Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vuoden pimeimpään aikaan täytyy tietysti tuoda valoa myös kodin pihapiiriin. Meillä laitetaan kausivalot ulos esille yleensä marraskuun lopussa ja ne saavat valaista aina maaliskuulle saakka. Tänä vuonna hankimme ihanan valopuun, jota olin ihaillut jo pitkään.

Valopuu täydentää kivasti etupihan istutuksia

Pidän kasveissa tosi paljon puumaisesta muodosta, joten ei liene ihme, että ihastuin kovasti myös tällaiseen valopuuhun. Olen ihastellut näitä jo muutaman vuoden ajan ja nyt tuntui siltä, että tämä hankinta pitää tehdä. Halusin nimenomaan tällaisen version, jossa valot ovat pieniä palloja, jolloin ne korostuvat paremmin. Tämä löytyi Tokmannilta.

Laitoimme valopuun valaisemaan etupihaa, sillä siitä sen näkee useimmin. Takapihalla ei talvisaikaan oleskella ollenkaan. Minusta valopuu täydentää kivasti etupihan istutuksia. Samalla laitoimme muutkin kausivalot paikoilleen (pihlajaan saunatuvan viereen ja kirsikkapuuhun tontin laidalle).

Olisi ihana laittaa terassin lyhtyihin myös led-kynttilät, mutta unohdan aina laittaa ne päälle. Lyhdyissä onkin meillä valot yleensä vain joulun aikaan. Silloin pihalle laitetaan myös ulkotulia.

Nappasin nämä kuvat jo jonkin aikaa sitten. Sen jälkeen lumet ehtivät sulaa lähes kokonaan, kunnes toissa yönä saimme valtavat kinokset taas – onneksi! Toivotaan, että saadaan nauttia valkoisesta joulusta.

Mitkä ovat sinun lempikausivaloja?

Author

2 Comments

  1. Vinkkinä että led kynttilöitä saa nykyään ajastimella. Mulla on semmonen kynttilä mikä on automaattisesti 6h päällä ja 18h pois päältä. Ei tarvii muistaa koskaa sytytellä sitä 🙂

    • Suvi M Reply

      Aivan, semmoisiahan minun pitää hankkia! 🙂 Kiitos vinkistä!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.