Tämä on aika harvinainen näky meidän huushollissa. Meillä ei nimittäin juuri koskaan ole tuoreita yrttejä ruukussa keittiössä. Olisi ihanaa jos niitä olisi, mutta useinmiten ne vaan lakastuvat, joten en osta niitä kovin usein. Olen surkea viherpeukalo. Mitenkäs teidän kodissa?

Vietämme tänään leppoista perjantai-iltaa. Mankku on aloittanut tämän meidän oman raksan lisäksi toisen pikkuprojektin: hän paklaa ja maalaa vanhempieni juuri ostaman asunnon. Saamme siis Turun mummun ja papan takaisin tänne kotiseudulle! Jee! Mutta tänään levätään ja oleskellaan siis.

Leppoisaa perjantai-iltaa sinnekin!

Author

13 Comments

  1. >Just manasin miehelle salaattia tehdessä et miksi ihmeessä kaikki yrtit ja muut tuoreet vihreät nuukahtaa aina niin nopeasti, eli sama ongelma täälläkin. Mukavaa iltaa sinnekkin, mä lähden laittamaan kynttilöitä tulille =)

  2. >Tismalleen ja ihan prikulleen sama ongelma! Tällä hetkellä basilikan jämät sinnittelevät toista viikkoa keittiön pöydällä, eikä näky ole enää erityisen kaunis taikka mieltä ylentävä 😉 Mutta ne pari ensimmäistä päivää niistä saa sekä silmäniloa että hyvää makua ruokaan, ja miksei myös aromikasta tuoksua keittiöön, joten sorrun säännöllisin väliajoin piristämään itseäni yrtillä tai parilla… Onko sinulla tai kellään sellaista yrttiruukkua, auttaako yhtään säilymisessä?

  3. >Kaunis kuva kauniista keittiöstä! Täällä myös surkea viherpeukalo – siitä syystä meillä onkin nykyään vain tekokukkia : ) Monesti olen myös kuvissa ihaillut ihmisten yrtti-istutuksia kauniissa ruukuissaan, mutta meillä ne lakastuisivat, kun ei liiemmin tule yrttejä käytettyä ruuan laitossa.Mukava, että saatte vanhempasi lähellenne!-I-

  4. >Sanopa muuta! Olis niin kiva kun keittiössä saisi kasvamaan basilikaa, persilijaa, jne. että saisi aina edes pieniä määriä niitä laiettua ruokaan. Tästä syystä (kun ne siellä kyökissä ei menesty) niitä harvemmin tulee edes ostettua. Miksi haluaisin ostaa puskan persilijaa, jos haluaisin sitä sillointällöin vaikkapa vain leivän päälle? Harmi. 🙁 Onkohan kenelläkään vinkkejä, että miten ne saa menestymään? 🙂

  5. Kähmäräpälä Reply

    >Teidän keittiö on niin kaunis ja raikas – niin yrteillä kuin ilmankin 🙂 . Mulla on ollut sama ongelma yrttien kanssa. Kaupan valmiit taimet eivät pysy hyvinä pitkään. Kaveri vinkkasi, että kannattaa ostaa yrtit puutarhaliikkeestä kun kuulemma ne kaupan ruukut ovat jotenkin eri tavalla kasvatettuja ja eivät tahdo kotioloissa menestyä. Terrasta ostamani yrtit kukoistivatkin koko kesän. Kaupan ruukuista vain basilika pysyi hengissä, sekin kovin kelmeänä. Mitään tieteellistä selitystä en osaa tälle ilmiölle antaa – saattoi olla silkkaa tuuriakin 😀 .

