Huhheijaa, mikä viikko! Kaksi Helsingin reissua, huippuinspiroivia blogityötapaamisia, rakkaita ystäviä, ihania blogikollegoita, Meillä Kotona -saitin 1 v. synttärit, muutama ostoskassi, väsyneet jalat ja onnelliset muistot. Ihanaa kuitenkin olla taas kotona ja palata normaaliin arkeen – ja sunnuntaisiin sisustusuutisiin.

annokollaasi

Photos: Anno

Joko ehdit kuulla, että Kodin Ykkösestä ja Anttiloista tuttu tuotemerkki Anno tulee takaisin? Vaikka Kodin Ykkösen verkkokauppa avattiin uudelleen, ei se enää ruotsalaisomistuksessa ole samanlainen kuin aikaisemmin ja minä jäin kovasti kaipaamaan Annoa. Onneksi Annolle löytyi ostaja ja jatkoa on luvassa!

Suomalainen perheyritys SGN Group (samaan konserniin kuuluu Hobby Hall) osti Anno Collection -sisustusbrändin Anttila Oy:n konkurssipesältä. Annon konseptoinnissa ja suunnittelussa jatkavat brändiä jo usean vuoden kehittäneet pääsuunnittelija Pia Lehtovuori ja kaupallinen johtaja Vivi Berg. Annon uusi mallisto julkistetaan Habitare-messuilla 13. syyskuuta 2017.

Habitaressa julkistettavan uuden malliston suunnittelussa palataan Annon perustuksiin: skandinaavisiin traditionaalisiin elementteihin, aikaa ja elämää kestävään suunnitteluun ja yksinkertaisen kauneuteen.

Anno palaa luonnonmateriaaleihin ja tietynlaiseen intiimiyteen ja kodikkuuteen. Fokus on tuotteissa, joiden kanssa on hyvä elää. Haluamme tarjota Annon kautta jokaiselle mahdollisuuden rakentaa ympärilleen omannäköiseltä tuntuvaa kotia hiljalleen ja pala palalta. Haluamme suunnitella tuotteita, jotka kulkevat elämässä vuodesta ja kodista toiseen, kertoo Annon pääsuunnittelija Pia Lehtovuori.

ateneum_alvaraalto

Photos: Artek & Ateneum

Ateneumissa avautuu keväällä Alvar Aallon näyttely. Ateneumin taidemuseossa 11.5.–24.9.2017 nähtävä näyttely Alvar Aalto – taide ja moderni muoto avaa näkökulmia Aallon elämään ja tuotantoon. Aallon laajan tuotannon ohella mukana on teoksia hänen läheisiltä ystäviltään ja modernismin mestareilta, kuten yhdysvaltalaiselta Alexander Calderilta ja ranskalaiselta Fernand Légeriltä. Esiin tuodaan myös Artekin rooli suomalaisen taidekentän rakentajana. Näyttely on tuotettu Vitra Design Museumin ja Alvar Aalto -museon yhteistyönä.

Alvar ja Aino Aalto perustivat Artekin yhdessä Maire Gullichsenin ja Nils-Gustav Hahlin kanssa vuonna 1935. 1930- ja 1940-luvuilla Artek järjesti taidenäyttelyitä myymälässään sekä Helsingin Taidehallissa. Ateneumin näyttelyssä nähdäänkin laaja valikoima teoksia, jotka museo hankki Artekin järjestämistä taidenäyttelyistä.

Näyttelyn yhteydessä ilmestyy Ateneumin tuottama julkaisu, jossa tarkastellaan Artekin näyttelytoimintaa sekä nostetaan esiin myös Aino Aallon merkittävä elämäntyö taiteen, designin ja arkkitehtuurin näyttämöillä. Julkaisun artikkeleista vastaavat Jochen Eisenbrand, Susanna Pettersson sekä Renja Suominen-Kokkonen.

Näyttelyn tuottaneen saksalaisen Vitra Design Museumin lisäksi näyttely on nähty ennen Helsinkiä Madridissa ja Barcelonassa Espanjassa sekä Aalborgissa, Tanskassa. Näyttelyn kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ovat Microsoft (pääyhteistyökumppani) sekä Artek ja Iittala (yhteistyökumppanit).

Marimekko Spring Summer 2017 Home collection

Photo: Marimekko

Marimekko on laajentanut verkkokauppansa jakelua 16 uuteen maahan Euroopassa ja nyt Marimekon tuotteita voi ostaa lähes kaikista Euroopan maista. Verkkokaupassa on saatavilla kaikki brändin tuotekategoriat: muoti, laukut ja asusteet sekä kodintuotteet.

Marimekon uudet verkkokauppamaat ovat Irlanti, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro. Yhtiö aloitti kansainvälisen verkkokauppansa rakentamisen vuonna 2011 Yhdysvalloista. Suomessa verkkokauppa avautui vuonna 2012 ja laajeni sen jälkeen vähitellen 10 eri maahan Euroopassa. Viime vuonna Marimekko avasi verkkokaupan Australiassa. Nyt toteutetun laajennuksen jälkeen Marimekon oma verkkokauppa palvelee asiakkaita 29 maassa. Hienoa!

aarikka_paasiainen_fiilis_3

Photo: Aarikka

Aarikka on julkaissut uusia pääsiäiseen sopivia tuotteita. Mallisto koostuu keltaista, vaaleanpunaista ja raikasta valkoista pupuista, kanoista ja munista. Lisäksi mallistoon kuuluu vaaleanpunainen Helmi-köynnös sekä Kuusenkoru-koristeet, joilla voi koristella vaikkapa pajunoksia. Tuotteet on suunnitellut Kaija Aarikka, Pauliina Aarikka, Tina Willström sekä Marianne Siponmaa. Tuotteiden päämateriaalina käytetään vain parasta puuta ja kaikki tuotteet kootaan käsin Suomessa.

