Kurkistetaanpas jälleen tämän viikon sisustusuutisiin. Tällä viikolla luvassa on upeita designuutuuksia niin maailmalta kuin koto-Suomestakin. Aloitetaan tietysti kotimaisista uutuuksista.

Marimekko

Marimekko esitteli tällä viikolla ensi kevään uutuusmallistonsa kauniissa helsinkiläiskodissa, joka oli sisustettu SS2016-kotimalliston uutuustuotteilla. Kuvia tilaisuudesta on vilahdellut monissa blogeissa (kurkatkaa esim. Vihreän talon kattava postaus aiheesta) ja niitä selatessa alkoi todenteolla harmittaa etten juuri koskaan pääse tällaisiin tapahtumiin osallistumaan pitkän välimatkan takia. Mutta onneksi on blogit! Myös ruotsalaiset sisustusblogit täyttyivät tällä viikolla Marimekon uutuuksista, sillä moni innostui postailemaan Lotta Agatonin stailaamista pressikuvista. Uutuustekstiilien lisäksi Marimekko tuo keväällä markkinoille uuden maljakkosarjan, jonka on suunnitellut Carina Seth Andersson. Tykkään!

vitran_mustat

Helsingin Vitra Store lähetti tiedotteen, jossa kerrottiin klassikkotuotteiden uutuusversioista. Esimerkiksi Black Collection on kokoelma huonekaluja ja pientuotteita, jonka Vitra tuo markkinoille joulusesonkiin. Lisäksi Vitra Complements -pientuotemalliston uutuudet, jotka esiteltiin syyskuussa Maison & Objet -messuilla Pariisissa, saapuvat  Vitra Storen joulusesonkiin. Vitran pientuotemallistosta löytyykin monta hyvää lahjaideaa designin ystävälle.

muumilautanen-stockmann_660

Tiesittekö, että Tove Jansson suunnitteli Stockmannille oman Muumi-kuosin 1950-luvulla? Kuosin erikoisuus on Muumimamman käsilaukussa näkyvä Stockmannin vanha logo. Kuosia on käytetty vuosien varrella muun muassa Stockmannin käärepaperissa. Vuonna 2012 Stockmann vietti 150-vuotisjuhlavuotta ja toi markkinoille oman Muumi-mukinsa. Tänä vuonna suosikkikuosi ja Muumi-mukitarina saavat jatkoa, kun Stockmann-tavarataloihin ja -verkkokauppaan tulee 5.11. yksinoikeudella myyntiin uusi Muumi-lautanen. ”Kyseessä on keräilyharvinaisuus, sillä tuotteita on valmistettu rajoitettu erä”, kertoo Concept manager Pirjo Hästbacka.

275616Limited-Edition_Down_Tray_2

Meinasin jo viime viikolla kertoa Hästensin uutuuksista, mutta ”säästin” tuon uutisen tälle viikolle, mikä olikin hyvä sattuma, sillä tällä viikolla sähköpostiini tupsahti tiedote Hästensin uudesta kuvastosta. Kuvasto on pullollaan tietoa Hästensin tuotteista kauniiden kuvien kera. Kurkkaa sähköinen versio tästä. Uutuutena on tänä syksynä lanseerattu Limited Edition -sänky, jossa on kupariset ja nahkaiset yksityiskohdat. Melko luksusta!

bylassenimage023

Tanskalainen By Lassen tuo markkinoille kolme uutuustuotetta: Mesch-torkkupeiton, tulitikkurasian suojuksen sekä uusia funkis-aiheisia printtejä. Itse tykästyin eniten Mesch-torkkupeittoon, jota on saatavilla tummansinisenä ja keltaisena. Vaan olisipa tuollaiset tulitikkurasian suojuksetkin kätevät peittämään rumia tulitikkurasioita… 😉

Nyt sunnuntai-illan viettoon ja lataamaan akkuja uutta työviikkoa varten…

Translation: Interior decoration news of the week. Finnish Marimekko launched their Spring-Summer 2016 collection in a beautiful apartment in Helsinki. Maybe you have also come accross beautiful press photos styled by Lotta Agaton…? / Vitra Store Helsinki announced their novelties for Christmas season. / Finnish apartment store Stockmann released a new limited edition of Muumin plates exclusively designed for them. / Hästens’ new catalogue is out and they have also released a limited edition of brass and leather finished beds. / Danish By Lassen introduced their novelties, which are the Mesch throw, Matchbox Cover and new Funkis prints.

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.