Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Villa Fregatti rakennetaan yhteistyössä Kannustalo Oy:n kanssa

Mökkiprojektimme on käynnistynyt ehkä odotettua hitaammin, mutta onneksi eteenpäin ollaan kuitenkin menty. Tällä viikolla kävimme läpi Kannustalon toimitussisällön, eli jokaisen talopakettiin liittyvän yksityiskohdan ovista, ikkunankarmeihin ja listoista talon teknisiin ominaisuuksiin. Kaikki ruksit ruksattiin kohdilleen ja allekirjoitimme virallisen sopimuksen Kannustalon kanssa. Jippii!

Suuri symbolinen hetki koettiin tänään, kun kävimme pystyttämässä Kannustalon rakennuspaikkakyltin mökkitontille. Muistan, kun koimme saman hetken kodin rakennusprojektin osalta ja tuosta hetkestä on jäänyt meille hauskat valokuvat. Niinpä tämä juhlallinen hetki oli nytkin ikuisettava muistoksi.

Toimitussisällön myötä varmistui myös talopakettimme toimitusaikataulu: elementit ja talon pystytys on viikolla 39, eli syyskuun viimeisellä viikolla. Sitä ennen pitää kuitenkin lyödä lukkoon vielä monen monta yksityiskohtaa kuten sopimukset sähkösuunnittelijan ja LVI-suunnittelijan kanssa (vaikka mökille ei viemäröintiä tulekaan) sekä kasattava kokoon kaikki rakennuslupaan tarvittavat materiaalit. Talopaketin toimitusajankohtaa joudutaan muuttamaan, mikäli rakennuslupakäsittelyssä tulee mutkia vastaan. Mutta toivomme tietysti parasta ja sutjakasta käsittelyä.

Mökin paikka hahmoteltuna narujen avulla

Mikä tärkeintä nyt olisi pikimmiten saatava sopimus maanrakennusfirman kanssa mökkitien ja rakennuspaikkojen maatöistä – tämä toivottavasti varmistuu lähipäivinä. Itse maatöissä ei kuitenkaan kestä kovin kauaa sitten, kun ne pääsevät käyntiin. Nyt olemme keskittyneet puiden kaatamiseen tien sekä arvioiduilta rakennuspaikoilta. Mankku on kaatanut rannastakin monta korkeaa kuusta ja leppää – minusta saisi karsia vielä lisää. Maatyöt voitaisiin periaatteessa aloittaa jo piankin, mutta samalla olisi hyvä olla selvillä se, voimmeko kaivaa maata myös rannasta ettei maakoneita tarvitsisi siirrellä tontille moneen kertaan.

Meillä olikin treffit ELY-keskuksen edustajien kanssa rannan ruoppaamisesta. Kovin suuresta operaatiosta ei ole kyse; haluaisimme vain siistiä rantaa, jotta siitä olisi miellyttävämpi mennä uimaan ja saisimme soutuveneen (jota ei vielä edes ole) vesille. Rantaviiva on vesijättömaata ja siitä vastaa vesiosuuskunta. Alun jahkailun jälkeen olemme nyt päättäneet sittenkin lunastaa vesijättömaan itsellemme, sillä on kankeaa pyytää aina erikseen lupaa jos haluaa tuolla maaosuudella jotain tehdä. Kunhan näistä alkuvaiheen byrokraattisista osuuksista päästään eteenpäin, niin huokaisen syvään.

Meillä olisi tietysti jo kova hinku päästä konkreettisiin hommiin, kun puutyöt alkavat pian olla tehty. Toivomme kovasti, että pysymme aikataulussa, jotta voimme sitten loppusyksyn ja talven pyhittää mökin sisätöihin. Jos sitten ensi keväänä tulisi valmista ja pääsisimme nauttimaan mökistä ensi kesänä.

Täytyy kuitenkin sanoa, että olemme jo nyt nauttineet todella paljon tästä paikasta, vaikka mökkiä ei vielä olekaan. Tuolla on niin hyvä olla. Lapset ovat käyneet polskimassa ja me aikuiset olemme nauttineet kauniista maisemista ja luonnon tarjoamista vaihtuvista näkymistä.

Päivittelen mökkiprojektin kuulumisia reaaliaikaisesti Villa Fregatin omaan Instagramiin (@villa.fregatti), joten kannattaa ottaa se seurantaan jos rakennusprojektin eteneminen kiinnostaa.

Lue myös: Tällainen on meidän mökki Villa Fregatti


Translation: Our summer cottage project is starting slowly but firmly. We have signed the contract with Kannustalo, the house manufacturer. We have had a lot of work cutting the trees and next we should get some ground work done. Our summer cabin will arrive at the end of September if there are no problems with the building permission.

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.