Tag

DIY

Browsing

Onneksi saimme viime kesänä tehtyä terassit melko pitkälle, sillä niistä voi alkaa jo nauttia vaikka lumi onkin vielä maassa. Olemme jo laittaneet riippukeinun terasille. Ja lapset ovat grillanneet siellä makkaraa isänsä kanssa. Mankku on tehnyt lapsille keinun sisalköydestä ja yhdestä terassilaudasta. Keinu on kiinni katossa terassin syvennyksessä. Terassimateriaaliksi…

Moni on viime aikoina saattanut lukea blogeista uudesta ruotsalaisesta Prettypegs nimisestä yrityksestä, joka myy erilaisia jalkoja, jotka sopivat Ikean kalusteisiin. Mutta tarjolla on muitakin vaihtoehtoja Ikean huonekalujen tuunaamiseen. Bemzistä olen kirjoitellut joskus kauan sitten vanhan blogini puolella. Tilasin heiltä kangasnäytepaloja, sillä olimme aikeissa hankkia uudet päälliset Ikean Klippan-sohviimme…

Taas olen täällä käärinyt kukkaruukkuja. Tällä kertaa kääreeksi valikoitui Marimekon lahjapaperi, joka on peräisin isäinpäivälahjasta. Naru on samaa kuin muissa aikaisimmissa viritelmissäni. Olen nyt ihan hurahtanut tähän ideaan, mutta se johtuu ihan siitä ettei minulla ole kivoja ruukkuja, joihin kukkia istuttaisin. Tämä on niin kätevä tapa naamioida…

Arvatkaas mitä? Emme ole vieläkään löytäneet niitä meidän Mulberryn tyynynpäällisiä. Etsitty on ahkerasti. Hukassa ovat myös punaiset Linumin samettityynyt sekä meidän joulupöytäliina. Samassa paikassa luultavasti kaikki. Voi että, joulukin lähestyy jo uhkaavasti! Anoppi on ollut taas ahkera ja kutonut meille tuollaisen kauniin tyynynpäällisen. Aivan ihana ja sopii niin…

Työhuoneessakaan ei tapahtunut mitään kovin mullistavaa uudistusta nyt tässä minun järjestelypuuskassani; vähän viimeistelyä vain. Purin vielä muutaman muuttolaatikon sisällön Koodista hankkimiini Hayn säilytyslaatikoihin ja järjestin seinällä olevan hyllykön uudestaan vähän paremmin. Riikka muuten kyseli minulta tuon Lokki-valaisimen kokoa edellisessä työhuonepostauksessani. Olemme saaneet sen anopilta, eikä minulla ole valaisimen…

Toinen tänään väsäämäni juttu näkyy tässä: Näin joskus aikoja sitten Elle Interiörin blogissa tämän kuvan ja siitä inspiroituneena päätin, että meidän kotiin täytyy vääntää rautalangasta oman talon nimi. Tänään sain aikaiseksi toteuttaa sen idean. Ensin kirjoitin paperille kaunokirjoituksella tuon tekstin ja sitten aloin vääntää 2…

Tänään on ollut täysi touhu päällä heti aamusta asti. Päätin vihdoin ottaa ompelukoneen esiin ja surauttaa tyynynpäälliset jo aikoja sitten Svenkst Tennin verkkokaupasta tilaamastani norsukankaasta. Hiphei ja kaikki sujui mutkitta – alulankakin loppui juuri viimeisen tyynyn valmistuttua. En todellakaan ole mikään käsityöihminen. Surauttelen…

Täällä on tänään ollut viileämpi päivä ja olemme saaneet paljon aikaiseksi! Koko päivä ollaan touhuttu pääasiassa sisällä ja nyt on moni pieni juttu saatu valmiiksi: mm. verhokisko makkariin, uudet koukut seinään lasten kylppäriin, wc-rullatelineet kiinni, tytölle prinsessaverho sänkyyn, kylppärin lasiseinä paikoilleen, keittiön kello vihdoin kiinni seinään, avohyllyn levy…

Nyt kun sain uusia tauluja isiltä, voin alkaa suunnitella taulukollaasia ruokailutilaamme. Minulla on tapana asetella taulut ensin lattialle ja sommitella siinä mieleinen kokoelma. Niin tein nytkin. Vaihtoehto 1 Vaihtoehto 2 – pienempi asetelma Vaihtoehto 3 Minusta taulukollaasien ei tarvitse olla täysin symmetrisiä niin, että taulujen…

Sain vihdoin oman taloprojektini valmiiksi. Rakensin tytöllemme nukkekodin. Osat olivat valmiina, mutta kaikki piti maalata/tapetoida ja liimata. Nyt saa lapset leikkiä. Meillä on lapsilla ihan ”normaalit” lelut eikä kaikki ole ns. sisustukseen sopivaa. Lasten pitää antaa leikkiä sellaisilla leluilla, joista he itse pitävät. Toki on bonusta jos lelu…

Heipähei taas! Tämä viikko on ollut kiireinen paitsi raksalla myös ”privaattielämässä”, sillä olen aloittanut uudessa työpaikassa. Niinpä julkaisen näin laiskuuttani postauksen vanhan blogini puolelta. Minulta on usein kysytty sängynpäätymme valmistuksesta, joten tässäpä ohjeet vielä kertaalleen (kun tämä postaus ei enää näy vanhassakaan blogissa). Kuvan teksti on hieman harhaanjohtava…