Tuumasin, että voisin nyt postailla meidän aikuisten kylppäristä, kun sinne on vihdoin saatu koukutkin seinään. Aiemmin olen kertonutkin, että aluksi ostimme sellaiset halvat, tarrakiinnitteiset koukut, mutta ne eivät pysyneet seinässä kuin muutaman viikon. Hienojen ja edullisten koukkujen löytäminen osoittautui yllättävän haastavaksi tehtäväksi, joten hankimme sitten kuitenkin Koodista Vipp:in koukut, josta alunperin haaveilinkin (täällä). Ovathan nämä ikuinen hankinta ja nyt on ainakin täysin mieleiset koukut!
Kerrataan vielä, että kylpyhuoneemme laatat ovat Laattapisteestä: lattiassa Ii Micron 36G, seinissä Marmi Blanco ja suihkujen takaisessa seinässä Cubica Blanco. Allaskaappi-lavuaariyhdistelmä on Ikean Godmorgon-sarjaa. Lasinen suihkuseinä on myös hankittu Laattapisteestä, mutta en nyt valitettavasti muista mikä valmistaja oli.
Shampoopullojen säilytyksestä on ollut keskustelua kommenttilootassa. Meillä on suurin osa purnukoista Ikeasta ostetussa valkoisessa muovilaatikossa lattialla; laatikko on tuon lavuaarikaapiston takana suihkujen puolella. Unohdin valitettavasti ottaa siitä kuvan, mutta se on ihan tavallinen peruslaatikko. Useimmin käytettävät purnukat mahtuvat suihkuputkessa kiinni olevaan telineeseen.
21 Comments
>Kaunista! Siskollani on samanlainen allas, mutta siinä on kaksi hanaa 🙂
>Kaunista on!-I-
>Siistin ja valoisan näköinen kylppäri! Mikä on tuo peilin päällä oleva valaisin? Meillä on parikin peilivalaisimen paikkaa vielä tyhjänä…
>Hei!Onko tuo Ikeankaapisto ilman jalkoja teillä?
>Heippa ja kiitos kivasta blogista! Kiinnostaisi tietää oletteko kokenut nuo ikean kylppärikalusteet laadukkaiksi?
>Kaunis ja rauhallinen kylppäri. Onko suihkun ja roskiksen välissä mitään korotusta/madallusta? Mietin, jos tuossa oikean puoleisessa suihkussa suihkuttelee, kastuuko koko kylppäri?
>Ihanan näköistä ja valoisaa! Mitkäs suihkut teillä on (meillä kun on vielä pohdinassa Hansgrohen ja Oraksen välillä)? Ja valaisimesta ja lasiseinästä tykkään myös kovasti!Meille on myös tulossa pesuhuoneeseen lasinen väliseinä (laatoitukset just aloitettu, mistä juuri postasin) ja samaa pullojen säilytystä mietin mielessäni. Itse ajattelin myös jotain laatikkoa, jonka haluaisin piiloon esim. pukeutumisnurkan penkin sisään. Pitäisi vaan tällainen penkki löytää jostain. 😀
>Upea kylppäri! Ihanan valoisa! Kertoisitkos mistä olet nuo pyyhkeet löytänyt? 🙂
>Tyylikästä! Kiva idea laittaa noi veskipaperit lasipurkkiin =)
>Nunnu: Juu, noita altaita saa semmoisina isompinakin. :)I: Kiitti! :)Päivi H: Peilin päällä oleva valaisin on Flosin ja se on hankittu Sisustuksen Koodista.Anonyymi: Juu, on ilman jalkoja. Seinässä kiinni.Anonyymi: Ollaan kyllä oltu ihan tyytyväisiä noihin Ikean laatikostoihin. Eivät ne niin hirveän laadukkaan tuntuiset ole, mutta ajavat asiansa ihan hyvin. Sinne mahtuu paljon purkkeja ja purnukoita. :)Tickler: Ei tuosta roisku muualle kylppäriin juuri olleenkaan. Suihku on kuitenkin sen verran kaukana esim. allaskaapista. Vera: Meillä on Hansgrohen Raindancet kuten ekassa talossakin. Tykättiin niistä kovasti. 🙂 Tuo penkki onkin hyvä idea! Toivottavasti löydät sellaisen jostain…Nanna: Kiitos. 🙂 Pienet käsipyyhkeet ovat Missonin ja ostettu Koodista. Isot kylpypyyhkeet on H&M Homen mallistosta. Hanna: Kiitti! 🙂 Juu, piti keksiä joku paikka noille veskipapereille ja tuo oli tarpeeksi iso purkki.
>Hotellimaisen tyylikäs, mutta kuitenkin kodikas kylppäri!Nätti! Onko seinälaattojen sauma-aine väri mikä?
