Olen jo jonkin aikaa suunnitellut muutosta meidän olohuoneen tv-tason takaiselle seinälle. Varsinkin valkoisten sohvanpäällisten kanssa olohuone näyttää tosi valkoiselta ruokailutilan suunnasta katsottuna. Ja ehkäpä tv:kin sulautuisi paremmin seinään jos huomiota olisi viemässä tummempi seinän sävy. Mielessäni on ollut betonimainen seinä, mutta sen toteutustapaa olen vain miettinyt.

sohvankulma

valkoinen_olohuone

Ajatuksissa on ollut esim. Tikkurilan Tunto-maali, jolla seinään saisi vähän betonimaista stuktuuriakin. Mutta toisaalta, jos joskus haluammekin taas tavallisen, valkoisen seinän takaisin, niin sen palauttaminen struktuurimaalin jälkeen on isompi homma. Tästä syystä olen jälleen kallistumassa Kalklitir-kalkkimaaliin. Makuuhuoneemme päätyseinähän on maalattu Kalklitirin ”Palladio” sävyllä (lisää aiheesta löytyy Palladio-postauksesta) ja olemme olleet siihen oikein tyytyväisiä.

maalinsavyt

Olohuoneeseen meinaamme koettaa vähän tummempaa sävyä: nyt harkinnassa on ”Winter Primo” sävy. Toivoisin, että sävy olisi hyvin betonimainen, eikä liian sinertävä. Lisäksi sen tulisi sopia yhteen myös harmaiden sohvanpäällistemme kanssa (sitä olen testaillut tuossa yllä olevassa kuvassa), eivätkä sävyt saisi olla liian lähellä toisiaan. Koetin pikkuisen photoshoppailla miltä betoninharmaa seinä voisi näyttää:

 harmaa seina

Kuvamanipulaatio ei todellakaan ole mikään mestariteos, mutta ehkä tuosta vähän hahmottaa miltä olohuone tulisi näyttämään. Varjot ja valonheijastuksethan puuttuvat photoshopatusta kuvasta. Ja aiomme tehdä seinäpinnasta vähän eläväisen levittämällä kalkkimaalia ristikkäisin vedoin, eli sekään efekti ei näy tässä kuvassa. Mutta valkoiset sohvat ja esineet näyttävät minusta kauniilta tuota seinää vasten!

Onko sävy kuitenkin liian tumma? Eikös se mene niin, että maalinsävy näyttää seinässä vielä tummemmalta mitä mallipalassa…? Uskaltaisiko koettaa tätä ”Winter Primoa” vai pitäisikö etsiä vähän vaaleampi sävy? Löytö-blogin Johanna oli maalannut heidän kotonaan ”Celadon Primolla” ja se näytti oikein hyvältä… Nyt tuli kuulkaas meitsille valinnanvaikeus ja se on harvinaista! Mielipiteitä / kokemuksia?

Translation: I want to paint one of our living room walls with a colour that resembles the shades of concrete. I’ve been thinking of Kalklitir-paints. We have painted one of our bedroom walls with Kalklitir (shade ”Palladio”) and it looks quite nice. For the living room I want something a little darker and maybe ”Winter Primo” shade would be ok. I tried to picture the room by creating a photoshop image of the painted wall. It does not look right but gives a little hint of how the wall could look like when painted. I am just having trouble deciding on the right shade. Maybe ”Winter Primo” is too dark…what do you think?

Author

53 Comments

  1. Meillä on ollut betonimaisen seinän maalaus suunnitteilla makuuhuoneeseen jo jonkin aikaa. Kalkkimaali ollut yksi vaihtoehto meilläkin… mutta ihan samoja huolenaiheita on itsellänikin kuin sinulla, eli tuleeko liian tumma tuolla sävyllä. Ei kai se auta kun kokeilla ja sittenhän sen näkee. 🙂

    Mun mielestä tuon kuvamanipulaation avulla saa kuvan, että sävy on täydellinen betoninharmaa ja sopis tosi hyvin teille. Kurkkasin myös Löytö blogin maalausprojektia ja täytyy sanoa että alkuun näytti ihan kamalalta, mutta lopputulos oli kyllä sekin täydellinen. 🙂 Ainoastaan sitä jäin miettimään, että onko liian greige? Innolla jään siis seuraamaan mikä on lopputulos, toivottavasti täydellinen, niin mä uskallan kokeilla myös samaa! 🙂

    • Täytyy vain ajatella niin, että jos seinä menee pieleen (tai siis jos siitä tulee liian tumma), niin kyllä siihen voi aina maalata päälle. Mitään peruuttamatonta vahinkoa ei kuitenkaan voi saada aikaan. 🙂

  2. Mun käsityksen (ja kokemuksen) mukaan värisävyt niin maaleissa, tapeteissa ja kaakeleissa vaalenee isolla pinnalla. Eli kun katsot värikartan pientä mallipalaa niin melkein poikkeuksetta todellisuus seinässä on aina se astetta vaaleampi sävy samasta väristä. Ja teillä on isot ikkunat olohuoneessa joten en usko että seinästä kovin helposti liian tummaa saa, jos ei mustalla maalaa. 🙂 Mielenkiinnolla jään odottamaan miltä lopputulos näyttää. Varmasti tulee hieno.

