Salomo-kesämyrskyn ensimmäiset enteet on jo havaittavissa täällä Keski-Pohjanmaalla. Tuuli tuivertaa ja välillä ryöpsähtelee nopeita, kipakoita sadekuuroja. Sateinen sää inspiroi minua poimimaan kesän suloisimmat torkkupeitot ja kesäiset tuoksukynttilät kollaaseihin. Kyllähän kynttilöitä voi poltella kesälläkin ja vilteille löytyy varmasti käyttöä.
Kesään sopivat kepeät pellavaiset tai puuvillaiset torkkupeitot. Fleecestä tai muista tekokuiduista en itse niin välitä, vaan suosin hengittäviä luonnonmateriaaleja. Villapeittokin sopii kesään etenkin jos väritys on heleän pastellinen.
Olen vähän harmitellut sitä, että meiltä löytyy vain harmaita tai mustavalkoisia torkkupeittoja ja niinpä olen lisännyt ostoslistalleni uuden kesäviltin. Ihastuin etenkin HAY:n ”Crikle” -peittoon, mutta aloin empiä väriä: sopisiko persikkainen sävy sittenkään meille. Beiget ja vaaleanpunaiset sävyt tuntuvat enemmän omilta.
Viime kesänä ostin Skandinaviskin ”Sommar” kynttilän ja se onkin ollut aivan ihana! Onneksi en ehtinyt poltella sitä loppuun viime kesänä. Minua kuitenkin kiinnosti onko markkinoilla muita ns. kesäkynttilöitä. Ainakin Lumilta ja Diptyquelta löytyi. Luulenpa, että hankin seuraavaksi tuon kotimaisen Lumin kynttilän. Täytyyhän sitä nyt nimikkokynttilä saada, heh.
Toivotaan, että kesämyrskystä säästytään ilman suurempia vahinkoja. Trampoliini kannattaa kiinnittää kunnolla ja irtotavarat pelastaa pois terassilta ja pihalta. Jostain luin, että kesäkukatkin kannattaisi suojata, mutta me emme nyt sellaiseen operaatioon ryhtyneet. Jos nyt vain sytyttäisi takkaan tulen, ottaisi kasan sisustuslehtiä ja käpertyisi sinne torkkupeittoon.
Translation: A summer storm is about to hit us any minute now. It is very windy and rain pours down from time to time. I was inspired by this weather and decided to create collages of lovely (summerly) blankets and candles. We definitely need those in Finland during the summer time as well.
6 Comments
Ihania vaihtoehtoja. Tosin eilen illalla villainenkin torkkupeite oli musta liian vähän =D
Kyllä välillä on niin viileää, että tuntuu ettei mitkään torkkupeitot riitä! 😀
Kesäisempiä vilttejä kaipailen minäkin, etenkin kun Alma-hauveli on nuoruuden innolla muutamia vilttejä purrut rikki… Samoin tykkään poltella välillä myös kynttilöitä kesällä, kiitos vinkeistä siis! Tuo Lumin kynttilä voisi päätyä minunkin ostoslistalleni. 🙂
Lumin kynttilä on niin ihana! Taidanpa käydä hakemassa sen seuraavalla Helsingin visiitillä…
Ihania vinkkejä! En tiennytkään että Skandinaviskilla on tuollainen ”Sommar”, ehkä pakko ostaa se 😀
Sommar-kynttilä on tosi ihana! 🙂 Sitä voi poltella sitten vaikka juhannuksena jos on sateinen sää… 😉