>Hei!En ole ennen kommentoinut/kirjoitellut, vaikka olenkin seurannut blogiasi jo kolmisen viikkoa. En ole myöskään tätä ennen seurannut kenenkään blogia, vaan löysin tänne ihan sattumalta kun hain jotain rakentamiseen liittyvää netistä. Jäin kuitenkin heti koukkuun! 🙂 Teillä on todella nätti koti ja sinulla todella hyvä sisustussilmä! Ja nämä kuvat ovat niin kauniita; ihan kuin sisustuslehteä lukisi! 🙂 Kiitos hyvästä blogista!Meillä on rakennus (Kannustalo) siinä vaiheessa, että laatoitus on alkamassa tulevalla viikolla. Meillekin tulee seiniin Marmi Blancot sekä vessoihin Laattapisteen seinä-wc-elementit. Ongelma vaan on ollut löytää hyvä laatoittaja. Haluaisin kaikki ulkonurkat jiiriin, eli ei mitään listoja mihinkään, sekä 2 mm:n saumat. Miten haasteellista oli saada noin paksut laatat jiiriin? Entä mikä taso teillä on wc-elementin päällä? Vai onko siinä vain ohut suikale laattaa? Kiitos, jos ehdit vastata.- E –
>Kivalta näyttää:-) Meilläkin oli alunperin suunnitteilla laittaa kylppäriin Ikean Godmorgonia, mielestäni pitkästä aikaa tosi kivannäköinen kylppärisarja Ikealta. Mutta päädyimme keittiöfirman (HTH)kalusteisiin. Peilikaapit kuitenkin otetaan Godmorgon sarjasta, mielestäni tosi hieno kaappi, ohut ja kauttaaltaan peiliä. Laatat tulee meille myös Laattapisteeltä, lattialle Il Micron betonin harmaa 10×10 (tätä surffaillessa törmäsin blogiisi) ja seinään valkoinen "enmuistamikä" 30×60 pystyyn ladottuna millin saumalla eli siitä saa hauskan ei niin kylppärimäisen vaikutelman. Meillä parhaillaan rappausten ja tasoitusten teko meneillään ja mies laittoi viestiä, että saunan ja kylppärin ovet pitäisi päättää NYT. Auts, haluaisin sellaiset kokolasiset ilman karmeja, joten niitä nyt sitten surffailemaan. Tulipas pitkä viesti:-) mukavaa viikkoa!t. Kirsi
>Oliko ongelmia mahduttaa hanan vesiputkia Ikean allaskalusteeseen? Itse katselin, että Oras Cubistan putkien kanssa olisi ollut ongelmia, kun laatikon sisällä oleva tila on niin ahdas. Tämän vuoksi me jouduimme luopumaan Ikean kalusteesta. 🙁
>Meillä on kyllä Oras Cubista Ikean allaskalusteen kanssa, ihan kaksin kappalein. Olisiko jotain allaskohtaisia eroja?? Laatikostoihin saa monenlaista allasta, meillä posliiniset. terv. ingrid
>Elviira: Voi kiitos. 🙂 Sauma-aine on vaalein, jota Mapeilta saa (en nyt valitettavasti muista sitä tarkempaa koodia).E: Voi kiitos itsellesi blogini seuraamisesta ja mukavasta kommentista! Lämmittää mieltä kovasti. :)En osaa sanoa kuinka haasteellista oli saada nuo laatat jiiriin, mutta ihan hyvää työtä laatoittajamme saivat aikaan. Mekään ei haluttu mitään listoja mihinkään. WC-elementin yläpuoli on laatoitettu samalla laatalta, eli siinä ei ole erillistä tasoa.Tsemppiä laatottajien etsimiseen! Se ei kyllä välttämättä ole ihan helppoa…Kirsi: Oikein kivalta kuulostaa teidän valinnat. Tulee varmasti nätti kylppäri! 🙂 Minäkin olen ihastellut Godmorgon-sarjan peilikaappeja.Anonyymi: Ei meillä ollut mitään ongelmia putkien mahtumisen kanssa. Harmi jos jouduitte siksi valitsemaan jotain muuta, mutta toivottavasti saitte kuitenkin mieleiset kalusteet…ingrid: Hyvä tietää. Ehkä noissa on jotain pieniä eroja…
>Heippa!Muistatko VIPP roskiksen hintaa? Onhan tuo se korkeampi versio? Metsästän omaan kylppäriini moista parhaillaan. Ihana koti teillä 🙂
>Zappa: Voi, valitettavasti en muista Vipp-roskiksen hintaa, sillä olen saanut sen lahjaksi (vaipparoskikseksi esikoisen synnyttyä ;D). Juu, meillä on se korkeampi versio. On kyllä tosi hyvä roskis! Hintaa voit tiedustella esim. Sisustuksen Koodista ([email protected]). Onnea metsästykseen! 😉
Hei! Mitkä Hansgrohnen hanat teillä on ko. kylpyhuoneessa? Niitä malleja kun on niin monta ettei niistä ota selvää.
Hei Suvi,
mitkä wc-istuimet teillä on? Näyttää yksinkertaisen tyylikkäiltä, juuri kuten haluaisin meille 🙂
Kuvat ovat vanhempieni kylppäristä. Heillä on Gustavsbergin Arktik wc-istuin. Meillä on tämä sama saunatuvassa, mutta talossa on Jika-merkkiset seinämalliset istuimet.