Terassit on pesty ja seuraavaksi voisikin tehdä inventaarion pihakalusteisiin ja miettiä, mitä vielä pitäisi hankkia. Saunarakennuksemme terassi valmistui viime kesänä, emmekä ole vielä ehtineet hankkia sinne kunnollisia pihakalusteita. Tähän sopivaan saumaan sattuikin mieluinen yhteistyö Vepsäläisen kanssa. Yhteistyön myötä kävin läpi Vepsäläisen terassikalustevalikoiman ja tein kuvakollaasit unelmieni terassikalusteista sekä saunarakennuksen terassille että meidän pääterassille, eli talon takaosan terassille.

SAUNARAKENNUKSEN TERASSISUUNNITELMA

pionit_ja_polku

saunarak_terassi

Aloitetaan saunarakennuksesta. Valmiista terassista ei ole vielä montaa kuvaa, mutta havainnollistan terassin kokoa ja muotoa oheisen pohjapiirroksen avulla. Piirsin piirroksen 1:50 mittakaavassa. Saunan terassimme on yhteensä 21,5 m2. Terassi on melko kapea, mutta suuren ikkunan kohdalle rakensimme syvemmän alueen, johon mahtuu kivasti pieni oleskeluryhmä. Pohjapiirrokseen olen havainnollistanut seuraavat tuotteet Vepsäläisen valikoimasta:

vepsalaisen_valinnat_sauna

1. Normann Copenhagen ”Lighthouse” lyhty / 2. Driade ”Toy” tuoli / 3. Vepsäläinen ”Bilbao” ulkovalaisin / 4. BoConcept ”Gibson” jakkara / 5. BoConcept ”Elba” parvekepöytä / 6. Vepsäläinen ”Beta” penkki / 7. Fatboy ”Buggle up” säkkituoli hiekan sävyssä

Pöytäryhmäksi ajattelin kahta Toy-tuolia (2.) ja niiden seuraksi sopisi pieni pyöreä pöytä, eli tässä tapauksessa Elba-parvekepöytä (5.). Oleskelutilojen molempiin nurkkiin sijoittaisin upeat Bilbao-jalkavalaisimet (3.), jotka soveltuvat ulko-olosuhteisiin. Terassin leveän osan etualalle sijoittaisin betonipenkin (6.) Vepsäläisen omasta puutarhakalustesarjasta. Saunaterassin kapeaan osaan sijoittaisin kaksi Fatboyta (7.), joissa olisi mukava köllötellä saunan jälkeen. Niiden keskelle voisi vielä sijoittaa BoConceptin Gibson-jakkaran (4.) pöydäksi. Tunnelma viimeistellään Lighthouse-lyhdyllä (1.) sekä kauniilla kukka-asetelmilla.

TALON TERASSISUUNNITELMA

takapihanterassi

IMG_0710

talonterassi

Takapihan terassimme on näkynyt useammin blogipostauksissani, mutta piirsin siitäkin vielä pohjakuvan, josta on helpompi hahmottaa terassin muoto ja koko. Tämä piirros on mittakaavassa 1:75. Talon terassi on 51,2 m2:n kokoinen. Tällä hetkellä meillä on tällä terassilla itsetehty terassin pöytä, Kartellin Masters-tuolit, Fatboyn riippukeinu sekä muita sekalaisia tuoleja ja itsetehty penkki. Piirrokseen olen kuitenkin havainnollistanut haavesuunnitelmani tuotteet Vepsäläiseltä:

vepsalaisen_valinnat_talonterassi

1. Vepsäläinen ”Beta” betonijakkara / 2. Kartell ”Masters” tuolit / 3. Kartell ”Matelassé” maljakko / 4. Vepsäläinen ”Easy Track” varjo / 5. Balmuir tyynyliina / 6. Kartell ”Spoon” pöytä / 7. Balmuir mohair-huopa / 8. Moco Home ”Moco River” sohva / 9. Fatboy ”Edison the petit” valaisin / 10. Normann Copenhagen ”Lighthouse” lyhty / 11. Vepsäläinen ”Eyelet” pöytä / 12. Innovation ”Grids” sohvapöytä / 13. Vepsäläinen ”Beta” penkki / 14. Vepsäläinen ”Mocca” kulmasohva

