Meillä on tänä vuonna ollut vähän epäonnea autojen kanssa. Mankun hirvikolarista olenkin teille kertonut; siinä tapauksessa oli kyllä enkeleitä matkassa! Matkustajille tuli vain muutamia naarmuja, mutta auto meni lunastukseen. Kolarin myötä uuden auton hankinta tuli meille ajankohtaiseksi. Arjen pyörittämiseksi tarvitsemme kuitenkin kaksi autoa ja minä ajelen sillä pienemmällä ”kauppakassilla”, joka ei valitettavasti ole kovin luotettava. Muutamankin kerran se on jättänyt minut matkanvarrelle. Autoasiat ovat siis vaikuttaneet arkeemme vahvasti viime aikoina.

Koska nämä autoasiat ovat meille niin ajankohtaisia, halusin lähteä mukaan blogiyhteistyöhön Volkswagenin kanssa. Me saimme yhdeksi viikonlopuksi koeajoon Volkswagenin uuden Polon, jotta pääsisin kertomaan teille kokemuksiani siitä. Ennen koeajoa halusin miettiä, mitkä ominaisuudet minulle ovat tärkeitä auton hankinnassa ja voisin näitä sitten huomioida Polo-koeajon yhteydessä. Lisäksi tarkoituksena olisi ideoida mielenkiintoinen autoesittelytapahtuma yhdessä teidän, blogini lukijoiden, kanssa!

vw_polo_valkoinenharmaja

polo_blur_lapset

 

ominaisuudet

Tärkein auton ominaisuus on tietysti turvallisuus. Turvallisen auton vuoksi ei Mankunkaan hirvikolarissa käynyt sen pahemmin. Uusissa autoissa on onneksi paljon turvallisuutta parantavia ominaisuuksia. Ajomukavuus on minulle tärkeää: se, että autoa on helppo käsitellä ja että kaikki nippelit ja nappelit löytyy helposti ajon aikana. Tärkeä ominaisuus on myös auton kiihtyvyys, sillä minusta se on yksi turvallisuusseikka: se, että maantiellä pääsee tarvittaessa nopeasti esim. rekan ohi. Eikä sovi unohtaa auton ulkoasua, myös se on tärkeää. Auton väri ja muotoilu pitää olla omaa silmää miellyttävää.

Meillä Polo oli lainassa äitienpäiväviikonloppuna, joten kävimme sillä kruisalemassa Kokkolan vanhassakaupungissa, Neristanissa, sekä Kalajoen kauniilla hiekkasärkillä. Näin autolla tuli ajettua sekä pikkuteillä kaupungissa että maantiellä. Mikäpäs siinä oli kruisailla idyllisissä maisemissa. Olisipa vain ollut aurinkoisempi sää!

lahdossa_plolla

polo_neristan

polo_neristan2

Uudessa Volkswagen Polossa on myös monta sellaista ominaisuutta, jota en edes tiennyt autoissa olevan! Se oli kieltämättä aika mahtava menopeli vanhaan ”kauppakassiini” verrattuna! Uusi Polo on varustettu vaikka minkälaisilla ajoa helpottavilla ominaisuuksilla: siitä löytyy mukautuva vakionopeudensäädin, parkkitutka, start/stop-automatiikka…ja sitten pari minulle aivan uudenlaista ominaisuutta: monitörmäysjarrutus (eli auto alkaa jarruttaa itsestään jos törmäys uhkaa) sekä väsymyksen tunnistus. Kuinka tekniikka onkaan kehittynyt, kun tuommoisiakin ominaisuuksia on kehitetty! Voit lukea niistä tarkemmin Volkswagenin sivuilta.

bluetooth_medialaite

Autossa raikasi Spotifyn kautta tämän hetken ihanin biisi: Nopsajalan ”Lupaan olla”.

Vaikutuksen minuun teki myös Polon medialaite, johon voi yhdistää oman kännykän Bluetooth-yhteydellä. Näin voi puhua puhelimessa ilman handsfreeta ja kuunnella omaa lempimusiikkia esim. Spotifysta ajon aikana. Tämä ominaisuus on ihan huippu!

polo_neristan3

meitsi_ajaa

Ajokokemus Polossa on miellyttävä. Se on hyvin ketterä ja kääntyy helposti pienessäkin tilassa. Se on myös todella kevyt ohjata. Ketteryydestä huolimatta Polo ei tunnu huteralta, vaan se on tukevan tuntuinen myös maantiellä. Ja se kiihtyy minusta oikein sutjakkaasti, että ohi pääsee.

polo_hiekalla

Suunnitellaan yhdessä autoesittelytapahtuma

Automainokset on usein suunnattu miehille, joten ne korostavat asioita siitä näkökulmasta. Mutta nyt meillä naisilla on mahdollisuus vaikuttaa tähän! Suunnitellaan yhdessä mieluinen autonesittelytilaisuus! Mitä asiat ovat sinulle tärkeitä uuden auton hankinnassa ja miten toivoisit, että auto esiteltäisiin sinulle?

