Sisustamisen näkökulmasta eletään inspiroivia aikoja: Pariisissa on käynnissä Maison & Objet -messut ja Helsingin Design Week on myös käynnistynyt. Ja Habitare alkaa ensi keskiviikkona! Mutta ennen sitä on aika kurkistaaa taas tarkemmin tämän viikon sisustusuutisiin.

mina_perhonenPhotos: Artek

Japanilaisen muoti- ja tekstiilimerkki minä perhosen pop up avautuu Artek Helsinkiin. 1.–24.9.2016. ”minä perhonen joins artek SILMÄNISKU” -nimellä kulkeva pop up tuo Artekin lippulaivamyymälään Helsingin Keskuskadulla minä perhosen kankailla verhoiltuja huonekaluja, asusteita ja sisustustuotteita.

Minä perhonen on vuonna 1995 perustettu japanilainen muoti- ja tekstiilibrändi, jonka takana on tokiolainen suunnittelija Akira Minagawa. minä perhonen aloitti muotibrändinä, mutta on laajentanut myöhemmin myös huonekaluihin, sisustuskankaisiin ja muihin kodintavaroihin. Akira Minagawa on tehnyt oman merkkinsä ohella yhteistyötä myös esimerkiksi Liberty of Londonin, Fritz Hansenin, Kvadratin ja Artekin kanssa.

Kuten merkin nimikin kertoo, minä perhosella ja Akira Minagawalla on läheinen suhde Suomeen. Suunnittelija vieraili Suomessa ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana ja ihastui maahan suuresti. “Ihailen Alvar Aallon työtä. Meillä on Artekin kanssa paljon yhteistä, ja tuntui mielekkäältä tehdä jotain yhdessä. Tunnen Suomen läheiseksi, koska maa on osa sielunmaisemaani”, Minagawa sanoo.

Pop upin valikoimiin kuuluu minä perhosen suunnittelemilla kankailla verhoiltuja jakkaroita, sohvia ja nojatuoleja, merkin kankaista ommeltuja tyynynpäällisiä sekä Artekin huonekaluihin sopivia irtopäällisiä. Monet kankaista on nyt myynnissä ensimmäistä kertaa Suomessa. Pop upin valikoimassa on myös minä perhonen -malliston asusteita ja sisustustavaroita. Pop up on osa Artekin Helsingin Designviikkojen ohjelmaa.

muurame_uutuudet16

Photo: Muurame

Kotimainen Muurame lanseeraa Mup -vitriinit ja -senkit syksyn uutuusvärissä, ultramariinin sinisenä. Uusissa 104 ja 208 cm leveissä X-malliston Mup-kaapistoissa on yhtenäiset kansi- ja pohjalevyt. Jalustaksi voi valita 15 tai 28 cm korkeat viistojalat (valkoinen tai kuparinväri) tai 15 cm korkeat lattajalat (mattahopea).

louispoulsen-640x960

Photo: Louis Poulsen

Louis Poulsen juhlii kolmeosaisen valaisinkupuinnovaationsa 90-juhlavuotta tänä vuonna ja lanseeraa sen kunniaksi PH 3½-2½ jalkavalaisimen kuparisena. Poul Henningsen suunnitteli PH-valaisimen jo 1920 ja siitä on tullut brändin yksi tunnetuimmista tuotteista. Kuparin väristä mallia myydään loka-joulukuussa 2016 rajoitettu erä.

byLassen_Frame Sideboard 35_Kubus 1_Lifestyle

Photo: By Lassen

Tanskalainen By Lassen lanseeraa lisää syysuutuuksia. Frame Sideboard -pöydästä ilmestyy uusi pienempi 35 cm koko (kuvassa), Tired Man -rahin, View-peilin harmaan version sekä Twin Bookcase -hyllyn mustilla käännettävillä hyllylevyillä.

D_L_09_014

Photo: Design Letters

Myös Design Letters -brändin valikoima laajenee jälleen, tällä kertaa keittiötuotteisiin. Uuteen mallistoon sisälty pieni ja suurempi mittakannu, kahden kokoiset kulhot sekä reseptikirja.

IKEA_FULLVIKTIG_kollektion_okt_16-700x467-640x427

Photo: Ikea

Ikeakin julkistaa uutuuksia vähän väliä. Nyt on luvassa FULLVIKTIG-mallisto, joka on myynnissä rajoitetun ajan. Mallisto on luotu yhteistyössä pohjois-thaimaalaisten yrittäjien ja käsityöläisten kanssa. FULLVIKTIG-mallistoon kuuluu käsintehtyjä keramisia teekannuja, kuppeja, purkkeja ja kulhoja puuteriroosan sekä harmaan sävyissä. Lisäksi mallistoon kuuluu käsintehtyjä tekstiileitä koristetyynyjen, servettien ja käsipyyhkeiden muodossa sekä käsintehtyjä paperituotteita. Mallisto tulee myyntiin 21.10.2016. Lisää kuvia esim. täällä.

Ensi viikolla minäkin suuntaan Habitareen ja Helsinki Design Weekille. Ehkä törmätään siellä!


Translation: Interior design news ot the week. Artek has opened ”minä perhonen” pop up shop in their flagship store in Helsinki. / Finnish Muurame has released new products in blue. / Louis Poulsen releases PH 3½-2½ floor lamp in copper. / By Lassen releases even more novelties, including a new smaller size in Frame Sideboard, Tired Man footstool, View-mirror in cool grey and Twin Bookcase with black shelves. / Design Letters have released a new kitchen collection. / Ikea releases FULLVIKTIG limited collection including different kinds of handmade products.

Author

3 Comments

  1. Olen miettinyt pitkään, että miksi sisustusuutiset ovat aina tietyiltä merkeiltä? Ymmärrän kyllä, ettei kaikkia yrityksiä yksinkertaiseti VOI seurata, mutta ihmetyttää kun moni kotimainen yrityks (kuten esim. Pentik) ei koskaan näy blogissasi? Nämä sisustusuutiset ovat muuten yksiä lemppareitani! Mukava aina lukea ja saada tietoon uusimmat tuulet sisutuksen saralla 🙂

    • suvi m Reply

      Siitä yksinkertaisesta syystä ettei Pentik lähetä minulle tiedotteita tai en muualtakaan bongaa heidän uutuuksiaan. Poimin aiheet näihin sisustusuutisiin tiedotteista, joita saan sähköpostitse ja lisäksi seuraan Facebookista ja muutamasta ulkomaalaisesta blogista missä mennään. 😉 Aikani ei valitettavasti riitä tekemään tämän suurempaa tutkivaa journalismia. 😀

      Kiva kuitenkin, että tykkäät sisustusuutisista! Näiden kokoamisessa on aikamoinen homma ja se olisi ihan ikävää jos en olisi saanut näistä niin paljon myönteisiä kommentteja. 🙂

      • Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi! Kiitos, kun selvensit asiaa 🙂 Mutta vielä kerran: nämä ovat aivan loistavia! Tavallinen tallaajakin voi puhua desingista, eikä siihen tarvita kun yksi klikkaus blogiisi 😉

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.