Mainitsinkohan teille jo, että meidän kirjahylly on ollut jo pidemmän aikaa järjestelyn tarpeessa? No, snäpin puolella olen siitä ainakin höpötellyt. Nyt viikonloppuna ryhdyin vihdoin tuumasta toimeen ja tyhjensin koko hyllyn, imuroin sen ja lopuksi vielä pyyhin kokonaan puhdistusaineella. Hylly olisi kyllä kaivannut myös uutta maalia pintaan, mutta se jääköön toiseen kertaan.

Kirjahylly ennen:

kirjahylly-9181

Kirjahyllyn järjestys oli ajautunut sekavaksi ajan myötä. Olin sujauttanut hyllylle aina kynttilän tai pikkumaljakon silloin tällöin, kun sellainen oli jäänyt yli jostain asetelmasta. Nyt karsin tavaraa pois ja järjestin koko hyllyn uudestaan ilmavampaan tyyliin.

Kirjahylly nyt:

kirjahylly-9192

kirjahylly-9264

kirjahylly-9203

kirjahylly-9260

kirjahylly-9194

kirjahylly-9267

kirjahylly-9186

Kirjat asettelin rentoihin pinoihin hyllyille. Tämä ratkaisu syntyi ihan sattumalta: olin kasannut kaikki hyllyn tavarat keittiön pöydälle ja vinot kirjapinot näyttivät minusta omalla tavallaan kauniilta, joten päätin kokeilla samanlaista sijoittelua hyllyssä. Nythän on ”muotia” asetella kirjat hyllyyn väärin päin niin, että kirjojen selkämys osoittaa sisäänpäin; näin lopputuloksesta tulee värimaailmaltaan harmoninen. Minusta sellainen sijoittelu on kuitenkin melkoisen teennäinen ja todella epäkäytännöllinen, kun ei näe mikä kirja on missäkin kohdassa – tuo tapa perustuukin ainoastaan visuaalisuuteen. Mutta näistä minun kirjapinoista kuitenkin näkee toiselta puolelta mikä kirja on missäkin, mutta edestäpäin katsottuna värimaailma ei ole niin värikäs. Säntillistä persoonaa vinot kirjapinot haittaisivat, mutta minä pidän niistä noin. On ainakin kivaa vaihtelua hetkeksi.

Suurten maljakoiden paikka on edelleen ylähyllyllä. Samoin Milk-valaisin ja Iittalan Vakka-laatikko* kuuluvat entisille paikoilleen. Vähensin pikkumaljakoita ja kynttilöitä ja laitoin harvemmin käytössä olevat hyllyn alakaappeihin. Aiemmin hyllykkössä olleet kaiuittimet ja pieni esivahvistin siirtyivät tv-tasolle; kyllä se on parempi paikka niille, vaikka en alunperin olisikaan halunnut tv-tasolle mitään ylimääräistä.

En tiedä miksi lykkäsin tätä järjestelyoperaatiota näinkin kauan, koska lopulta tähän ei kulunut kuin tunnin verran aikaa. Seuraavaksi ajattelin järjestää keittiön tasot – niiden päälle kertyy itsestäänkin kaikenlaista, joten näkymä on nopeasti levoton. Tietysti käytännöllisyys on pidettävä mielessä, enkä aio karsia keittiön tasoja aivan tyhjiksi.

Täällä meidän saitilla on muuten nyt käynnissä siivouksen ja järjestelyn teemaviikko ja me bloggaritkin olemme laittaneet omat vinkkimme jakoon: Laventelin tuoksuinen imuri ja 13 muuta vinkkiä, jotka tekevät siivouksesta kivaa.

*Iittalan Vakka-laatikko saatu aikoinaan osana blogiyhteistyötä


Translation: I reorganized our bookshelf last weekend. The first picture is the ”before” one. I put some of the stuff away and tried to create a more simplified look. I put the books into piles in a way where you can still see which book is which, instead of the trendy way on putting them all backwards. 

Author

14 Comments

  1. Kaunis muodonmuutos kirjahyllyssä, todistaa taas miten pienellä vaivalla tulee iso muutos! Meiltähän löytyy myös olohuoneessa tuollainen kiinteä kirjahylly, pienempi tosin ja luulenpa, että taidan tehdä sille saman operaation lähipäivinä eli kiitos inspiraatiosta! 🙂

    • suvi m Reply

      Kiitos, kiva kuulla! 🙂 Tämä operaatio oli loppuen lopuksi tosi kiva toteuttaa – olisi pitänyt tehdä tämä jo ajat sitten.

  2. Kaunis muodonmuutos kirjahyllyssä, todistaa taas miten pienellä vaivalla saa aikaan ison muutoksen! Meiltähän löytyy vastaavanlainen pienempi kiinteä kirjahylly olohuoneesta ja taidanpa tehdä saman operaation sille lähipäivinä eli kiitos inspiraatiosta! 🙂

  3. Ihanan harmoninen kokonaisuus nyt kirjahyllyssä. Nää tällaiset muutokset on niin parhaita, ilmaista ja helppoa muutosta kotiin 🙂

    • suvi m Reply

      Mukava kuulla! 🙂 Kyllä, olen samaa mieltä – on niin palkitsevaa toteuttaa tällaisia muutoksia, mihin ei tarvitse hankkia mitään ja vaihtelua syntyy kätevästi vain pienellä vaivalla.

  4. En ymmärrä kirjojen asettelua noin. Toimii ehkä stailausmielessä, mutta ei ainakaan meillä onnistuisi. Olohuoneen lundioissa on parituhatta kirjaa…

    • suvi m Reply

      No, tämä oli tällainen spontaani kokeilu. Ei varmastikaan sovi jokaiseen kotiin. 🙂 Meidän kaikki kirjat eivät ole tässä, vaan osa on myös työhuoneessa. Ja loput iPadillä… 😉

  5. Ihania kuvia, silmä lepää! Erityisesti jäin tässä kaffitauollani tuijottamaan neljättä ja viidettä kuvaa 🙂

  6. Ässä tässä Reply

    Moi Suvi!

    Täällä olisi postaustoive ja se on terassin laitto. Kaikki kiinnostaa kunnostustoimista sisustukseen. 🙂

    Ihanaa kevättä. <3

    • suvi m Reply

      Kiitoksia postausvinkistä! 🙂 Kyllä meinasin kirjoitella terassin sisustamisesta tänäkin keväänä. Katsotaan mitä keksin… Ihanaa kevättä sinnekin! <3

  7. Hei

    Tuollainen sisäänrakennettu hylly on kaunis, mutta en käyttäisi tuosta kirjahylly-nimitystä, valitettavasti.

  8. Voi ei, en voisi järjestellä kirjoja noin 🙂 Itselläni on (vähän kyllä leväperäinen) systeemi, jossa kotimaiset kirjailijat ovat omissa hyllyissään, samoin ulkomaiset, saman kirjalijan tuotanto tietty vierekkäin, tietokirjat omina kokonaisuuksinaan teemoittain… Aikoinaan minua häiritsi kirjojen selkämysten värikkyyss, mutta ei enää.

    Mutta siivota ne hyllyt kyllä pitäisi…kun vaan jaksaisi 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.