Oletteko ikinä katselleet miltä kotinne näyttää ulkoa sisällepäin katsottaessa? Itse kiinnitin siihen näkymään huomiota ensimmäisen kerran eräänä kesäiltana, jolloin alkoi jo hämärtää. Ajattelin, että täytyy joskus ottaa kuvia ikkunan kautta sisälle. Tänä iltana toteutin tuon idean.

 

 

 

 

 

 

Koti näyttää mukavasti erilaiselta ulkoapäin katsottaessa. Näkymät ovat laajemmat (etenkin olohuone-ruokailutilassa) ja varsinkin pimeällä kodikkuus korostuu valaisimien ollessa päällä. Tästä näette muuten myös ensimmäiset vilaukset uudesta olohuoneen valaisimesta, josta aiemmin kirjoittelin (täällä).

Kodin erilaiset näkymät ovat minulle tärkeitä. Rentoudun, kun saan istuskella vaikkapa sohvalla ja katsella ympärilleni (jos on siistiä ;-)). Huonekalujen asettelussa minulle on olennaista se, millainen näkymä tulee ensimmäisenä, kun huoneeseen astutaan sisään tai jos sinnepäin katsellaan toisesta huoneesta. Esimerkiksi olohuoneessa on minulle tärkeää, että sohva näkyy ensimmäisenä eikä esim. tv-taso.

Semmoisia aatoksia tänä iltana… Mukavaa viikonalkua kaikille!

Author

39 Comments

  1. >Kaunista! Ja heti huomasin Tolomeon 🙂 sopii teille aivan loistavasti!Itsekin tykkään laittaa kotia ja sitten on kiva välillä istuskella ja vain katsella ympärilleen. Ja samaa mieltä olen kanssasi tuosta huonekalujen asettelusta.Mukavaa alkanutta viikkoa sinne myös!-I-

  2. >Todella ihanan houkuttelevan näköistä! Kodikasta ja lämmintä! Kyllä räntäsateessa ohikulkiessa kävisi kateeksi, kun näkisi noiden ikkunoiden läpi 🙂

  3. >Liian siistiä 🙂 Missä on elämä?! Lasten keskenjääneet leikit, puoliksi luettu sanomalehti ja aukirevittyjä kirjekuoria, pöydälle unohtunut ruokalappu ja kahvikuppi, lattialla lojuva lapsen sukka,..Joo, siis kaunista on, mutta näyttää joltain sisustuslehden stailatulta kuvalta, ei käytössä olevalta lapsiperheen kodilta. Siis jos ihan ohimennen nappaisit nämä kuvat ikkunasta…niin todella siistinä pidät kotisi…t. Eräs äiti jolla myöskin uusi koti, täynnä elämää, kera kolmen lapsen ja miehen

  4. >I: Hyvin saman henkisiä ollaan siis. :)Siskoliina: Kiitos kauniista sanoistasi. Tokihan meillä on verhot kiinni pimeällä, joten ei tämä näkymä kovin usein näy. 😉 Evi: Kiitos sinullekin mukavasta kommentista. :)Anonyymi: Tämä on sisustusblogi enkä aio täällä dokumentoida arjen sotkujamme. Tämä keskustelu on käyty täällä ennenkin, joten eihän aloiteta sitä uudelleen.

  5. >Siinähän sitä on kiva kaikkien pervojen kurkistella makkariin kun ei ole verhoja. heheh.

  6. >Tuo Tolomeo on tyrmäävä. Oon niin kade 😉 Täytyy varmaan alkaa säästämään, jotta saisin samanlaisen. Mies myös täytyisi saada vakuutettua jollain, miksi vanhasta valaisimesta täytyy luopua.

  7. >Olipa kivat kuvat. Tykkään tosi paljon teidän kodista.Tolomeo on todella hieno ja sopii mahtavasti paikalleen!Ei voi muuta kuin kehua :).Ai niin, oli kiva nähdä kuva jossa näkyy oleskelutila, eteinen ja keittiö, jotenkin hahmottaa tilat nyt paremmin.Tuikku

  8. >Onpa kaunista!Itsekin tykkään mennä parvekkeelle katsomaan ikkunasta sisälle:) Koti näyttää jotenkin paremmalle sieltä ulkoa katsoessa.

