Ajattelin taas kirjoitella kukkasista, sillä kaipaisin teiltä vähän vinkkejä. Minusta tuntuu, että perjantaikukkaseni ovat käyttäytyneet viime aikoina vähän omituisesti ja koska en ole mikään viherpeukalo, en ymmärrä mistä on kyse. Ehkä asiantuntevat lukijani osaisivat auttaa…

tulips

tulppaanit

keittion_poyta

nuupahtanut

Perinteiset tulppaanit näyttävät minusta kauniilta ja ajattomilta. Ostan yleensä kaksi kimppua (varsinkin jos ne ovat tarjouksessa), sillä niistä saa rakennettua muhkean asetelman. Tällä kertaa tulppaanit pääsivät klassiseen Aalto-vaasiin, joka on kyllä täydellinen tulppaaneille. Mutta se ihmetyttää, että joukossa on yksi tuollainen nuupahtanut yksilö. Sama juttu tapahtui edellisenkin kimpun kanssa. Kaikille riittää kyllä vettä, kyse ei ole siitä. Tietääkö kukaan mistä tuo voi johtua? Eihän se iso asia ole, mutta mielenkiinnosta kyselen…

Nämä kuvat on otettu viikonloppuna ja nyt tuo kimppu olikin jo ihan ylikasvanut. Freesasin sen juuri äsken leikkaamalla varret lyhyemmiksi ja poistamalla kuihtuneet lehdet. Kimppu virkeni kummasti. Snapchatista voi kurkata puuhailuni (valk.harmaja).

syreenin_oksa

Mutta entäs sitten tämä syreenin oksa? Ostin sen perjantaina ja kuva on lauantailta – oksa on ihan nuupahtanut. Mitähän tein väärin? Osaako kukaan neuvoa? Olen korkeintaan pari kertaa aiemmin ostanut syreenin oksan ja aina sille käy näin. Vesikin oli tietääkseni sopivaa lämpötilaltaan (lämmintä).

Maanantaipäivän suuret ongelmat… 😉

Author

8 Comments

  1. Tulppaanit pitäisi juottaa ennen kääreiden poisottoa, oletko kokeillut sitä? 🙂 Eli imupinnan leikkaamisen jälkeen kukat maljakkoon kääreissä kylmään veteen noin puoleksi tunniksi tai tunniksi ja vasta sitten kääreet pois. Kukat ehtivät imeä vettä ja varsi pysyy jämäkämpänä. Ja tulppaaneille aina mahdollisimman kylmää vettä. Vesimäärä maljakossa näyttää sopivalta, ei saa hukuttaa veteen.

    • suvi m Reply

      Jep, tulppaanivinkit ovat tuttuja. Pitäisi vain myös noudattaa niitä. 😉 Lähinnä tuo syreenin nuupahtaminen kummastutti.

  2. Minulle kukkakauppias antoi seuraavat vinkit tulppaanien ostoon ja hoitoon. Tulppaaneja valitessa kannattaa myöskin kokeilla, et kimppu on tuore eli kimppua puristaessa siitä kuuluu ” natina”.

    Hoidosta sitten…Mahdollisimman vähän mahdollisimman kylmää vettä. Yöksi kylmään, mutta ei hedelmien, juuresten ja vihannesten kanssa samaan jääkaappiin eikä muutenkaan niiden läheisyyteen tulppaaneja, koska niistä vapautuu jotain ainetta mistä tulppaanit eivät pidä. Joka ilta pitää vaihtaa vesi maljakkoon ja sekaan lunta pari kourallista, jotta kukat lepäävät yön yli.

    • suvi m Reply

      Ai, tuo natinajuttu onkin ihan uusi vinkki. Ja lumi – sepä oikein kelpo vinkki myös! Kiitos! 🙂

  3. Tulppaaneille uusi imupinta aina terävällä veitsellä, ei esimerkiksi saksilla, koska se ”litistää” varren. Puhdas viileä vesi. Leikkasitko syreenille uutta imupintaa? 🙂 maljakoitten puhtaus on myös tärkeää…ne kannattaakin pestä aina huolellisesti sen jälkeen, kun vanhat kukat on heitett y pois. Ja tietty näin talvella lämpötilatkin kannattaa ottaa huomioon, ettei esim.jätä pitkäksi aikaa autoon kukkapakettia odottamaan. Silloin saattaa kärsiä kylmyydestä nuo kukkaset ja nuupahtavat heti.

    • suvi m Reply

      Minun pitäisi kyllä käyttää kukille omaa veistä. Saksella surutta aina katkon varret. 😀

  4. Ammattilaisena neuvon, puuvartisille aina (tässä tapasuksessa syreenin oksa) kuuma vesi. Terävällä veitsellä uusi imupinta, ja samassa yhteydessä maljan pesu pesuaineella.

    Tulppaaneille jääkylmä vesi ja jääpaloja tai lunta veden joukkoon. Uusi imupinta päivittäin terävällä veitsellä. Kukat yöksi viileään, esim jääkaappiin!

    • suvi m Reply

      Kiitos vinkeistä! 🙂 Syreenille laitoin kuumaa vettä ja tulppaaneille kylmää. Ehkä tuo syreenin oksa ehti saada vähän kylmää autossa ja nuupahti siksi niin nopeasti…?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.