Kiertelimme eilen Asuntomessuilla pressipäivässä (siitä luvassa oma postaus myöhemmin) ja siellä minulle kieltämättä iski hienoinen nurmikkokateus. Kaikissa taloissa oli rehevät ja siistit mattonurmikot. Muutenkin terassit ja pihaistutukset olivat paljon viimeisteltympiä omaan pihaamme verrattuna. Mutta kummakos se, kun ammattilaiset ovat asialla ja budjetti on ihan eri luokkaa kuin meillä.

takapihan_apilat

apilat

Ennen tuota reissua kuvasin meidän takapihan apilamerta. Se on minusta kaunis! Kerroinkin aiemmin, että olemme tänä kesänä joutuneet paikkailemaan nurmikkoa, mutta minusta ei olisi yhtään harmi, että nuo apilat leviäisivät niille huonosti kasvaville alueillekin.

nurmikon_paikkaus

sadetin

Käytiin ostamassa uusi sadetinkin, joten nyt nurmikon kastelu sujuu kätevämmin. Ja lapset nauttivat, kun saavat helteisenä päivänä leikkiä vesisuihkussa. Toivotaan, että meidänkin nurmikko lähtee tästä virkistymään. Vaikka sitten apilaa koko piha täyteen…

Translation: I love trefoils!

Author

14 Comments

  1. Teillä taisi olla hiekkainen maasto, muistelen jostain aiemmasta postauksesta? Se tietenkin laskee veden läpi aika nopsaan, ja tekee nurmikon kasvattamisesta haastavaa. Me tehtiin joskus alkuvuosina niin, että nurmikkoa ajellessa jätettiin apilat kukkimaan, jotta ne pääsevät siementämään. Minustakin apila on kaunis ja pehmeä jalan alla!:) Eiköhän noissa Asuntomessu-taloissa ole kaikissa siirtonurmi… Olin pari viikkoa sitten mukana talkoissa laittamassa ystävälleni sellaista, ja kylläpä siitä tuli kerralla upea nurmikko. Heidän kylvämänsä nurmikko ei ollut lähtenyt oikein kasvuun…mutta hei, ennen kuin nurmikkko valtaa kaikki paikat, kannattaa miettiä ne paikat, joissa nurmikko ei ole ollenkaan järkevä, kuten vaikkapa istutuslaatikoiden ympärillä. On nimittäin paljon kokemusta nurmikon poislapioinnista, ja se on työlästä ja turhaa hommaa, jos olisi hieman miettinyt etukäteen…;)

    • Jep, meillä on ihan hiekkaa koko tontti täynnä. Ja sitten paikoitellen liian vähän multaa, joten nurmikko on kasvanut epätasaisesti. Ihan tahalleen niitä apilansiemeniä aikoinaan kylvettiin ja saavat nyt levitä. Pääasia, että vihertää. 😀

      Jep, mekin olemme joutuneet jostain kohdin poislapioimaan nurmikkoa istutusten tieltä. Tympeää hommaa kyllä, mutta siltä ei voi välttyä, kun ei ole pihasuunnitelmaa vaan piha rakentuu pikkuhiljaa kauniiden kasvien löytyessä ja ideoiden syntyessä.

  2. Kuten Taina tuossa totesi, niin jätä tosiaan apilamatto ajamatta ja anna niitten siementää, leviävät kyllä.

  3. Meillä kasvaa myös paikoitellen aika paljonkin apilaa. Kukista en niin välittäisi, kaikki vihreä kelpaa (hahaa). Haasteellista tuo nurmikon kasvattaminen, kun on niin paahteinen paikka.

  4. Viime talvi oli haastava kasville ja nurmikolle. Meidänkin ennen niin kaunis nurmikko meni jään takia isoilta alueilta pilalle ja osa pioneista ei selvinnyt. Apilaa mekin ajattelimme paikkaukseen.

    • Ikävä kuulla. Toivottavasti teidän piha virkistyy ja pääsee entiseen loistoonsa. 🙂

  5. Viime talvi oli kyllä nurmikon kannalta vaikea :/ Meidänkin ihanaa tuuheaa nurmikkoamme piti nyt keväällä paikata laajoilta alueilta. Kuolleet nurmialueet poistettiin, uutta multaa tuotiin peräkärryllä ja tehtiin paikkauskylvöä. Meidän nurmi tehtiin vasta vuosi sitten kesällä ja mullassa olevat painanneet olivat talvella keränneet vettä joka jäätyessään oli tukahduttanut nurmikon. Paikkauskylvö tehtiin jo toukokuun lopussa koska näkihän siitä juo tuolloin että ei se siitä elvy ja nyt alkaa nurmi taas olla kuosissaan ja maanpintakin tasainen kun saatiin painaumat täytettyä. Tänä viikonloppuna pääsemme viimein leikkaamaan taas nurmen! Itse en tykkää apilasta yhtään ja koitan nyhtää kaikki pois mutta varmaan jossain vaiheessa luovutan 🙂 Omaan silmään kaunein on tasainen vihreä nurmi mutta tämän kevään jälkeen, pääasia että vihertää joten jos apila päättää vallata pihan niin olkoon sitten niin!

    • Mukava kuulla, että olette saaneet elvytettyä nurmikon. 🙂 Minä niin odotan, että nuo meidän multakohdat alkaisivat vihertää ja nurmikko näyttäisi taas kivalta. Pääasia, että vihertää. 🙂

  6. Meidän nurmikko on aiemmin kasvanut melko nihkeästi ja vihersimmekin nurmikko kateudesta naapureiden rehevien nurmimattojen vieressä. 😛 Onneksi he jakoivat vehreyden salaisuuden… Bilteman lannoite. Se sai ainakin meillä nurmikon kukoistamaan.

    • Oi, kiitos vinkistä! 🙂 Pitääpäs käydä tutkimassa, että mikä tuote on kyseessä. Jos huonot kohdat saisivat siitä vähän potkua…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.