Otsikko on pikkuisen sinnepäin, sillä meillä ei varsinaisesti ole yöpöytiä, vaan itsenikkaroitu sängynpääty, joka toimii samalla myös laskutilana ja yhtenä suurena yöpöytänä. Teimme päädyn jo ensimmäiseen taloon, eli se on ollut käytössä kymmenisen vuotta – edelleen pidän siitä yhtä paljon! Tämä on oikein toimiva ratkaisu. Kun maalasimme makuuhuoneen seinät sinisiksi vuosi sitten, sai sängynpäätykin saman maalisävyn; aiemminhan se oli valkoinen.

Luen sängyssä usein sisustuslehtiä ja kirjoitan blogia. Pidän kädenulottuvilla Moleskinen muistivihkoani, johon kirjaan ylös kaikenlaisia ideoita sisustamisen, bloggamisen ja omien haaveiden suhteen. Ideat kannattaa kirjoittaa ylös heti, sillä minä ainakin saatan unohtaa helposti juttuja, kun uusi idea tulee mieleen. Muistivihkon lisäksi kirjaan ideoita ylös iPhonen muistioon – puhelimenkin vakiopaikka on tässä sängynpäädyn päällä.

Seinälle olen saanut uuden printin herttaiselta Annikalta. Hän halusi kiittää minua, kun joulun alla vinkkasin blogissa hänen kauniista ja kekseliäistä printtitöistään. Sain valita omaksi yhden printin ja valitsin tällaisen ”pariskuntajulisteen”. Se sopii tähän vuoteen, sillä saamme keväällä juhlia ensitreffiemme pyöreää vuosipäivää.

*juliste saatu blogin kautta


Translation: We do not have nightstands, but instead our headboard functions also as one large nightstand. My husband made it almost ten years ago, when we built our first house. Last year we painted the headboard with the same colour as the bedroom walls (it used to be white). This headboard/nightstand has truly been a very practical solution for our home and I love the minimalistic look. Although, the overall look is not very minimalistic, since I have all my essential stuff on the nightstand. The lovely poster is from Annika Välimäki. It marks the date when my husband and I had our first real date.

Author

13 Comments

  1. Sängynpääty on täydellinen. Linkki postaukseen vuosien takaa, jossa tämä ihanuus on näkynyt ensimmäisiä kertoja löytyy edelleen koneeltani (en edes osaa sanoa toimiiko se). Taannoin näytin kuvia miehelleni ja sain hänetkin jo hieman innostumaan ideasta.

    Linkistä en luovu, enkä haaveesta vastaavasta sängynpäädystä omassa makuuhuoneessani ❤️

  2. On tuo vain niin huiman kaunis huone. Ja herkkä ja suunnattoman kaunis asetelma sinistä vasten. Pidän!

  3. Onpa käytännöllinen, kompakti ratkaisu yöpöydäksi ja harmoninen värimaailma, silmä lepää.

    Ja hurmaava katti :-)! Kivaa viikonloppua!

    • suvi m Reply

      Pehmis-kissa tykkää olla kuvissa. 🙂

      Kivaa viikonloppua sinnekin! 🙂

  4. Hieno idea! Itse tuskailen juuri yöpöytien kanssa kun kapeaan makuuhuoneeseen ei sängyn lisäksi mahdu muuta 😀 Saisiko tämän idea kopioida hieman muunneltuna? 🙂

    • suvi m Reply

      Toki tätä ideaa saa soveltaa. Olenkin nähnyt tästä erilaisia versioita. 🙂

  5. Kaunis kutsuva huone. Mie n. reilu vuosi sitten teetätin vieras makuuhuoneeseen samantyyppisen päädyn ja minusta siitä tuli vähän liian korkea. Onko teillä minkä korkuinen? Olen ajatellut sen pätkässä vähän lyhyemmäksi.

  6. Sinun vinkkauksesi johdosta tilasin Annikalta kolme nimikirjainjulistetta ennen joulua. Kiitos 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.