Volkswagen pyysi minua kehittämään oman ideani minulle mieluisasta unelmien autonesittelytilaisuudesta. Hieman pohdittuani päädyin Polo-picniciin. Me järjestimme oman Polo-picnicin pienimuotoisesti Kalajoen hiekkasärkille oman perheen kesken. Mukaan pakattiin porkkanakakkua, mehua ja kahvia termospulloon. Hiekkasärkillä oli kaunista tuulisesta ja harmaasta säästä huolimatta.

hiekkasarkat

jee_picnic

Lapset olivat innoissaan picnicistä, autossa istuminen oli jo ehtinyt vähän tylsistyttää. Eipä sitten muuta kuin takakontti auki ja sinne tuulensuojaan istumaan ja syömään eväitä:

mehua_lapsille

Oma unelmieni autonesittelytilaisuus olisi picnic-tapahtuma

Auton hankinta on yksi perheen suurimmista hankinnoista, joten silloin kaipaa konkreettisia ja rehellisiä käyttökokemuksia harkitsemastaan autosta. Niinpä ajattelin, että Polo-autojen picnic olisi minulle mieluinen tapa tutustua autoon tarkemmin. Olisi mahtavaa jos paikalle saataisiin oikeita Polon omistajia, joiden kanssa voisi jutella auton ominaisuuksista. Voisimme kruisailla Polo-saattueessa esimerkiksi johonkin kauniiseen merimaisemaan. Avattaisiin Polojen takaluukut ja istuskeltaisiin siellä picnicillä. Ehkä Volkswagenin rallikuski Jari-Matti Latvalakin voisi tulla meille kertomaan omia kokemuksiaan ja rohkeimmat voisivat päästä hänen ralliauton kyytiinsä…? Tätä ideaa voisi sitten jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle: kuinka mukavaa oliskaan jos saisimme muutaman suomalaisen tähtiartistin paikalle meitä viihdyttämään. Esimerkiksi stand upia ja musiikkia… Mitä muuta keksittäisiin?

polo_picnic_ohjelma

polo_picnicille

Auttakaa minua ideoimaan tapahtumaa edelleen Volkswagenin hauskassa sovelluksessa osoitteessa minunpolo.fi! Tuolta sivulta löytyy myös kahden muun bloggaajan kehittelemät teemat Polo-näyttelylle, ja eniten tykkäyksiä saanut tapahtuma toteutetaan oikeasti! Nyt siis ideoimaan lisää ja tykkäämään omasta suosikista!

harmaja-pololink

>>> Osallistu ideointiin ja äänestykseen tästä >>>

Kaikkien ideointiin osallistujien kesken arvotaan Polo omaan käyttöön kuukaudeksi sekä yhteensä 20 kappaletta Olivia- ja Divaani-lehtien määräaikaistilauksia puoleksi vuodeksi. Nyt siis rohkeasti mukaan! Osallistumisaikaa on 30.6. asti.

 

Yhteistyössä:
Volkswagen

vw-logo

Blogiyhteistyo

 

Author

10 Comments

  1. Hei Suvi,

    voisiko tuohon sun mind mapiin lisätä vielä yhden aiheen, auton esittely. Menee varmasti tuohon muuta-kohdankin alle, jos ei voi, mutta ajattelin, että tuo voisi olla yhteistyökumppanin kannaltakin tärkeä ja mulla olisi siihen ideoita kanssa 🙂

    Liisa

    • Sinne minunpolo.fi -mind mappiin voi jokainen käydä lisäämässä omia ideoitaan! Eli käy ihmeessä lisäämässä! 🙂

  2. Muuten varmaan hyvä auto, mutta menee perheelle vain kakkosautona. Pidemmillä reissuilla Polo on auttamattoman ahdas, tavaraa ei mahdu ja ajaminenkin on aika tuskaista. Kaupunkipyörittelyyn varsin mainio ainakin automaattina. Jälleenmyyntiarvo volkkarissa on hyvä.

    • Niin, riippuu tietysti perheen koosta. 🙂 Meidän nelihenkiselle perheelle tämäkin koko menisi jos ei tavaratilaa tarvittaisi ollenkaan. 😉 Ajaminen ei minusta ollut yhtään tuskaista ja hyvin näytti isäntäkin (192 cm) mahtuvan ratin taakse. 😀

  3. Heippa,
    Olen vakkari lukijoitasi, kiitos ihanasta blogistasi!
    On pitänyt jo pidempään kysyä ihanasta Smegin -jääkaapista saunatuvassanne..mistä hankitte ja viitsitkö kertoa hintaluokkaa? Onko tuo koko ollut teille passeli?

    • Kiva kuulla vakkarilukijasta! Sori etten ole ehtinyt vastaamaan aiemmin.
      Smeg ostettiin Expertiltä ja muistaakseni se maksoi jotain 800 euroa. Ollaan kyllä tykätty siitä ihan hirveästi. Just passeli meidän saunatupaan. 🙂

  4. Kiva postaus. Kävin jättämässä omat ideani mind mapiisi. Omakohtainen kokemukseni on se, että isokin perhe pärjää yllättävän pienellä autolla riippuen siitä millaisia matkoja autolla tehdään ja mitä perhe harrastaa. Olisi kiva jos autoa valittaessa pääsisi kokeilemaan miten ne omat tarpeelliset tavarat autoon mahtuu (rattaat, harrastuskamat jne.)

    • Niinpä, minustakin vähän pienemmän kokoluokan autolla voi pärjätä jos ei usein tarvitse paljon tavaratilaa. Ja kun lapset ovat niin isoja etteivät tarvitse enää turvaistuimia, niin senkin puolesta tilaa ei tarvitse ihan hirveästi. Tuo Polo oli kyllä yllättävänkin tilava.

  5. Kiitos Suvi osallistumisestasi minunpolo-kisaan! Sinun mindmappiisi lisäsin oman osani ja voitin pääpalkinnon, eli kuukaudeksi Polon käyttööni! Yleensä arpaonni kiertää minut kaukaa, joten on tosi vaikea uskoa tätä todeksi! Harmi ettet voittanut skabaa, mutta nyt ainakin tiedät että entinen Kokkolan tyttö voitti pääpalkinnon. 🙂 Hyvää kesää perheellesi!

    • Huikeaa! Ihan mahtava juttu, että voittaja valikoitui minun osuudestani! Onnea kovasti ja mukavaa kesää! 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.