Markku_Piri_HEIJASTUS_2-768x512

Photo: Eurokangas

Eurokangas lanseeraa Suomen juhlavuoden sisustuskangasmalliston. Eurokangas on toteuttanut taiteilija Markku Pirin suunnitteleman, yhdeksän eri kuosia kattavan sisustuskangasmalliston. Markku Piri lähti suunnitteluprojektiin miettimällä suomalaisuuden keskeisiä ”alkuaineita”.

Päädyin siihen, ettei Suomen sielua voi ajatella ilman vettä ja sen välkettä, puuta ja sen tuntua, metsiä ja niiden tuoksua, marjoja ja niiden makua, ja mitä kaikkea valon puute tai sen runsaus ja vuodenaikojen vaihtelut saavat aikaan, Markku Piri kuvailee. Lisää kuvia löydät täältä.

lennolkevat2017_16

Photo: Lennol

Kotimainen Lennol on julkaissut kevät 2017 malliston. Lennol viettää yhdessä Suomen 100-vuotisjuhlan kanssa 50-vuotisjuhlavuottaan. Lenni ja Anneli Pystykosken vuonna 1967 perustama yritys on nyt toisen ja osoittain kolmannen sukupolven luotsaama. Lennolin kevätmallisto koostuu pastellinsävyisistä tekstiileistä, reippaista raitakuvioista sekä värikkäistä siksakeista.

LapuanKankurit_tuote_corona

Photo: Lapuan Kankurit

Suomen 100 vuotisjuhlavuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös siitä, kun Lapualle perustettiin villahuopatossutehdas, josta myös Lapuan Kankurit sai alkunsa. Lapuan Kankurit on julkaissut You Tube -videon, jossa yrityksen historiaa avataan.

Suomen käsityön museossa Jyväskylässä on esillä laaja näyttely tekstiilitaiteilija Dora Jungin tuotannosta. Dora Jung -keräilijä Tuomas Sopasen yksityiskokoelma on mittava, sillä se täyttää näyttelytilat kolmessa kerroksessa. Lapuan Kankureiden tuotannossa on Dora Jungin tekstiileitä ja niitä on saatavilla myös Suomen käsityön museossa näyttelyn ajan 7.1.-5.3.2017.

Lapuan Kankurit julkistavat kevät-kesä 2017 malliston lähiaikoina. Suomen 100 juhlavuonna Lapuan Kankurit ovat mm. mukana pelastamassa Itämerta uuden Aallonmurtaja-tuotesarjan kanssa.

hqgclzakdt4-annie-spratt-1210x423

Photo: Cision

Viestintäalan ohjelmistoyritys Cision listaa joka kuukausi suosituimpia blogeja aiheryhmittäin. Listaus perustuu mm. päivitystiheyteen, lukijamääriin, löydettävyyteen, vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen mediaan. Perjantaina julkaisiin Suomen sisustusblogien TOP 10 lista, jossa Valkoinen Harmaja nousi 2. sijalle! Cisionin sivuilta voit kurkata tarkemmat sijoitukset ja periaatteet miten listaus tehdään.

Olin aikamoisen yllättynyt tästä sijoituksesta, sillä vuoden takaisen blogimuuttoni (=osoitteemuutoksen) myötä mm. blogini Google näkyvyys palautui lähes lähtötasolle. Onneksi blogi on taas alkanut indeksoitua entiseen tapaan Google-hauissa ja on tänne löytänyt kiva määrä uusiakin lukijoita. Oikein lämmin kiitos kaikille blogini lukijoille! ♥


Translation: Interior news of the week 5/2017. This time only news from Finnish brands. Anno collection will be released at Habitare furniture fair in autumn. / Marimekko has opened web shops in 16 new countries Europe. / Eurokangas releases a new collection celebrating Finland’s 100th anniversary. The textiles are designed by Markku Piri. / Aarikka has released a new Easter collection. / Alvar Aalto exhibition opens at Ateneum museum in Helsinki. The exhibition will be open 11.5.–24.9.2017. The exhibition is a collaboration with Vitra Design Museum. / Lennol has released their spring-summer 2017 collection. / Lapuan Kankurit also celebrates Finland’s 100th anniversary and they have released a video showcasing the history of the company. / Cision has listed 10 most popular interior blogs in Finland and my blog Valkoinen Harmaja came second! Thank you all! ♥

Author

6 Comments

  1. Huippua, että Annoa on taas kohta tarjolla! Minäkin jäin sitä kaipaamaan. Kivoja kohtuuhintaisia skandinaavisia ja simppeleitä sisustusjuttuja ja tekstiilejä ei liiaksi ole tarjolla.

  2. Annon paluupa on kiva juttu! Vielä kun pian paljastaisivat, mistä sitä sitten voi ostaa. 🙂

    • suvi m Reply

      Ehkä niitä tulee sinne Hobby Halliin…? En tiedä, tämä oli vain veikkaus. 🙂

  3. Minäkin innolla odotan Annon uusia tuotteita, kivoja kuoseja ja hyvää laatua järkevään hintaan – jos vaan jatkuu samanlaisena? Ja nuo Aarikan ihanat pääsiäiskoristeet! Jokohan näin helmikuussa saa laittaa tipuja esille?

    • suvi m Reply

      Uskoisin, että jatkuu samanlaisena, kun taustatiimi on sama kuin ennenkin. 🙂

      Aarikan pääsiäiskoristeet ovat kyllä söpöjä. Siellä oli sellaisia ihania pääsiäismuniakin. Vielä tovi pitää kuitenkin pääsiäistä odotella… 😉

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.