  3. Harmaa sopisi todella hyvin tuohon seinään! Entisellä työkaverillani oli saneerauslaastilla pinnoitettu seinä ja se oli ihan super-upea! Sellaisesta haaveilin meillekin, mutta päätinkin maalata seinän ihan tumman harmaalla. Minusta meidän harmaa näytti maalin värilapussa tummemmalle, kuin mitä se on nyt seinässä. Meidän maalisävy on muistaakseni Tikkurilan Kalsiitti:
    http://syhina.blogspot.fi/2014/04/tai-sitten-ei.html

    • Hienolta näyttää tuo teidän seinä! 🙂 Ja saneerauslaatiseinä on varmasti upea. Itse en vaan siksi haluaisi kovin struktuurimaista pintaa, kun sen pois saaminen on sitten isompi homma…
      Jänskättää kyllä vähän, että millainen seinä meille tulee…en usko, että kalkkimaaleilla voi kovin pieleen mennä. 🙂

  4. Kalkkimaali on ihana ja sillä saa betonimaisen pinnan 🙂 mutta jos joskus haluat seinän takaisin valkoiseksi niin kalkkimaali pitää hioa pois siitä. Maalit eivät tartu kalkkimaalin päälle. Kokemusta on…

    • Ai niinkö? Minä käsitin, että sen päälle voi laittaa jonkun pohjustemaalin ja sitten vain maalata tavallisella maalilla taas….

    • Kuulostaa upealta! Tuossakin on vaan se huono puoli, että poistaminen on isompi urakka….

  5. Meillä on winter primolla maalattu keittiössä kaksi seinää. Minusta värisävy ei taitu yhtään siniseen, vaan hieman ruskeaan niin kuin tuosta toiseksi alimman kuvan näytepalastakin huomaa. Maalin tummuusaste ja värisävy luonnossa on juuri tuo, mitä photoshopatussa kuvassakin. Lopputulos on varmasti upea!!

  6. Mulla on vähän samoja mietteitä. Meillä on seinä on tällä hetkellä maitokahvin värinen, mutta haaveilen tummemmasta harmaasta seinästä. Tässä on tosin niin paljon projekteja kesken, että ehkä vähän aikaa vielä odottelen että minkälaiseksi sen maalaan. Mielenkiintoista nähdä että minkälainen teidän seinästä tulee.

    • Meilläkin olisi vielä myös tytön huoneen tapetit odottamassa kiinnitystä, joten kaikenlaista projektia riittäisi kyllä. 🙂 Luulen, että tämä maalausurakka tehdään ensin, kun se on näppärämpi homma.

  7. Itse maalailin juuri Tikkurilan Pro Grey värikartasta valitsemillani sävyillä. Hain rautakaupasta kyseisen viuhkan lainaksi kotiin ja sain pään ihan sekaisin, miten moneen sävyyn se harmaa taittuukin. Lopulta löysin sopivat sävyt ja toki isolla pinnalla näytti aavistuksen vaaleammalta kun siinä viuhkassa. Toki valollakin on suuri vaikutus.

    • Hyvä jos se on niin päin, että isolla pinnalla väri näyttää vaaleammalta. Sitten uskoisin, että Winter primo on meille sopiva. Itse en jotenkin uskalla eri värisävyjä sekoitella…

    • Kiitos vinkistä! 🙂 On hyvä nähdäkin miltä pinta voi näyttää oikeissa tiloissa ja eri tekniikoilla levitettynä. Me levitimme makkarin päätyseinän Palladio-sävyn pystyvedoin (kuten varmaan tekin?). Nyt ajateltiin koettaa ristikkäisvedoin levitettyä pintaa… Jänskättää kyllä, että jos tulee liian levoton.

  8. Meillä on juuri tuo väri yhdellä seinällä olohuoneessa ja kaverina harmaa sohva. Suosittelen lämpimästi. Väri ei ole ollenkaan liian tumma. Teilläkin muut seinät ovat kuitenkin valkoiset. 🙂 kiva nähdä muutos!

