Author

Suvi M

Browsing

Ajattelin kertoa teille tarkemmin sisustusliikkeestä, jonka nimi usein vilahtelee täällä blogissa. Liike on tietenkin turkulainen Sisustuksen Koodi, jonka siskoni Anne Melender omistaa yhdessä Tomi Kouvolan kanssa. Sisustuksen Koodi perustettiin Turkuun keväällä 1999 ja se sijaitsi alunperin torin laidalla, Kauppiaskadulla. Joulukuussa 2007 Koodi muutti uusiin, isompiin tiloihin Linnankadulle, kirjaston…

Kirjoittelin jonkin aikaa sitten rakkaasta leikkimökistäni, jonka haluaisin takaisin uuden kotimme pihalle. Tuon postauksen myötä aloin pohtia entistä tarkemmin tunnearvoa ja tajusin, että minä kiinnyn kovasti esineisiin ja huonekaluihin. Niille tulee oma tarinansa ja ne muistuttavat minua jostain tietystä tapahtumasta tai lapsuuden muistoista. Pyrin välttämään huonolaatuisten ja lyhytikäisten…

Ajattelin tehdä postauksen ensimmäisestä rakentamastamme talosta, sillä täällä on varmasti aika paljon uudempia lukijoita, jotka eivät ole näitä kuvia vanhassa blogissani nähneet. Aluksi vähän taustaa. Meidän rakennuskuume heräsi jo ennen esikoisemme syntymää – joskus vuonna 2004 – ja aloimme kiivaasti etsiä sopivaa tonttia Vaasasta, missä silloin asuimme. Se…

Juuri, kun mainitsin kuinka paljon pidän kaikista talon muotoisista jutuista, niin tuntuu, että näen niitä nyt joka paikassa. Nämä ferm livingin talohyllyköt olisivat aivan ihania! Pidän myös muista heidän tuotteistaankin kovasti. Tykkäättekö te näistä?

Maisemat! Malena ja hänen siskonsa, jonka kaunista laulua voit kuulla täällä Oi että meillä oli mukava lauantai-ilta!!! Pääsimme Mankun kanssa kahdestaan rapujuhliin Mankun työkaverin mökille, kun Mankun veli ja kihlattu tulivat hoitamaan meidän lapsia. On ihan mahtavaa saada välillä lastenhoitoapua ja päästä itsekin…

Kurkataanpas seuraavaksi tytön huoneeseen. Tässä huoneessa on muuten valkoiset pinnat, mutta yksi seinä on maalattu liitutaulumaalilla. Tyttö piirtelee mielellään, joten liitutaulumaali sopii hyvin hänen huoneeseensa; ja saapahan äitikin käydä sinne piirtelemässä aina silloin tällöin uuden kuvan. Kartellin Componibilibi ja Lou Lou Ghost -tuolit Sisustuksesta…

Tänään olen törmännyt pariin hauskaan yhteensattumaan. Aamulla löysin itselleni uuden mustapiste-blogin, jota kirjoittaa sisustusalan ammattilainen, joka on tänä vuonna ollut mukana suunnittelemassa sekä Aitan että Kannustalo-kohteiden sisustuksia. Eli siis kaikilla messusuosikeillani on yhtymäkohta, josta en aiemmin tiennyt mitään. Hassua! Ja ehkäpä nyt selvisi yksi syykin siihen, miksi nuo…

Lastenhuoneista vilautan teille ensimmäisenä poikamme huonetta. Huoneessa on valkoiset seinät, mutta katto on maalattu pojan lempivärillä, sinisellä. Huoneen sisustus koostuu pääosin vanhoista huonekaluistamme: Muuramen ja Artekin huonekalut ovat peräisin 80-luvun alusta, lapsuudenkodistani. Ihan uutta ovat rullaverhot, Ikeasta hankittu Erslev-matto sekä Pax-vaatekaappi. Aluksi Muuramen laatikostot olivat tyttömme…

Kävimme tänään lasten kanssa Suntin rannassa kävelemässä ja katselemassa sorsia; samoin tein usein lapsena isäni kanssa. Joen rannasta matkamme jatkui lapsuuteni kotikonnuille ja näytin lapsille taloa, jossa olen itse koko lapsuuteni asunut. Alue, jossa lapsuudenkotini sijaitsee houkuttelee nykyään n. kolmekymppisiä lapsiperheitä muuttamaan takaisin tuttuihin maisemiin vaikka aika moni…

Vihdoin ja viimein voit seurata Valkoisen Harmajan postauksia myös Facebookin kautta. Julkaisen Facebookissa myös jotain pientä extramateriaalia sekä lyhyitä tilapäivityksiä. Olisi kiva jos kävisitte tykkäämässä Valkoisen Harmajan profiilista. 🙂 Sinne pääsee tästä linkistä.

Vihdoin olisi luvassa työhuonepostaus. Ei tuo huone vieläkään ihan valmiiksi ole sisustettu, mutta on se pidemmällä kuin viimeksi, kun kirjoitin kirjahyllystä ja työpöydästä. Paljon on vielä lattialla kaikenlaista rompetta, mutta tältä siellä nyt näyttää: Työpöydästä on tullut jo muutamia kyselyitäkin ja kerrataan…

Asuntomessupostauksen toinen osa tulee tässä. Ajattelin nimittäin kirjoitella myös messujen oheistarjonnasta, eli shoppailumahdollisuuksista. Messualueen keskellä ja laitamilla on useita pieniä kojuja ja messustandeja, joista voi tehdä tosi mukavia löytöjä. Varsinkin Magisson standilla oli vaikka mitä ihanaa ja mukaan lähtikin monta tarpeellista ja kaunista juttua: Meillä on ollut aikomuksena…