Hyvää Luonnonkukkien päivää! Sellaista kuulemma tänään vietetään. Mutta ennen kuin kirmataan uutta kukkakimppua hakemaan tienvarsilta, niin kurkataanpa läpi tämän viikon sisustusuuutiset.

mayn_youme6LPhoto: Zinoti – Mayn

Kotimaisen Zinotin Oy:n Mayn-tuotemerkin valikoima laajenee monille tutuista säilytyskoreista ja saippuoista uuteen ”You, Me & This moment” -tuotesarjaan. Tuotesarjan Suomessa valmistetut käyttöesineet muistuttavat arjen kauneudesta ja hetken tärkeydestä. Sarjaan kuuluvat tyynyliinat, alustat ja julisteet. Tyynyliinat painetaan myrkyttömin värein, ja ne voi pestä 60 asteessa pesukoneessa. Alustat on tehty suomalaisesta koivusta ja julisteet painettu Suomessa.

– ”Filosofiamme on tuoda kauneutta ja iloa arkeen kekseliäiden käyttötuotteiden avulla. You, Me & This moment -konseptissa tärkeää on yhdessä oleminen ja hetkestä nauttiminen. Tämän viestin halusimme tuoda esille käytännöllisten ja muunneltavissa olevien tuotteiden avulla. Tuotteita voi käyttää erikseen tai korostaa sanomaa yhdistämällä niitä, rajana vain oma mielikuvitus”, kertoo toimitusjohtaja Susanna Wiljanen.

Artek_Neighbours_StorePhoto: Artek

Artekin Helsingin myymälässä avattiin tällä viikolla ”Naapurit” -myyntinäyttely, joka esittelee ja myy kesän ajan tuotteita naapureiltamme – naapurimaista, naapurikaduilta ja naapurikaupunginosista. Näyttelyyn valitut tuotteet välittävät modernilla tavalla paikallista kulttuuriperimää ja kuviomaailmaa.

Naapurit-näyttelyn on kuratoinut mm. Varpunen-blogista tuttu stylisti Susanna Vento, joka tutustui vähemmälle huomiolle jääneisiin, mutta laadukasta ja tyylikästä tuotevalikoimaa tarjoaviin Baltian maihin sekä saamelaisalueisiin. Myyntinäyttelyyn valikoiduissa tuotteissa on painotettu käsityötaitoja, aitoja ja kestäviä luonnonmateriaaleja sekä laatua.

Naapurit/Neighbours/Grannar-myyntinäyttely on avoinna Artekin Helsingin myymälässä 13.6.-28.8. ma-pe klo 10-19 ja la 10-18.

Anno_kesa_2016_18_2

Photo: Anttila

Kodin Ykkösissä ja Anttiloissa myytävä Anno-mallisto on päivittynyt kesäuutuuksilla. Kesäuutuudet näyttäytyvät syvänsinisen, punaisen ja sinivihreän sävyinä, luonnon omia sävyjä unohtamatta. Kesän tunnelmaa luovat rouheat luonnonpellavat, juutti, puuvilla ja raikkaat printtikuviot. Annon digikuvastosta voit kurkata tarkemmin.

granit_01-640x959

Photo: Granit

Ruotsalainen Granit on myös julkaissut kuvia uutuustuotteistaan, jotka saapuvat syksyllä myymälöihin. Luvassa on tuttua Granit-tyyliä erilaisten säilytystavaroiden, valaisimien ja puisten pienhuonekalujen muodossa. Lisää kuvia voit kurkata esim. Inredningshjälpen-blogista tai Trendspanarna-blogista.

caravaggio-read-table-installation-27839

Photo: Lightyears

Monelle sisustusintoilijalle taitaa Cecilie Manzin suunnittelemat Caravaggio-kattovalaisimet olla tuttuja. Syksyllä valaisinvalmistaja Lightyears on julkaisemassa pöytämallin Caravaggio-valaisimesta. Himmentimellä varustettua valaisinta saa mustana, valkoisena ja harmaana.

Viikon bloginosto: Muoti mielessä

1raidoissa4

Tämän viikon bloginostoksi valitsin siskoni Muoti mielessä -blogin. Jatkoin nimittäin perjantaina Helsingistä matkaa Turkuun siskoni luo. Kuinka inspiroivaa olikaan vaihtaa ajatuksia sisustamisesta, bloggaamisesta ja kaikesta muusta kerrankin kasvotusten (vaikka soittelemmekin tosi usein). Siskoni liikkeessä, Sisustuksen Koodissakin, piipahdin tottakai ja pääsin livenä ihastelemaan tuotteita ja sisustuksia, joita siskoni blogissa usein vilahtelee. Oli ihana palata takaisin kotiin mieli täynnä inspiraatiota!


Translation: Interior design news of the week 24. Finnish brand Mayn has released a new collection called ”You, Me & This moment”, which includes pillow covers, trays and posters. / Artek’s Helsinki store has opened an exhibition called Neighbours, which features products from our neighbouring countries, streets and districts. Finnish stylist and blogger Susanna Vento has selected the products. / A new catalogue of Finnish Anno product line (sold in Anttila and Kodin Ykkönen stores) has been released. / Swedish Granit has released pictures their novelties for autumn. / Lightyears Caravaggio table lamp will hit the stores in August. / This week’s blog recommendation is Muoti mielessä, which is my sister’s blog. Go and check it out!

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.