Pöytäryhmän kokoaisin Kartellin Spoon-pöydän (6.) ympärille. Pöydälle asettaisin Kartellin Matelassé-maljakon (3.) , joka ei mene rikki vaikka tuuli sen kaataisi. Aurinkosuojaa toisi tyylikäs Easy track -varjo (4.). Ruokailuryhmän tuoleiksi valitsisin kyllä edelleen Masters-tuolit (2.), sillä ne miellyttävät eniten ulkonäöltään ja niissä on todella mukava istua. Terassin syvennykseen piirsin kuitenkin myös kaksi Toy-tuolia, sillä minusta olisi kätevää jos huonekaluista voisi rakennella erilaisia ryhmiä tilanteen mukaan; tälle terassille sijoitetut Toy-tuolit voisi tarvittaessa siirtää saunan terassille tai toisinpäin. Talon terassille sijoittaisin myös kaksi Vepsäläisen Beta-betonipenkkiä (13.) sekä muutaman pienemmän Beta-betonijakkaran (1.). Minusta nämä betonikalusteet ovat aivan ihania ja niitä voi käyttää sekä sivupöytinä että istuimina. Luultavasti sijoittaisin muutaman kasvin betonipenkin toiseen päähän.

Olisi aivan mahtavaa jos terassille saisi jonkinlaisen sohvaryhmän! Löysin kaksi mieluista vaihtoehtoa Vepsäläisen valikoimasta: Moco River -sohvan (8) sekä Mocca-kulmasohvan (14.). Molemmat ovat melko siroja rakenteeltaan ja juuri siitä pidän. Sohvapöydäksi sopisi nätisti Innovationin Grids-sohvapöytä (12.), jossa on puukansi ja metallijalat – tämän pöydän soveltuvuus ulkotiloihin pitäisi kyllä vielä tarkistaa. Sohvalle asettelisin Balmuirin ihanan pehmoisia pellavatyynyjä (5.) sekä mohair-huovan (7.). Lisäisin ryhmään vielä pienen Eyelet-sivupöydän (11.), jonka päälle asettaisin Fatboyn valaisimen (9). Tännekin asettaisin muutaman Lighthouse-lyhdyn (10.), mikä loisi yhtenäistä tunnelmaa saunarakennuksen terassin kanssa. Ja tietysti paljon ihania kesäkukka-asetelmia.

laajenna nakokulmaaKun etsii terassille sopivia huonekaluja ja muita tuotteita, kannattaa tarkistaa tuotevalikoima muualtakin kuin vain puutarhakaluste-tuoteryhmästä. Nimittäin monella valmistajalla on tuotteita, jotka materiaalinsa puolesta sopivat niin sisä- kuin ulkotiloihin. Kartell on hyvä esimerkki sellaisesta valmistajasta.

yhdistele_rohkeasti

Minusta kiinnostavin ja näyttävin terassisisustus syntyy yhdistelemällä eri valmistajien tuotteita. En välttämättä ostaisi esimerkiksi koko sohvaryhmää samasta sarjasta, vaan yhdistäisin sohvaan esimerkiksi eri tyyppisen sohvapöydän ja nojatuolit. Eli sisustaisin terassitilat ihan samalla periaattella kuin kodin sisätilatkin ja pyrkisin luomaan terassillekin erilaisia tiloja ryhmittämällä terassikalusteita.

Terassikalusteiden hankinta on usein suurehko rahallinen satsaus, varsinkin jos kaikki kalusteet on ostettava kerralla. Onneksi Vepsäläiseltä saa tarvittaessa Nousukausi-rahoituksen, joka mahdollistaa tuotteiden maksamisen erissä. Tarvittaessa saat Vepsäläiseltä myös sisustussuunnittelua valintojen avuksi.

Blogiyhteistyo

Yhteistyössä:

vepsalainen_logo

 

Author

15 Comments

  1. Siron ei polyrottinkisen kulmasohvan löytäminen on ollut kyllä hankalaa, mutta tuohon samaan Vepsäläisen malliin päädyttiin. Kartellin pöytä olisi niin ihana, mutta hintalappu on aika tehokkaasti haaveen tiellä.

