Osa varmaan muistaakin, että minulla on ollut käynnissä lastenhuoneiden mattojen metsästys. Aiemmin sekä tytön että pojan huoneessa oli valkoiset Ikean Erslev-puuvillamatot, mutta ne likaantuivat nopsaan, eikä niitä saanut enää omin konstein tarpeeksi puhtaiksi ja sileiksi. Pesulaan niitä ei olisi kannattanut viedä, sillä se olisi maksanut enemmän kuin itse matot.

Hakusessa oli tukeva puuvillamatto, joka kestäisi aikaa ja sopisi lastenhuoneisiin. Maton olisi oltava tarpeeksi paksu, jottei se liukuisi pois lasten jalkojen alta. Kokokriteerinä oli 140×200 m. Siskoni avustuksella löysinkin sitten meille sopivat matot Linumin mallistosta. Molemmat matot ovat 100 % puuvillaa.

pehmis_ikkunalla

pojanmatto

matto

Pojan huoneeseen sopii minusta kivasti raikas ”Board” raitamatto. Raitoja voi hyödyntää leikeissäkin autokaistoina, vaikka sellaiset autoleikit ovat jo taineet jäädä vähemmälle. Raidat ovat lähes samaa tummanharmaan sävyä kuin talomme ikkunanpuitteet.

pupu_ja_matto

tytonmatto

matto_lahi

Tyttären huoneeseen valitsin ”Loom” maton, jossa on samat värit kuin pojan huoneen matossa, mutta ”sekaisin kudottuna”. Neidin huone on mustan liitutaulun ja maton kanssa nyt ehkä vähän synkkä, mutta onneksi lelut tuovat sinne paljon väriä. Ja voihan välillä vaihdellakin mattojen paikkoja niin, että raitamatto muuttaakin tytön huoneeseen. Todennäköisesti olemme kuitenkin laittamassa liitutauluseinän tilalle tapettia, sillä tuohon seinään piirrellään niin harvoin.

Linum oli minulle ennestäänkin tuttu merkki, sillä meillä on koristetyynynpäällisiä ja keittiöpyyhkeitä heidän mallistostaan. Ja yksi torkkupeittokin löytyy. Ajattelin, että on pidemmällä tähtäimellä järkevämpää hankkia ”kunnon matot” kuin jokin väliaikaisratkaisu. Nämä olivat myös aika kohtuuhintaiset.

Lastenhuoneita pitäisi vielä vähän hienosäätää. Tyttären huoneessa on huonekalujen järjestys muuttunut sitten viimeksi postattujen kuvien, eikä pojan huoneessa ole enää parvisänkyä. Nyt pitäisi vielä hommata muutama seinähylly ja asetella heidän taideteoksiaan seinille, niin saataisiin huoneet viimeisteltyä.

 

Translation: I bought new rugs (by Linum) for our children’s rooms.

Author

21 Comments

  1. Tosi kivat matot! Minä vielä etsin jotakin sopivaa meidän tytön huoneeseen, nyt siellä on ihan liian suuri ikean pitkänukkainen villamatto -tyttö tykkää, kun on pehmeä, mutta kaapin ovia ei meinaa saada auki!

    • Mattoja on niin vaikea löytää, vaikka nyt viime aikoina onkin valikoima tuntunut laajentuvan kovasti. Pitkänukkainen matto on varmasti ihanan pehmoinen ja kotoisa, mutta varmaan olisi kiva saada kaapinovetkin auki. 😉 Puuvillamatot olen havainnut lastenhuoneisiin sopiviksi, sillä meidän lapsukaiset leikkivät paljon myös lattialla, joten maton pitää olla aika tasainen. Toivottavasti löydät kivan maton! 🙂

  2. Itselläni ollut lasten huoneissa Linumin matot jo monta vuotta ja voin kyllä kehua! Meilläkin vain olisi jo päivityksen tarve värien suhteen…pink is so out:D

    • Kiva kuulla! 🙂 Meidän neiti haluaisi nyt niin kovasti kaikkea vaaleanpunaista. Saa nähdä mikä tapetti valitaan…

  3. Molemmat on kyllä tosi kivoja! Jotenkin ihanalla tavalla ”sekava” tuo tytön huoneessa oleva matto! Mistä ostit matot ja saako noita vielä isommankin kokoisina?