  9. >Kaunista on. Mä olen luullut, että olen vähän outo, kun sytyttelen valoja ja menen sitten pihalle katsomaan kotia. Mut hei, meitä on muitakin, jes 😀

  10. >Heips!Kommenttini ei varsinaisesti liity juuri tähän postaukseen, mutta tulipa mieleen, kun noissa kuvissa näkyy nuo Artekin nojatuolit, että muistaakseni olet kirjoitellut aikaisemmin noista nojatuoleista. Olikohan se niin, että ne ovat kulkeneet aina mukana, mutta et nyt ostaisi niitä uusina… tai jotain siihen suuntaista. Joka tapauksessa minusta on aivan ihanaa, että jotkut huonekalut pysyvät mukana vuosikaudet ja että ne kaiken lisäksi toimivat uusien trendien kanssa. Nuo nojatuolit ovat niin hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitan. Meille 70-luvulla syntyneille nuo tuolit ovat niin nähtyjä, mutta ne toimivat edelleen ja antavat sisutukselle tietynlaista arvokkuutta ja ne puhuvat juuri sen asian puolesta mitä itse arvostan, eli kestävän kulutuksen puolesta. Onnea ihanalle kodille ja toivottavasti viihdytte ajattomassa kodissanne pitkään!

  11. >Ihanan kotoisa tunnelma välittyy myös ikkunan toiselta puolelta kodistanne! 🙂 Kaunista, tyylikästä, kodikasta ja tunnelmallista 🙂 Ihanan avara tila ja näkkee laajemmin teän kodin näistä kuvista 🙂 Mie kyllä tykkään 🙂

  12. >Laittakaa nyt vihdoinkin ne verhot! Nyt kaikki näkyy naapuriin eikä kaikkea viitsisi aina katsella.Kiitos!

  13. >Sara: Kiitos. :)t53666: Juu, meillähän ei ole verhoja ollenkaa. Aina pidetään näkymät näin auki ulos. 😀 😀 😀 😀 mapela & RUMBO: Kiitos teillekin positiivisista kommenteista. :)Minna: Sanopas miehelle, että klassikkovalaisimen hankinta on sijoitus, joka kestää aikaa eikä siihen kyllästy. Näyttää aina hyvältä. :)Tuikku: Kiitos, mukavaa jos tästä oli apua tilojen hahmottamiseen. :)Kiki: Niinpä, minustakin koti näyttää jollain tavalla paremmalta ikkunan takaa katsoessa. :)Anonyymi: Juu, on meitä hulluja muitakin. ;DAnonyymi 9.54: Kyllä, juuri noin olen kirjoitellut noista Artekin nojatuolista. Niissä on minulle paljon muistoja, enkä henno luopua niistä. Tykkään, että kodissa on kerroksia, eikä kaikki ole uutena hankittua. Kuitenkin samalla pidän myös siitä, että kotiin tuodaan jotain pieniä trendijuttuja, jotka päivittävät sisustuksen nykypäivään.Meän Satu: Sinun kommenttisi jäävät kyllä mieleen. Kirjoitat niin hauskasti. Kiitos mukavasta kommentista. Sait hymyn huulilleni. 🙂 Anonyymi 15.37: Huomaan, että olet täällä vain satunnaisella visiitillä – muuten ehkä tietäisit, että meillä on verhot kaikissa ikkunoissa ja makkareissa vielä pimentävät. Voi teidän anonyymien kanssa! 😀

  14. >teillä on niin kaunista <3niin kodikasta ja lämminhenkistä, ihanan kutsuva koti. tekis mieli käpertyä teidän sohvannurkkaan lukemaan ;D

  15. >Kaunista ja kodikasta ♥Meillä puuttuu edelleen verhoja, tosin täällä metsän keskellä ei niin haittaakaan. Yhdet ikkunat on vain naapuriin päin, niistäkään ei (kai) mitään erityistä ole näkyvissä :)Tuo Tolomeo on herkku, laitettu haavelistalle. Uten Silo on nyt oikea seuraava ostokohde!