  6. >Minä olen myös onneton kasvien kasvattaja. Mutta yrttejä ostan melkein viikoittain keittiöön. Ne jotenkin kuuluu sinne, siis visuaalisesti. Ja yrttiruukussa (Sagaformin) tuntuvat viihtyvän loputtomiin, kunhan muistaa joka päivä antaa vettä. Muttaa usein käy kyllä niin, etten saa käytettyä koko puskia ruoanlaitossa… eli enemmän ne on niin kuin keittiön "kukkasia" 🙂

  7. >Sagaformin yrttiruukut ovat ihan välttämättömiä, jos haluaa yrttien pysyvän hengissä päivää kauemmin. Meillä on basilika viihtynyt parhaimmillaan viisi viikkoa! Tosin hengissä se oli edelleen roskiin heitettäessä, mutta vaihdoin tuoreempaan. Myös salaattia ja muita yrttejä olen saanut säilymään viikkoja. Yrttejä ostaessa täytyy muistaa, että itse ruukku ei saa olla iso, jotta se mahtuu yrttiruukun sisään…

  8. >Luin, että teillä on Okite taso…muistatko värin nimeä? Meille on tulossa myös samainen taso, mutta nyt on valinnan vaikeus 🙂 Oletteko olleet tyytyväisiä tasoon?

  9. >Ostin keväällä torilta muutaman yrtin, ja ne ovat basilikaa lukuunottamatta vieläkin hengissä! Ihmettelen itsekin asiaa, koska viherpeukaloni on myöskin keskellä kämmentä ja ruukut ovat ihan tavallisia… Suosittelen siis puutarhasta ostettuja yrttejä 🙂

  10. >Hanna: Aivan! Tänään sitten tunnelmallinen sunnuntai. :)Olivia: Meillä ei ole yrttiruukkua. Ostan aivan liian harvoin yrttejä, kun ei tule käytettyä niitä ruuanlaitossakaan tarpeeksi. En myöskään ole kovin luova kokki. ;)I: Niinpä, en minäkään ole oppinut käyttämään tarpeeksi yrttejä ruuanlaitossa, vaikka ne herkullisia ovatkin. Aina sitä tulee vain tehtyä samat mahd. helpot pöperöt koko poppoolle. En mitenkään rakasta ruuanlaittoa. ;)Lealeijona: Onneksi tuossa tulikin muutamia vinkkejä miten yrtit saa kestämään paremmin. Seuraavaksi pitäsi varmaan kysellä helppojen arkiruokien perään, joissa on käytetty basilikaa… ;DKähmäräpälä: Tuossa on varmasti perää. Ehkä puutarhaliikkeestä ostetut yrtit ei ole kasvatettu niin "liukuhihnalla"…?Nanna: Mukava kuulla. :)Laura: Minullekin yrtit ovat enemmän keittiön "kukkasia" kuin hyötykättökasveja. 🙂 Pitäisi keksiä uusia arkiruokia, mihin yrttejä tulisi käytettyä.JannaM: Kiitos hyvästä vinkistä. Tuo yrttiruukku taitaa sitten olla ehdoton hankinta sellaiselle, joka käyttää usein tuoreita yrttejä ruuanlaitossa.Anonyymi: Okite-taso on aivan ihana! Ollaan kyllä oltu oikein tyytyväisiä siihen. En nyt enää muista tarkkaa värikoodia, mutta valkoisin se taisi olla. Ehkä vastaus löytyy jostain täältä blogin uumenista vaikkapa tuolla vasemmassa reunassa olevalla haku-toiminnolla…?Anna M: Hyvä vinkki! 🙂 Ne torilta ostetut yrtit on varmaan aika luomua…? Ehkä kestävät siksi paremmin…?

  11. >Jos haluaa yrttien säilyvän, kannattaa hankkia Eva Solon kaksiosaiset yrttiruukut. Yrtit säilyvät tässä ruukussa jopa kuukausia, kunhan muistaa pitää huolen veden lisäämisestä. Ovat lisäksi kauniita!

  12. >Anonyymi: Niitä on monet kehunu. Ovat varmaan tosi hyvät ruukut. Ja loistava lahjaidea myös. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.