Pääsen pienessä mittakaavassa leikkimään sisustussuunnittelijaa, sillä olen mukana mielenkiintoisessa yhteistyöprojektissa NCC rakennusliikkeen kanssa. Saan nimittäin ideoida sisustuksen kollaasikuvien avulla As Oy Helsingin Mandariinin kerrostaloasuntoon.
As Oy Helsingin Mandariini sijaitsee Helsingin Konalan Wallinmaalla, osoitteessa Limonadikuja 3. Alueesta on pyritty luomaan kaupunkimainen ja yhteisöllinen, jossa myös lapset on huomioitu rakentamalla puistoja ja nurmialueita. Minusta on tärkeää, että asuinalue mahdollistaa erilaiset vapaa-ajan toiminnot, kuten lenkkeilyn ja lasten kanssa puistoilun. Tärkeää on myös, että palvelut ovat lähellä. Mandariinin uudet asunnot sijaitsevat rauhallisella paikalla puiston laidassa, mutta palvelut (kuten kauppakeskus) sijaitsevat ihan muutaman sadan metrin päässä.
Mandariinin julkisivussa on käytetty samanlaisia herkullisia värejä kuin viereisissä kerrostaloissa Mangossa ja Melonissa – sopiihan se hyvin osoitteenkin teemaan “Limonadikuja”. Talojen toisessa reunassa on 2-kerroksisia rivitalomaisia asuntoja omalla pihalla ja toisessa huoneistoja neljässä kerroksessa. Kotivalikoimassa on monenlaisia vaihtoehtoja erilaisiin elämäntilanteeseen, aina yksiöistä viiden huoneen perheasuntoihin. Taloyhtiöstä löytyy yhteiset saunatilat sekä kerhohuone. Kerhohuone kuulostaa minusta viehättävältä ajatukselta – mitä kaikkea siellä voitaisiinkaan puuhastella koko talon väen voimin?
Minun suunnittelukohteeksi valikoitui asunto B28, joka on pinta-alaltaan 127 m2 sisältäen 5h+k+r+saunan. Huoneisto sijaitsee Mandariinin B-talon neljännessä kerroksessa. Alla olevasta pohjapiirroksesta näette miten huoneet jakautuvat tässä kohteessa:
Huoneiston pohjapiirros on hyvin toimiva. Heti asuntoon astuttaessa avautuu näkymä huoneiston läpi parvekkeelle saakka. Keittiö sijaitsee lähellä ulko-ovea, joten painavia kauppakasseja ei tarvitse pitkälle kanniskella. Olohuone ja ruokailutila on rauhoitettu omiksi, hiukan erillisiksi tiloikseen. Makuuhuoneita on neljä ja ne sijaitsevat huoneiston eri päädyissä – tämä mahdollistaa huoneiden erilaiset funktiot sekä sen, että vanhempien makuuhuone voidaan erottaa kauemmaksi lastenhuoneista. Huoneiston yksi parhaimmista puolista on kaksi parveketta, toinen parvekkeista on katettu.
Huoneiston ikkunoista avautuu näkymät kolmeen eri ilmansuuntaan. Näkymät neljännestä kerroksesta ovat kaupunkimaiset, mutta ilmettä pehmentävät lähellä sijaitseva puisto sekä pientaloalue. Minun äitini tapaa aina sanoa, että “jokaisesta kodin ikkunasta pitää näkyä ainakin yksi puu”. Vehreät ikkunanäkymät ovat olennainen osa asumisviihtyvyyttä.
Koska en näkisi meidän perheen asuvan kerrostalossa pääkaupunkiseudulla, päätin keksiä kohteelle kuvitteellisen perheen, johon kuuluu äiti ja isä sekä teini-ikäiset lapset (tyttö ja poika). Perheen äiti on intohimoinen sisustaja, joka pitää harmonisesta värimaailmasta ja arvostaa laatua. Teini-ikäisten huoneiden sisustuksia näkee harvemmin, joten päätin asettaa itselleni haasteen ja suunnitella sisustukset teini-ikäisten huoneisiin. Perheen aikuiset viettävät silloin tällöin etätyöpäiviä, joten yksi huoneista on suunniteltava tehokkaaksi työhuoneeksi.
Asunnon sisustuksessa tulee painottumaan tunnelmallisuus, luonnonmateriaalit, laadukkaat ja aikaa kestävät huonekalut sekä harmoninen värimaailma. Tämän kuvitteellisen perheen tarpeiden ja toivomusten pohjalta ryhdyn nyt luomaan ideakollaasia ja yksityiskohtaisempaa sisustusta.
NCC Tähtikotien hintaan kuuluu sisustuksen ammattilaisen suunnittelema pintamateriaalien ja kiinteiden kalusteiden tyylikokonaisuus. Erilaisia tyylikokonaisuuksia on viisi, joista voit valita omalle perheelle parhaiten sopivan. Ostaja itsekin voi vaikuttaa materiaaleihin jos on ajoissa liikkeellä. Minun kuvitteelliselle perheelle soveltuu parhaiten Olkipolku-niminen teema, johon olen suunnitellut muutoksia seinäsävyjen suhteen: seiniä maalattaisiin utuisilla ja tunnelmallisilla sävyillä.
Pyrin suunnittelemaan tästä neutraalista ja moneen makuun sopivasta asunnosta tälle kuvitteelliselle perheelle persoonallisen ja tunnelmallisen kokonaisuuden. Mutta palataan siihen sisustukseen yksityiskohtaisemmin toisessa NCC-postauksessa vähän myöhemmin…
Kuvat: NCC
2 Comments
Jään innolla odottamaan sisustusta. Minä ainakin haluaisin asua sisustamassasi kodissa.
Voi kuinka kiva kuulla! Sait hymyn huulilleni. 🙂