  16. >Kivat kuvat. Seesteistä. Kodikasta. On todella iso nautinto istua alas ja katsella siistiä kotia. Pienten lasten kanssa se on aina melkein vähän sekainen ja sotkuinen, mut niin kuuluu ollakin. Kyllä aika koittaa, jolloin on siistiä.Tykkään kovasti tyylistäsi. Kirjoitatkin mukavasti. Odotan aina, et minkähänlainen postaus tulee seuraavaks. Olen vähän jäänyt koukkuun! Mut tää on kiva koukku! ;)t. leenah

  17. >Minustakin on mukava katsella sisään olkkariin, kun pimeänä iltana sytyttelen kynttilöitä parvekelyhtyihin :-). Ihana ajatus, että kohta on sisällä lämpimässä nauttimassa siitä, että ulkonakin on hieman valoa.

  18. >Kaunis koti! Mun on pakko tunnustaa, että olen hieman kade teidän makuuhuoneen lamppulöydöstä. Siitä kirppislampusta. Se on vaan niin hieno!Kiva kuulla, että on muitakin jotka miettivät miltä koti näyttää ulkoa sisälle. 🙂 Itse teen sitä samaa, että kun illat pimenee laitan valoja huoneisiin ja hiippailen talomme ohitse katsomassa miltä näyttää. Kuulun myös niihin, jotka eivät halua ensimmäiseksi olohuoneeseen astuessaan nähdä valtavaa telkkaria. Sitä "kotialttaria". Blokki

  19. >Tosi hyvälle näyttää! Ainoa mikä mulla pistää vähän silmään on liesituuletin. (jospa se olisikin valkoinen 😀 )Ja eteisen lamput on kyllä niin kauniit ja hauskat että mun on ne kyllä ehdottomasti joskus hankittava! Täytyy vaan yrittää keksiä niille sopiva paikka :)Isot ikkunat on sitten nappivalinta!

  20. -housemother Reply

    >Wau! Kiva postaus. Upealta näyttää kotinne ulkoapäinkin katsottuna.

  21. >:) Teillä vaan on niin ihanan kaunis, kotosa, tyylikäs ja tunnelmallinen koti 🙂

  22. >j o n n a: Mukava kuulla, kiitos! :)S: Kiva jos lämminhenkisyys välittyy. Usein aina väitetään, että modernisti sisustetut kodit on kolkkoja. ;)Tiina: Voi, Uten Silo on minunkin haavelistalla. Se on kivan näköinen ja varmaan tosi käteväkin. :)leenah: Kiitos mukavasta kommentista! Olenko onnistunut koukuttamaan sinut?! 🙂 No mutta, tämähän on ihan terveellinen koukku. 😉 Meillä on kyllä oikeasti sotkua joka päivä, mutta eihän se tänne blogiin välity, kun en sellaisia juttuja kuvaile. Yritetään pitää tämä sellaisena "unelmapaikkana". :)Anonyymi: Aivan! Ihanaa sitten talvella varsinkin, kun on paljon lunta! :)Blokki: Voi mutta, kyllähän tuollaisia lamppuja varmasti löytää vielä kirppiksiltä. En usko, että se oli mikään harvinaisuus. Kaikki eivät vaan näe sen kauneutta – ajattelevat, että ruma, vanha valaisin. Mutta, kun sen tuo eri ympäristöön, sen näkee ihan uusin silmin. Tai niin minä ajattelen. :)Mukavaa, että siellä ruudun sillä puolen on niin samanhenkisiä ihmisiä. :)Mari: Mietittiin jossain vaiheessa myös, että tuo liesituuletin voisi olla valkoinen. Mutta toisaalta, kun sitä katselee toisesta kulmasta, jolloin esim. uuni ja kylmälaitteet näkyvät (nekin ovat rosteria), niin ei se sitten niin pistä silmään. Eikä kyllä enää muutenkaan, kun siihen on tottunut. Mutta kaipa sen voisi maalata jos haluaisi…?Minustakin nuo Tom Dixonin valaisimet ovat niin upeat! Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. :)housemother: Kiitos, mukava kuulla. :)Meän Satu: Voi kiitti sinullekin. Tulipas monta positiivista adjektiivia kommentissasi. 🙂