  9. Oletko miettinyt vaihtiksena betoniseinälle betonic pintaa? Ystäväni samanniminen firma toimittaa pinnoitetta joka tekee betonimaisen pinnan suhteellisen helponnäköisesti. Betonicin sivut löytyy esim facebookista

    -Tiina-

    • Kyllä tsekkailin netistä eri vaihtoehtoja, mutta eikös tuo pinnoite ollut sellaista, joka piti ammattilaisen asentaa…? Jotenkin tuntuu helpoilta vaan maalata ja sitten saa sen helposti myöhemmin pois jos haluaa…

  10. Niinpä niin! Itsekin olen pohtinut kalkkimaalia ruokailutilaamme, jossa nyt on alkuperäinen 70-luvun punainen maaliseinä. Tokihan se käy asunnon tyyliin, mutta punainen ei ole ollenkaan meidän väri. Kovasti tekisi maalata se jollain vaalean harmaan sävyllä piiloon, mutta lähinnä arveluttaa asunnon aikakauden tunnelman häviäminen kun alkuperäinen (ja hyväkuntoinen) maali peitetään… Kalklitirillä on upeita sävyjä ja olen monesti ihastellut blogissasi just tuota makkarin Palladio-sävyä.

    • Niin, talon aikakautta pitää pyrkiä kunnioittamaan, mutta olen kyllä sitäkin mieltä, että kodin pitää tuntua omalta. Joten jos punainen seinä ei nappaa, niin ehkä minä kyllä maalaisin sen. Saahan sen takaisin punaiseksi taas jos haluaa…

  11. Heippa, mä olen tehnyt itse maaleilla betoniseinän. Halusin maalata seinän juuri sen takia, että jos joskus haluan sen takaisin valkoiseksi niin se ei ole vaikeaa. Ohjeet sain Jutan ( projekti verkaranta ) blogista. Olen ollut erittäin tyytyväinen omaan seinääni ja niin on myös Jutta ja hänen perheensä ollut omaansa :)).

    Kannattaa käydä kurkkimassa meidän molempien blogit ;)).

    http://lloveyourselff.blogspot.fi/2014/03/diy-betoniseina-repost.html

  12. Olis varmasti oikein sopiva toi Winter primo. Ei ole musta liian tumma ja varsinkin jos tekee vain yhden tehoste seinän. Mä vetäsin kaikki seinät ja siksi päädyin vaaleampaan. Ja harmaa on aivan upee tausta valkoselle kamalle ja sopii muutenki valkoiseen Harmajaan 😉 Itseasiassa toi winter primo oli mullakin vaihtoehtona 🙂 tergui sinne <3

    • Niin, ehkä winter primo on hyvä sävy yhdelle seinälle. Ihastelin kuitenkin sitä teidän sävyä, kun se on vähän lämpimämmän sävyinen. Toisaalta houkuttelisi sellainen enemmän hiekkaan taittava sävy…

  13. Itsellä on ihan vastaava projekti tekeillä makuuhuoneen seinään, mutta toteutustapaa ja tuotteita olen myös pähkäillyt. Millähän saisi eniten betonia muistuttavan pinnan? Kiva nähdä mihin sä päädyt ja millainen on lopputulos!:)

    • Luulen, että sillä Tikkurilan tunto-maalilla saisi betonimaisemman pinnan myös struktuuriltaan. Mutta sen poistaminen on sitten joskus varmaan isompi homma…

  14. Niin tummaa vain kuin rohkenee ottaa. Kovin vaalea näyttää nopeasti pliisulta ja sitten harmittelee. Tummaan tottuu ja tykästyy!

    • Jep jep. Mutta minä harvoin ajattelen, että joku olisi pliisua, kun pidän kovasti vaaleasta ja valoisasta ilmeestä. 🙂 Olen huomannut, että miehet käyttävät usein sanaa ”pliisu” jostain vaaleasta ja harmonisesta tilasta. 😀

  15. Uiui ku näyttää hyvältä!! Eiku maalaamaan vaan 🙂
    Tämä mun asiani menee ihan vierestä mutta olisi kiva kuulla miten sinä, järkevä ihminen hih, säilöt kausivaatteet! Olen aivan hermoraunio kaikkien nyssäköiden kanssa ja vinkit ottaisin ilolla vastaan. Uskomatonta mutta vieläkin roikkuu toppahaalareita naulakossa, kääk!
    terv. Marika

    • Kuule, kyllä meilläkin roikkuu vielä toppavaatteet naulakossa (siis eteisen vaatehuoneessa). 🙂 Ei minulla ole nille oikein erityistä säilytyspaikkaa. Siellä vaatehuoneen henkarissa tai toisen vaatehuoneen kaapissa saavat olla säilössä. Pipot ja hanskat ovat eteisen laatikostossa kuten talvellakin.

