Sain jonkin aikaa sitten Asuntomessuorganisaatiolta ja Deko-lehdeltä kutsun osallistua suunnittelukilpailuun, jossa on tarkoituksena suunnitella terassisisustus tämän kesän Asuntomessuille. Suunnitelukohteena on Passiivikivitalojen Tonteri-talo, jonka sisustaa Deko-lehti. Meitä bloggareita kutsuttiin sitten mukaan suunnittelemaan kohteen terassi. Yllytyshulluna minäkin lähetin suunnitelmani kisaan ja nyt on aika esitellä se myös teille.

Terassisuunnittelukilpailun työni: Ajaton ja monikäyttöinen terassikalustus   

Halusin suunnitella Asuntomessujen Tonteri-taloon terassikalustuksen, joka kestäisi aikaa ja olisi monikäyttöinen. Suunnitelmassa on käytetty monia designklassikoita. Kalusteita siirtelemällä ja ryhmittelemällä eri tavalla saa aikaan vaihtelua terassisisustukseen. Kalusteet eivät näytä ns. perinteisiltä terassikalusteilta, vaan terassi on sisustettu ikään kuin jatkeeksi sisätiloille. Myös se, että kaikki kalusteet eivät ole samaa sarjaa rikkoo perinteistä puutahakaluste-ilmettä. Useimmat terassille valitsemistani kalusteista toimivat yhtä hyvin myös sisäkalusteina, joten niiden käyttöaika pitenee, kun ne voidaan talvisin ottaa käyttöön kodin sisälle.

Suunnitelmassa ei myöskään ole unohdettu valaistusta. Jalkavalaisimet lisäävät sisätilamaista fiilistä entisestään ja ne luovat viehättävää tunnelmaa pimentyvinä elokuun iltoina. Lisäksi suunnitelmassa on käytetty lyhtyjä, joihin voi kynttilöiden sijaan kesällä luoda esimerkiksi kasviasetelmia; lyhdyt voisivat toimia minikasvihuoneina.

Värimaailma ja materiaalit

varit

Suunnitelman värimaailma muodostuu betonin, hiekan, ruskean ja meripihkan sävyistä, joita terästämään on valittu pirteä keltainen. Klassinen musta tuo ryhtiä ja valkoinen raikastaa. Rakennuksen puumateriaalin vastakohdaksi terassisisustus koostuu pääosin betonista, metallista, muovista sekä ulossopivista tekstiileistä.

Tämän suunnitelman mukaan terassille syntyy kolme erilaista ryhmää: oleskeluryhmä, ruokailuryhmä sekä kuistin pieni kahvittelunurkkaus.

kuva_suunnitelmasta

oleskelutila

Oleskelutilaan muodostuu olohuonemainen tunnelma Kartellin muovisen ”Bubble club” -sohvan, Pappelinan muovimaton sekä Metalarten ulkovalaisimen myötä. Sohvapöydiksi valitsin ulkokäyttöön sopivat Kartellin ”T-table” –pöydät. Ryhmässä on myös kaksi “nojatuolia”, eli Hayn “Hee”-tuolit sekä betoniset Beta-penkit, joiden paikkaa voi vaihdella tilanteen mukaan. Penkit toimivat hyvin myös sivupöytinä. Tilan viimeistelee koristetyynyt (kankaat Marimekon valikoimasta) sekä Lighthouse-lyhdyt, kesäkukkia unohtamatta.

Oleskelutilan toisen osion muodostavat Fatboyn ulkokäyttöön sopivat, hiekansävyiset säkkituolit, joissa on mukava nauttia auringosta. Iltatunnelmaa on luomassa Fatboyn “Edison the grand” ulkovalaisin.

poytaryhma

Ruokailuryhmä muodostuu Vepsäläisen massiivisesta betonipöydästä ja sen vastakohdaksi valitsin ajattomat Bertoia-tuolit valkoisena, jolloin niiden muoto korostuu kauniisti betonia vasten. Budjettivaihtoehto Bertoia-tuoleille voisi olla esimerkiksi HAY:n ”Hee” -ruokapöydäntuolit. Pehmusteet voisi ommella Marimekon kelta-harmaasta Kivet-kankaasta jolloin ilme olisi yhtenäinen oleskelutilan kanssa. Suuri päivänvarjo suojaa paahtavalta auringolta. Erillistä grilli-aluetta ei terassilla ole, vaan sille on varattu oma paikka suunnittelualueen ulkopuolelle.

kuistilla

Halusin luoda vielä pienen oleskelunurkkauksen kapealle kuistille, ulko-oven läheisyyteen. Tässä voi istuskella vaikka aamukaffilla. Kalusteena ovat klassiset “Toy”-tuolit lämpimässä ruskean sävyssä. Pöytänä on kokoontaitettava ”Evolve”-pöytä Vepsäläiseltä. Kotoisaa tunnelmaa tuovat Balmuirin pehmoinen mohair-viltti, Menun kuminen vaasi hortensianoksalla sekä Fatboyn pienempi valaisin sekä Lighthouse-lyhty valkoisena.