    • Sanos muuta! On tosi vaikea löytää kivoja polyrottinkisia ryhmiä, mutta nyt vihdoin löysin! 🙂

  2. Oi ihania suunnitelmia! Kelpaisi tuosta valikoimasta meidänkin pihalle. Huokaisu. Meillä on ihanan iso piha, mutta välillä se tuntuu liian isolle ja kaipaisin siihen jotakin suojaisampaa kolkkaa missä voisi rauhassa ruokailla ja kahvitella. Ideoita on ja pitkä lista hankintoja..välillä ei tiedä mistä aloittaisi.

    • Teidän isolle pihalle saisi sitten varmasti tosi kivasti luotua erilaisia ”tiloja”. Minä haaveilen, että meidän omenapuut kasvaisivat ja voisin sitten raahata riippukeinun sen alle. 🙂

  3. Ja kaikki pääkaupunkiseutulaiset vaan muhun ottamaan yhteyttä terassisuunnitelmien merkeissä 🙂

    • No niinpä! Kaikki nyt vain Sannaan yhteyttä, niin tulee terassisuunnitelmat kuntoon. 🙂

  4. Ihana ajankohtainen postaus. Viime kesänä osana blogisi innoittamana ostin myös fatboy keinun ja ihana on!!! Nyt Vepsäläisen tilaus tehty tuoleista.. Mietin myös masters tuoleja mutta päädyin toy tuoleihin, musta, valkoinen ja harmaa kaikkia kaksi ja yhdelle pöydän sivulle kartellin dubble club sohva valkoisena. Sohva jännittää koska tilasin kuvan avulla ja livenä en ole sitä koskaan nähnyt. Pöytänä toimii itse tehty 150/150cm valkoiseksi maalattu iso rouhea pöytä. Myös betoni istuimet kiinnostivat mutta näihin päädyin. Ihana blogi sinulla ja onneksi sait voiton kisassa!! Mukavaa kevättä teidän perheelle!

    • Voi kuulostaapa teidän terassikalustevalinnat tosi hyvältä! 🙂
      Ja kiitos vielä kauniista sanoistasi! <3 Mukavaa kevättä sinnekin!

  5. Kiva postaus, vaikka meillä jo terassilla kalusteet onkin 🙂
    Taitaa joka kevät silti terassin sisustus- vimma iskeä, kun aurinko alkaa lämmittää 🙂
    Toy- tuolit ovat olleet ihanat, meiltä ne löytyvätkin valkoisena 🙂
    Betoniset penkit, ruukut yms. kiinnostavat itseänikin 🙂 Jos ei nyt jo olemassa olevaan taloon, niin ehkä suunnitteilla olevaan seuraavaan taloon sitten viimeistään betoni voisi olla se ”juttu” 🙂

    Jään siis odottamaan innolla lopputulosta 🙂

    • Kyllä tämä innostus taitaa iskeä joka kevät. 🙂 Mutta on tosi kivaa suunnitella ja ideoida kaikenlaisia vaihtoehtoja. Meillä tosiaan vielä saunan terassi kalustamatta. Olisi aivan mahtavaa jos saisimme tämän unelmavaihtoehtoni toteutettua!

  6. Ajankohtainen postaus, kiitos!
    Teidän terassihan on Siperian lehtikuusta – kertoisitko, onko siitä irronnut tikkuja? Meillä pohditaan juuri hiukan yli 80 m2 terassin materiaalivaihtoehtoja, ja muistan kuulleeni jostain, että lehtikuusesta lähtee jalanpohjaan tikkuja. Ei tietenkään kiva varsinkaan pienten lasten kanssa, jos näin on. Ulkonäön puolesta materiaali puolestaan kiinnostaisi meitä. Tumman harmaata komposiittia mietimme myös, mutta tämän kokoisessa terassissa hintaerotkin pitää ottaa huomioon…

    • Jonkin verran on terassilaudasta irronnut tikkuja, mutta ne ovat olleet ihan yksittäisiä kertoja (ehkä 3 kertaa). Eli ei niitä ole lähtenyt niin paljon, että kokisin sen ongelmaksi. 🙂

  7. Teillä on kyllä tosi ihana terassi ja etenkin ihailen tuota ruokapöytää! Eikö se ollut ihan itse rakennettu? Saisiko udella, että mistä materiaalista se on tehty?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.