa meillekin koittaa joskus tuo aika, kun julisteet valtaavat huoneen. Kun olin itse teini-ikäinen vuorasin kaikki huoneeni seinät lattiasta kattoon New Kids on the Blockin julisteilla ja kuvilla. Yhtään tyhjää rakoa ei jäänyt. Tosi kaunista. ;D

  5. Wau, miten hauska idea nuo Hay-inspisjalat pöydässä. Hyvältä näyttää! Kissaihmisenä katseeni tosin kiinnittyi ensimmäiseksi taas tyynyllä loikoilevaan kisuliin 🙂

  6. Heissan,

    tapeteista puheenollen postasin tänään niihin liittyen, aiheena tuleva makuuhuoneemme. Tulipa mieleen kun katsoin sinun haaveilemasta tapetista, että myös tämäntyyppinen tapetti, jonka minä sattumalta bongasin, voisi sopia tyttären huoneeseen 🙂 En ole nähnyt juuri ko. tapettia luonnossa, mutta varmasti vastaavanlaisia on muillakin valmistajilla. Ilmeisesti tämä minun verkkokalvoille tupsahtanut oli Elloksen omaa mallistoa?!

    Iloa loppuviikkoon!

    • Kauniin tapetin olit bongannut. Ihastelin samaa Elloksen mallistosta. 🙂 Ja ihan mahtavaa, että kommentoit – nyt löysin uutta blogiluettavaa. 🙂

      Mukavaa viikonloppua!

    • Liitutauluseinä on kaunis ja kivakin ratkaisu varsinkin jos lapset tykkäävät piirrellä siihen. Minusta näyttäisi tosi kivalta jos seinässä olisi lasten piirroksia neonliiduilla piirrettynä. Mutta meidän lapsukaiset piirtelevät mielummin paperiin… :/

      Pitääpäs tulla sinunkin blogiin vierailulle. 🙂

  7. Vaude, tulipa upea pöytä tytölle!
    Tuo copenhagenin naulakko on myös niiin hieno, aivan must-have tännekkin! 🙂

    • Suosikkikuvani ovat ne, joissa tuo naulakko korostuu mustaa seinää vasten. Ahh..että tykkään! 🙂 Saa neiti ripustella siihen korujaan ja laukkujaan.

  8. Työpöydän nikkarointipuuhia on siis näköjään liikkeellä. 😉 Tuo pöytä näyttää tosi kivalta, jalkoineen päivineen. Ja niinhän se on että tuollaiset rakennusvirheet huomaa vain tekijä ja asiasta tietävä, mutta ei ne muiden silmiin välity. Kunhan pystyssä pysyy niin hyvä on, heh.

    • Niinpä, pystyssä pysyy. 😀 Ja nämä jalat ovat vähän matalammat kuin HAY:n omat, joten sopivat paremmin pikkutytölle.

  9. Hei, kivoja uudistuksia.
    Kun näin nuo barbin huonekalut niin tuli mieleen, että oletko huomannut Ikean uutuuden eli nukkekodin olohuoneen kalusteet, jotka ovat pienoismalleja Ikean klassikoista? Minusta se oli huippu hauska idea ja ainakin meidän neidin barbit tykkää niistä huonekaluista 😉

    Sari

    • Jep, olen ihastellut niitä Ikean nukkekodinkalusteita! Tosi ihania! Heti, kun pääsen Ikeaan, niin ostan niitä. 🙂

  10. Todella kivannäköinen huone! Matosta kysymys: mikä ja mistä?
    Meillä on muuton jälkeen matot vielä hankkimatta.

    • Matto on Linumin mallistosta. Ostettu Sisustuksen Koodista. Hyvä ja laadukas matto. 🙂

  11. Aivan ihastuttavan näköinen huone! Olen miettinyt vastaavanlaista koulupöytää esikoiselleni. Olisinkin kysynyt, että tuleeko teillä pöydän laita ulommas noista pukkijaloista? Vai meneekö taso pukkijalkojen ulkoreunoja pitkin? Olipas hankalasti esitetty kysymys, toivottavasti sait selvää ;). Katsoin noita Hayn valmiita pukkijalkoja ja niiden syvyys on vain 37cm. Pöytälevyn tulisi olla siis syvempi, jotta työtila riittäisi. Mietin vaan, että näyttääkö se sitten hyvältä? Tuo teidän versio on ainakin upea! 🙂 Kiitos hienosta blogistasi!

    • Meillä pöydän jalat eivät tule reunojen yli. Asensimme ne sillä tavoin. Ja juu, pöytälevyn pitää olla vähän leveämpi kuin jalkojen. Niin meilläkin on tässä ja työhuoneen pöydässä.

  12. Heh, mä taas toivon, että Palaset ei palaa tuotantoon, koska on kerrankin kiva omistaa jotain sellasta, mitä ei ihan jokaisella (bloggaajalla) ole. 😀 Meillä yhdet lokerikot palvelevat yöpöytinä/yövaloina, kaksi laatikkoa ja yksi avoin lokero. Liimasin pohjiin pienet pyörät ja lisäsin takalevyyn ledivalolistan.

    • Heh, ihan hyvä pointti tuokin. 🙂 Kivalta kuulostaa tuo sinun tuunaus.

      Palaset-sarjaa voisi vähän uudistaa ja tuoda sillä tavalla markkinoille. Ei sitten olisi ihan sama kuin nämä vanhat… 😉

  13. Tosi tyylikäs huone tytöllä! Barbin kalusteista kysyisin, mistä ne on hankittu? Tosi kivat, ei liian värikkäät!

    • Barbin kalusteet ovat minun vanhojani. Tulivat aikoinaan barbitalon mukana. Joskus 80-luvulla. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.