 

Minulle tärkeää sisustuksessa on näkymä, joka näkyy ensimmäisenä tilaan astuttaessa. Koska en ole nähnyt Tonteri-taloa, yritin mielessäni vain kuvitella miltä siellä näyttäisi ja miten kalusteet olisi käytännöllistä ryhmitellä. Samoilla kalusteilla voisi luoda myös tällaisen asettelun:

toinen jarjestys

Tässä ryhmittelyssä sohvaryhmä näkyisi kauniisti pihalta päin katsottuna. Marimekon kankaista olisi ommeltu isot lattiatyynyt. Ruokailuryhmä olisi istutusaltaan vieressä. Istutusaltaaseen voisi istuttaa vaikka hyötykasveja ja siitä voisi sitten napsia kätevästi oman salaattiannoksen suoraa lautaselle.

Koko suunnitelman viimeistelee terassille valittavat koristekasvit ja kesäkukat.

Tämän terassisuunnitelman tekeminen oli todella hauskaa ja innostavaa, vaikkakin myös melko haastavaa, koska en ole päässyt käymään kohteessa tai näkemään edes kuvia siitä. Tyypilliseen tapaani tein suunnitelman kuitenkin melko nopeasti ja nyt mietin vielä kaikenlaista hienosäätöä ja vaihtoehtoja. Mutta tämä työni kisaa nyt kilvassa muiden bloggareiden upeiden suunnittelutöiden kanssa. Suunnittelukilpailun voittajan valitsee Asuntomessuraati yhdessä Deko-lehden päätoimittaja Ulla Koskisen kanssa. Ensi viikolla Asuntomessujen Facebook-sivulla starttaa äänestys, jossa jokainen meistä voi käydä äänestämässä omaa suosikkiaan. Äänestys on käynnissä Asuntomessujen Facebook-sivuilla 2.6.-18.6.2014. Ilmoittelen siitä vielä sitten teille. Jännää!

EDIT: Äänestämään pääset tästä linkistä.

Kollaasien tuotekuvat lainattu valmistajien ja Vepsäläisen nettisivuilta
Images borrowed from the manufacturer’s web pages

Translation: I took part in a competition where we had to design the decor to a terrace for a house that is showcased in the Finnish Housing Fair this year. This is my design plan. People can vote their favourite on Facebook starting next week. How exciting!

Author

13 Comments

  1. Olipas kiva suunnitelma, ja muutaman tuotteen tästä nappaisin mieluusti kotiinkin! Kiva päästä näkemään myös muut suunnitelmat äänestyksen tiimoilta. Odotan kovasti kesän asuntomessuja, ja yhteistä perheretkeä sinne! 🙂

    • Kiitos, mukava kuulla! 🙂
      Taidetaan mekin käydä pyörähtämässä messuilla tänä vuonna. Pitäähän tämän talon terassi käydä livenä katsomassa ja se voittanut sisustus. 🙂 Jännä nähdä millaisia suunnitelmia muut bloggarit ovat tehneet. Ainakin ne muutamat, joita olen nähnyt, ovat olleet tosi kivoja.

  2. Kivalta näyttävä suunnitelma ja kalusteet sopivat hyvin yhteen ja erikseen ja antavat mahdollisuuden vaihtelulle, ainakin itselleni tärkeä ominaisuus! 🙂 Talon nähneenä uskoisin ajatuksesi istuvan terassille hyvin! 😉

    • No hyvä kuulla! 🙂 Aika vaikeaa oli kyllä vähän näin sokkona suunnitella, mutta haasteet pitää ottaa vastaan. 🙂 hyvä pointti tuo vaihtelun mahdollisuus. Myös se lisää kalusteiden käytettävyyttä ja pitkäikäisyyttä entisestään.

  3. Oikein kivalta ja raikkaalta näyttää. Minua kiinnostaisi tietää, että mitä suunnitteluohjelma käytät suunnitteluissasi – ja miksi juuri sitä? Onnea kisaan! 🙂

    • Kiitti! 🙂 Nyt hahmottelin huonekaljt suoraa saamani pdf:n päälle Adobe Illustrator -ohjelmalla, joka on enemmänkin piiros/kuvankäsittelyohjelma kuin pohjapiirrosohjelma. Mittatikkua ei voinut käyttää suoraa, joten yritin kuvan mitan avulla saada huonekalut oikean kokoisiksi. Vähän oli säätämistä kyllä. 🙂

  4. Kivoja juttuja olet löytänyt suunnitelmaan. Itsekin haaveilen tuosta betonipöydästä terassillemme. Asuntomessuja täälläkin kuumeisesti jo odotetaan, vaikka tänä vuonna on matkassa taas uusi pieni perheenjäsen, jonka ehdoilla reissu tehdään! 🙂 Tsemppiä kisaan! 🙂

  5. Ihana suunnitelma, eritoten tykkäsin tosta jälkimmäisestä vaihtoehdosta! Suuri plussa siitä, että sopivat mainiosti sisätiloihinkin nämä kalusteet. Minä voin vain haaveilla noista ihanista kalusteista, mutta onneksi haaveilu on ilmaista ja piristävää 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.