    • Tilasin matot Sisustuksen Koodin kautta. Muistaakseni näitä ei tämän suuremmassa koossa saanutkaan… Linumin esitteessä (tekstissä linkki, ei mainoslinkki) on varmaan listattu mahdolliset koot.

  4. Olen hankkinut Linumilta lähinnä tyynyjä sekä teineille päiväpeitteet.Olen pitänyt ko.tekstiileistä,laatu on kyllä ok.
    Matot näyttää kivoilta!
    Rovaniemella oli ihana sisustusliike, harmi vaan sen loppuminen.Linumin tuotteita ei taida saada enää kuin tilaamalla jostain.

    • Linumin laatuun tuntuu moni olevan tyytyväinen, enkä ihmettele. 🙂
      On kyllä harmi, kun kiva liike joutuu lopettamaan. Pitääkin tukea niitä ja keskittää ostokset sellaisiin mielummin kuin suuriin ketjuihin ja nettikauppoihin. 😉

  5. Pojan matto varsinkin ihana! Onko se siis kokoa 140×200 cm? Mitä se maksoi? Kokokuvia jäin matoista kaipaamaan, lähikuvia oli monta…Ettekö olleet tyytyväisiä parvisänkyyn?

    • Jep, pojankin matto on kokoa 140×200 cm. Sain vähän alennusta, joten tiedustelen vielä tarkemman hinnan (ilmoitan myöhemmin). Kokokuvia laitan sitten, kun huoneet ovat viimeistellymmät (ja siistimmät ;)).

      Poika ei enää sitten halunnut nukkua parvisängyssä ja se heilui liikaa. Tuntui vähän huteralta. Joten siksi luovuttiin siitä.

  6. Kauniita ja ajattomia mattoja – Hyvät valinnat. 🙂 Kirjoitit, että aiotte tapetoida liitutaulumaalin päälle. Onko pinta hieman rypyläinen vai onko se niin sileä, että siihen voi suoraan (tai pohjamaalin päälle) tapetoida? Vai mitä seinälle pitää tehdä, että siihen voi tapetoida?

    • Kiitos, kiva kuulla! 🙂

      Pitää vielä selvittää miten liitutauluseinä pitää mahdollisesti käsitellä ennen tapetointia, mutta pinta on kuitenkin sileä. Luulen, että se pitää pohjamaalata valkoiseksi ettei musta paista läpi (jos valitaan vaalea tapetti).

  7. Tosi mukavannäköiset matot! Etenkin tuo ’sekavastikudottu’ näyttää erityisen hyvälle. Meilläkin on yhdessä lastenhuoneessa liitutaulu, niin kiva kuin se onkin, sen epäsotkuisuus ei tunnu hyvälle. Opena olen tottunut, että aamulla liitutaulu on pyyhitty puhtaaksi, harmi, kun kotona ei toimi sama systeemi 🙂

    • Eipä meilläkään toimi tuo systeemi, että liitutaulu olisi pyyhitty puhtaaksi päivän päätteeksi. 🙂 Mutta toisaalta tykkäänkin, että lasten töherrykset ovat näkyvillä. Liitupöly ei vaan ole kivaa.

    • Raitamatosta minäkin tykkään enemmän jos pitää valita. 🙂 Kantsii käydä hypistelemässä.

    • Kiitti! 🙂 Kauan näitä etsittiinkin. 🙂 Sopivia mattoja on kyllä vaikea löytää. Verhotkin voivat kyllä olla kinkkisiä, mutta meillä kun on nuo rullakaihtimet joka paikassa, ei enää tarvitse miettiä niitäkään.

  8. Kivat matot. mä haluisin kanssa uudistaa tytön huonetta jossa on nyt vaaleanpunainen fermin perhostapettti. tämä äiti jo aivan kyllästynyt siihen mutta voi olla et pinkki-kausi alkaa ihan kohta. ja uudet säilytysratkaisut pitää saada huoneeseen.

    itse käytän meidän liitutaluun vallan liitutusseja, eivät pölise 😉

    • Voi liitutusseja olenkin halunnut jo pitkään. Niitä tuntuu vain olevan vaikea löytää muualta kuin netistä…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.