Ajattelin pikkuhiljaa kertoa vähän tarkemmin sisustussuunnitelmistamme. Eteinen on nyt pohjamaalattu, joten kurkistetaanpas sinne.

Eteisen valaistukseen olemme tehneet muutamia muutoksia. Alunperin oli tarkoitus, että katossa olisi vain halogeenispotit, mutta sain päähäni, että haluan sinne mustat roikkuvat kattovalaisimet. Mielestäni ne lisäisivät kodikkuutta ja kauniiden valaisimien ystävälle on tietenkin mieluisaa, että on monia paikkoja, jonne valaisimia voi sijoittaa. Aluksi olin ajatellut roikkuviksi valaisimiksi Muuton ”Unfold” lamppua, mutta sitten näin nämä ihanuudet Sisustuksen Koodissa…

…ja näihin Magnuskin ihastui. Niinpä päätimme, että eteiseen laitetaan nuo kaksi riippuvalaisinta. Tom Dixonin ”Beat” sarjaan kuuluu vielä kolmaskin valaisin, mutta kaksi riittää meidän tilaan. Minusta on kiva, että ne ovat erilaisia. Hahmottelin vähän tähän pohjakuvaan eteisen sisustussuunnitelmaa (ei tod. mittakaavassa, ja palovaroitin on samassa linjassa kattovalaisimien kanssa):

 

Eteinen tällä hetkellä

Eteiseen sijoitetaan myös korkea valkoinen lipasto ja musta Hayn Loop-naulakko. Keltaisen Hayn naulakon hankimmekin jo, mutta minusta keltainen ei sovi niin hyvin yhteen noiden lamppujen kanssa, koska ne ovat sisältä kuparin sävyiset. Niinpä se keltainen naulakko sijoitetaan joko tyttären huoneeseen, aikuisten makuuhuoneeseen tai saunarakennukseen. Kyllä sille paikka löytyy – se on niin kätevä naulakko ja on heti ollut meillä erittäin ahkerassa käytössä. Eteiseen tulevan lipaston päälle ajattelin vielä laittaa Block-valaisimen (joka meiltä löytyy jo ennestään) sekä jonkin kivan taulun.

Kattovalaisimien lisäksi eteiseen sijoitetaan kattohalogeenit huoneen reunaan, lähelle vaatehuoneen oviaukkoa. Vaatehuoneen oviaukon viereen laitetaan suuri peili. Pohjakuvasta poiketen liukuovi sijoitetaan oviaukon eteisen puolelle niin, että se liukuu ulko-ovelle päin. Ajattelimme tehdä talon liukuovet itse (aikuisten makkariin tulee toinen liukuovi)…

kollaasin kuvat: tomdixon.net, loput omia

Author

9 Comments

  1. >Noi valaisimet on aivan ihanat! Haluaisin itsekin noita johonkin kotona, mutta nyt vaan ei oo sopivaa paikkaa..

  2. >Hei, täältäkin löytyy kyseisten valaisimien ihailija!Olen miettinyt toimiiko noissa tavallista valkeampi valo? Ajatuksenamme kun olisi käyttää hehkulampun valoa valkoisempaa valoa. Miltäköhän sisustan kuparin sävy sitten näyttää…Eteisestänne olisin kysynyt, kuinka leveä se n? Näyttää ihanan välljältä! Olen sama anonyymi, joka kyselin sitä suihkutilanne leveyttä, jos muistat/jaksat, kertoisitko vielä senkin, kiitos!

  3. >Dixonin valaisimet ovat vaan niin herkkuja. Eteisenne on hyvin samanlainen kooltaan ja ulkonäöltään kuin omamme. Sisustus omassamme on vaan ihan kesken. Mutta kaikki ajallaan, sopivaa naulakkoa etsien, edelleenkin.

  4. >Hienoja suunnitelmia. Tykkään. Kerroit, että ajattelitte tehdä itse liukuovet. Kiinnostuin heti: mistä materiaalista ja miten?Kiitos jo etukäteen vastauksestasi.- Frida –

  5. >Hei!Olen jonkin aikaa seuraillut blogiasi. Teille tulee kaunis koti, ja kaunis on edellinenkin. Me olemme niinikään rakentaneet kaksi taloa lyhyellä aikavälillä ja mukavia projekteja ovat olleet. Tsemppiä loppurutistukseen!

  6. >arleena: Jeps, ne ovat ihanat! :)Malia: Nuo sopisivat kyllä nätisti teidänkin sisustukseen. Ehkä se sopiva paikka löytyy jossain vaiheessa… ;)Anonyymi: En kyllä osaa arvella, miltä valkoinen valo näyttäisi noissa valaisimissa. Meille tulee lämmintä valoa mielummin, tunnelman luomisen vuoksi.Tarkistanpas nuo huoneiden koot piirustuksista: eteinen on n. 2,5 m leveä ja 3,7 m pitkä. Aikuisten kylppärin suihkutila on 1,7 m leveä.RUMBO: Niinpä, kaikki ajallaan. Tuskinpa meilläkään on sisustus kovin äkkiä valmis…tai tuleekohan se ikinä valmiiksi…? Luulenpa, että se muuttaa muotoaan pikkuisen jatkuvasti.Frida: Ajattelimme tehdä liukuovet väliseinien tapaan. Eli ensin tehdään kehikko väliseinätolpista ja päällystetään se kipsilevyillä (väliin luultavastikin villaa) ja maalataan. Saa nähdä miten tämä suunnitelma onnistuu. Kiskot yms. pitää tietenkin hankkia erikseen.anu: Kiitos mukavasta kommentista ja tsempeistä! 🙂 Ihan mukavia nämä taloprojektit ovat meidänkin mielestä. Tämä toinen sujuukin paljon jouhevammin kuin eka…

  7. >tuleepa varmasti tosi kiva eteinen(kin). ihailin teidän kylppärin laattoja, UPEAT. varsinkin se cubica <3

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.