  16. Seinän maalausta kannatetaan 🙂 etenkin kalkkimaalilla oikein kannatettava ajatus:) molemmat sävyt kauniita! Johannan värisävy muistuttaa minun silmääni enempi betoniseinää.. Mutta teillä on niin vaalean harmoninen koti että kestäisi varmasti myös tummemman sävyn. Tästäpä olikin apua 😉

    • Minustakin se Johannan seinän sävy oli niin ihana! Me nyt mentiin ja tilattiin kuitenkin Winter primoa… 🙂

  17. Meiltä löytyy omasta Harmajasta niin kalkkimaalilla kuin Tunnolla maalattuja pintoja ja betonimaisemman pinnan omasta mielestäni saanee ensimmäisellä. Olohuoneen tehosteseinä on maalattu juuri winter primolla ja hyvin sopii kyllä kokonaisuuteen (muut seinät valkoisia, samoin sohva & tv-taso tehosteseinää vasten). Sävy ei ole mielestäni lainkaan liian tumma, eikä taita siniseen. Betonin sävyistä seinää mekin tavoiteltiin samassa tilassa olevaan ruokailuryhmään sopivaksi ja mielestäni valinta on onnistunut 🙂

  18. Meille maalasi maalari olohuoneen päätyseinän betonimaisen näköiseksi. Hän levitti useampia kerroksia maalia seinään ja kahta sävyä, jotka valitsimme Tikkurilan pro gray-värikartasta. Viimeinen maalikerros levitettiin jännästi eri suuntiin. Lopputuloksesta tuli todella mieleinen. Itse en olisi osannut tehdä viimeisen kerroksen maalamista siten, että valmiina olisi näyttänyt yhtä betonimaiselta.

    • Minuatakin tuntuu etten osaisi tuollaista seinää tehdä, niin siksi en uskalla edes koettaa. Ja toisaalta jos joku muu sitä tekisi, niin olisin kuitenkin koko ajan neuvomassa ja pelkäisin, että pinnasta tulee liian läikykäs. 😀 Joten ehkä kalkkimaali on meille kuitenkin helpompi valinta kuin usean harmaan sävyn yhdistäminen.

  19. Ei tuo sävy mitenkään liian tumma ole, mutta ensimmäisenä tuli mieleen maalaisromanttinen sisustustyyli. Oletko vähitellen liukumassa siihen? Ei tuossakaan sävyssä mitään huonoa ole mutta minä valitsisin valkoisen johon ottaisin elävyyttä juuri jollain laastilla tms. Tai sitten harmaampi maali. Olen tykännyt asunnossanne juuri tuosta valoisuudesta ja raikkaudesta, mutta tiedän senkin että vaihtelu virkistää. 🙂

    • Ei minusta betoniseinä ole maalaisromanttista. Tyylihän tulee muustakin pelkästä seinästä. Tykkään sekoitella eri tyylejä, modernia ja romanttisempaa keskenään. Mutta en talonpoikaistyyliä kuitenkaan. Tuomalla moderniin sisustukseen pehmeämpää tyyliä, syntyy minusta kotoinen tunnelma.

      Katsopas Koodin betoniseinä:

      http://www.sisustuksenkoodi.fi/2014/01/string-kampanja.html

      En sanoisi, että siitä tulee maalaisromanttinen fiilis.

      • Heh en tarkoittanutkaan betoniseinää vaan tuota värisävyä. 😉 Tuossa antamassasi linkissä olevat kuvat antavat kyllä ihan eri kuvan kuin tietokoneella väritetty, näyttää hyvältä ja eläväiseltä! 🙂 Ja en tosiaan tarkoittanut tuota betoniseinää vaan juuri ruskeaa sävyä, pahoittelut sekaannuksesta…

  20. Meillä on olohuoneessa tehosteseinä winter seccoa ja makuuhuoneessa celadon primoa. Olen kalkkimaalifani ja minusta molemmat ovat aika ihania. Kuvat eivät kyllä koskaan tee oikeutta kalkkimaalille, näyttää luonnossa paljon paremmalta. Celadon primo on aika lämmin ja utuinen sävy, ehkä vähän beigeen vivahtava, ainakin meidän valaistuksessa. Se on tosi kiva, mutta olisikohan tummempi ja selkeämmän harmaa parempi? Winter secco on aika tumma, ei taita siniseen – toisaalta winter primo kai antaa betonisimman vaikutelman.

    • Hyvä kuulla erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia kalkkimaaleista! 🙂 Saa nyt nähdä sitten millainen seinä tuolla Winter Primolla tulee…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.