Istun tässä junassa ja minulla on ollut hyvin aikaa lueskella lempiblogeja tänään. Olen pyörähtänyt edestakaisin Helsingissä, joten tänään kertyy kokonaisen työpäivän verran junassa istumista. Mutta nopsaan nämä matkat menee nykyisin, kun netti toimii junassakin.

Yksi lempistailisteistani, ruotsalainen Lotta Agaton on vetänyt syksyn ajan sisustusstailauskurssia Tukholmassa ja nyt hänen opiskelijansa ovat tehneet lopputyönsä käyttäen Therese Sennerholtin uusia printtejä. Todella kauniita somistuksia! Minun olisi ollut vaikea valita noista voittajaa!

Voittajaksi valittiin yllä olevassa kuvassa näkyvä Annaleena Karlssonin työ (Annaleenan kodista kirjoittelinkin aiemmin). Hänen työssään Sennerholtin printit pääsevät kyllä hyvin oikeuksiinsa eikä siinä ole liikaa muita elementtejä ”varastamassa huomiota” printeiltä. Tätä kuvaa tullaan käyttämään Therese Sennerholtin mainoskampanjoissa.

Olisi mukava itsekin tehdä kotona omia ”stailauksia” ja kuvata niitä. Siskonikin juuri kirjoitti siitä. Asetelmien tekeminen on niin mukavaa puuhaa! Iltaisin on nykyään vaan niin pimeää, että kuvausolosuhteet eivät ole optimaaliset. Ja eihän sitä aikaakaan meinaa ikinä olla tarpeeksi. 😉

Author

3 Comments

  1. >Kauniita stailauksia!Hei mun on pitänytkin kysyä, että onko se teidän olohuoneessa oleva kirjahylly kiinteä kaluste vai oletteko teettäneet sen jossain myöhemmin?Tykkään tosi paljon sen pelkistetystä lookista ja siinä on ihan mukavasti säilytystilaakin!

  2. >Sini: Se meidän olkkarin kirjahylly on rakennettu siihen seinään. Eli se on tehty kipsilevyistä ja alaosassa olevat kaapit ovat samaa sarjaa keittiökaappien kanssa.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.