  23. >Hei, mistä mahtaa olla teidän makuuhuoneen lämpöisen sävyiset tyynyt? Omaan olohuoneeseen kaipaan jotain väriä tuomaan, mutta juuri sopivasti.Anne

  24. >Anne: Makkarin koristetyynyt on hankittu Sisustuksen Koodista. Ovat Missonin kangasta. Koodin blogista (http://sisustuksenkoodi.blogspot.com/) näet mallit ja netin kauttakin voi tilata jos oikein kiinnostuit. 🙂 Meinaan vielä lähiaikoina postailla tarkempia kuvia makkarista noilla tyynyillä…

  25. >Hyvältä näyttää Tolomeo myös siellä! 😉 Kivasti muuten hahmottui näistä kuvista kokonaisuutena teidän koti! Pitäis itsekin käydä ottamassa tällaiset kuvat..

  26. >Olipa hyvä kuvausidea, taidan tehdä itse saman joku päivä! Ja ihanalta näyttää teidän koti myös ulkoa. Tykkään erityisesti ekan kuvan näkymästä. Hylly on upea!Mä olen monta kertaa jostain tullessa katsellut meidän kotia, jossa on valot ja pitänyt näkemästäni, mutta ei ole tullut mieleenkään alkaa räpsiä kuvia. Nyt mietin, että miten en ole tajunnut…

  27. >K: Juu, käy ihmeessä ottamassa tällaiset kuvat! Olisi kiva nähdä miltä teillä näyttää ulkopuolelta katsottuna. :)Norppa: Ei muuta kuin kuvaamaan vaan! Onhan se kiva muisto itsellekin. 🙂

  28. >Olen löytänyt blogisi vasta hetki sitten ja olen nyt todella pahasti koukussa tähän 😉 Teillä on aivan syntisen upea talo!! :)Ja tyylisi sisustuksessa on tismalleen samanlainen kuin minun.Ihanaa syksyn jatkoa! 🙂

  29. >Anonyymi: No voi mahoton, miten te nyt tähän jäätte koukkuun (joku muu kommentoi samoin jonkin aikaa sitten)! ;D Kiitos vaan mukavasta kommentista! Kiva tietää, että samanhenkisiä ihmisiä löytyy ruudun siltä puolen. Mukavaa syksyä sinnekin!

  30. >Wau! Ompas ihanan lämpimän ja kodikkaan oloista! Toi ikkuna kuvaus oli todellakin hyvä idea, koska nyt sisustuksen näkee tavallaan "kokonaisuutena"! :))

  31. >Hei, tosi kiva blogi sulla, maku on juuri minun mieleeni ja seuraan bloggauksiasi aina innolla!Olen aikeissa ostaa myös tuollaisen Hayn tarjotinpöydän ja siihen liittyen olisin kysynyt, että onko tuo teidän pöydä se isoin koko? Kiitokset ja mukavaa syksyn jatkoa!

  32. >Anonyymi: Kiitos, mukava kuulla! 🙂 Nuo meidän valkoiset Hayn pöydät ovat muistaakseni sitä keskikokoa ja musta on pienin. Pitäisi kyllä mitata ja tarkistaa, kun vaan saisi aikaiseksi… :)Mukavaa syksyä sinullekin!

  33. >Kaunis ja upea koti teillä! Juuri tuollainen klassinen tyyli mistä itsekin pidän.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.