Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Tag

Lapset

Browsing

Meidän pienin täytti 4-vuotta! Tai oikeasti synttäripäivä on vähän myöhemmin, mutta juhlimme tänään. Isäntä oli taas pistänyt parastaan kakun suhteen. Tyttönen oli jo kauan puhunut Hello Kitty -kakusta, joten pitihän se toteuttaa sokerimassan avulla. Mummut auttoivat muiden tarjoilujen kanssa. Neiti oli meidän lahjasta oikein mielissään: hän sai toivomiaan…

En ole vielä kirjoitellut pääsiäisjutuista, mutta kyllä meilläkin on valmistauduttu pääsiäiseen. Täälläpäin virpojat, tai trullit, ovat liikkeellä pääsiäislauantaina, joten meillä on vielä edessä pajunkissaoksien koristelu. Pääsiäisruoho on kylvetty ja sen kasvamista ihastellaan joka päivä. Eilen maalasimme pääsiäismunia. Viime viikonloppuna laitoin ulos vähän pääsiäiskoristuksia: vain pajunkissoja ja narsisseja. Tai…

Kotialbumimme raoittuu nyt pikkuisen myös teille… Isä ja poika hääräävät keittiössä Pikkuneidin joululahjoja Joulukattauksessakin noudatettiin hyvin rentoa linjaa. 😉 Joululiinahan oli hukassa vielä tässä vaiheessa… Kisu villiintyi aattoiltana leikkimään kuin kissanpennut Pikkuneiti availee paketteja Joulukuusi 😉

Meillä lasten leikit kulkeutuvat hyvin usein olohuoneen puolelle. Ja mikäs siinä, kunhan lelut kulkeutuvat sitten myös takaisin omaan huoneeseen. Tänä iltana lapset innostuivat leikkimään Houmista hankituilla Fermin talohyllyillä. Olisin laittanut tuon lokerohyllykön kiinni tytön huoneen seinään, mutta en saanut “lupaa”. Tyttö halusi leikkiä sillä lattialla ja…

On todella ikävää, kun lapset sairastaa. Sen lisäksi, että murehtii lapsen sairastumista, pitää murehtia myös töitä, jotka jäävät työpaikalla tekemättä. Tai jos on töissä, pitää murehtia, että miten kotona pärjätään. Meidän lapset ovat nyt koko viikon olleet kotona. Poika on ollut terve, mutta tyttö on ollut kuumeessa…

Syysflunssa on iskenyt meidän perheeseen. Tänään pienet kuumepotilaat piristyivät kummasti, sillä Houmin paketissa oli mieleinen ylläri, jonka olin valinnut heille: Casa cabana -leikkimökki. Ei sitten ehditty tänä kesänä väsätä pihalle sitä oikeaa leikkimökkiä (eikä siitä lapsuuteni mökistä ole kuulunut), joten tämä on nyt oikein hyvä vaihtoehto meille. Ja…

Täällä vietetään rauhallista perjantai-iltaa. Lapset syövät iltapalaa ja katsovat Hauskoja kotivideoita. Turun mummun ja papan kanssa juotiin juuri iltakahvit. Mankku tekee terassia vielä, kun ulkona näkee jotain. Kohta lapset menevät nukkumaan ja me katsomme varmaankin jonkin leffan. Huomenna täälläpäin on Venetsialaishulina ylimmillään ja raketit paukkuvat. Tänä iltana on…

Kaikenlaista hommaa riittää vielä vaikka kuinka ja lisää haalitaan. Suunnitteilla on nimittäin leikkimökki lapsille ja kävimme tänä iltana Kannustalon tehtaalla Kannuksessa hakemassa leikkimökki-inspiraatiota. Tehtaan pihalla on pystyssä leikkimökkinäyttely, joka on avoinna Asuntomessujen ja Kylä kelpaa –messujen ajan 15.7-14.8.2011. Leikkimökkejä sisustamassa on ollut mm. päiväkotilapsia, kuvataidekerholaisia…

Meillä on vielä paljon tekemistä talon ulkopuolella: piha on aivan kesken, terasseja ei vielä ole ja talon maalaus on vasta aloitettu. Lapsille ei ole ollut kunnon leikkipaikkaa ja niinpä hankimme heille eilen trampoliinin. Voi sitä riemua! Pääsi äitikin hyppimään Mikään pihan kaunistus ei trampoliini ole, mutta pääasia on,…

Sain vihdoin oman taloprojektini valmiiksi. Rakensin tytöllemme nukkekodin. Osat olivat valmiina, mutta kaikki piti maalata/tapetoida ja liimata. Nyt saa lapset leikkiä. Meillä on lapsilla ihan “normaalit” lelut eikä kaikki ole ns. sisustukseen sopivaa. Lasten pitää antaa leikkiä sellaisilla leluilla, joista he itse pitävät. Toki on bonusta jos lelu…