Kuten olen maininnut, minulla oli suunnitelmissa järjestää arvonta, sillä haluan kiittää teitä ihania blogini lukijoita siitä mahtavasta tsempistä, jota olette meille antaneet raksaprojektin aikana. Jokainen kiva kommentti on otettu hymysuin vastaan. On mukavaa jos täältä on irronnut jotain vinkkejä rakentamiseen tai sisustamiseen sinnekin päin.

Arvonta on nyt pikkuisen erilainen kuin olin aluksi ajatellut, sillä sain mahdollisuuden arpoa blogissani uuden LG Electronicsin Cinema 3D-tekniikalla varustetun television (malli LG 42LW550W, arvo 1 399 €)!

LG:n uuden sukupolven 3D -taulutelevisio toimii elokuvateattereissa käytettävän 3D-tekniikan tavoin. Sitä kutsutaan passiivitekniikaksi, sillä katselulaseissa ei käytetä mitään tekniikkaa. Cinema 3D saa kolmiulotteisuuden aikaan televisiossa.

LG:n 3D-televisioihin sisäänrakennettu toiminto mahdollistaa perinteisen kaksiulotteisen televisiokuvan tai elokuvan muuntamisen 3D-muotoon. Silti myös tavallinen kaksiulotteinen kuva on televisioissa laadultaan ja terävyydeltään huippuluokkaa.

3D:n lisäksi nyt julkistetuissa televisioissa on muita innovaatioita, jotka kohottavat katselukokemuksen uudelle tasolle. LW650W- ja LW550W-malleissa on lisävarusteena Smart TV -portaali, jonka kautta käyttäjällä on suora pääsy verkon kautta erilaisiin lisäpalveluihin. Smart TV tarjoaa ikkunan viihteen maailmaan sisäänrakennetun urheilu-, televisiosarja- ja elokuvavuokrauspalvelun, sosiaalisen median palvelujen kuten YouTuben ja Facebookin, sekä televisiolle räätälöidyn selaimen kautta.

Voit lukea lisää LG 42LW550W 3D-televisiosta ja tekniikasta täältä: http://www.lge.com/fi/cinema3d

ARVONTAAN OSALLISTUMINEN

Kuulostaako hyvältä? Ja nyt sinulla on mahdollisuus voittaa tämä TV itsellesi! Voit osallistua arvontaan vastaamalla ”TOTTA” tai ”TARUA” seuraaviin kysymyksiin kommenttiboxissani:

  1. LG Cinema 3D on LG:n kehittämä teknologia, joka tarjoaa television katsojille entistä laajemman kolmiulotteisen katselukulman. Totta vai tarua?
  2. LG Cinema 3D:tä kutsutaan passiivitekniikaksi, sillä kolmiulotteinen kuva muodostuu televisiossa. Täten kuvan katseluun riittävät kevyet, edulliset ja polarisoidut 3D-lasit. Totta vai tarua?
  3. LG Cinema 3D:tä ei voi katsoa hämärässä. Totta vai tarua?

Apua vastauksiin löydät seuraavasta osoitteesta: www.lg.com/fi/cinema3d
Vastauksesi lisäksi muista laittaa mukaan sähköpostiosoitteesi!

Eikä tässä vielä kaikki: sinulla on myös mahdollisuus ”tuplata” arpasi linkittämällä tähän arvontaan blogissasi. Mikäli tuplaat, muista mainita se arvontavastauksessasi.

Arvonta kestää kaksi viikkoa ja se päättyy 17.6.2011. Arvon voittajan 18.6.2011.

Tässä vielä kilpailun tarkemmat säännöt:

“Kilpailun järjestää LG Electronics Nordic AB. Osallistumalla kilpailuun sitoudut noudattamaan näitä sääntöjä. Alle 18 -vuotiaat voivat osallistua vain huoltajan suostumuksella. Kilpailun palkintona on yksi (1) 1 399 euron arvoinen, Cinema 3D -teknologialla varustettu LG 42LW550W -televisio, joka arvotaan osallistujien kesken. Tietoa tuotteesta saat seuraavasta osoitteesta: http://www.mynewsdesk.com/fi/pressroom/lg_electronics_nordic_ab__/pressrelease/view/lg-tuo-cinema-3d-teknologian-suomalaisiin-koteihin-631305. Kilpailuun osallistuminen edellyttää vastaamista jokaiseen kilpailun yhteydessä esitettyyn kysymykseen sekä sähköpostiosoitteen antamista arvonnan suorittamista varten. On hyvä myös tiedostaa, että osallistujien sähköpostiosoitteet ovat osallistumissivulla kaikkien nähtävillä. Kilpailun osallistumisaika on 3.6.2011 – 17.6.2011. Palkinto arvotaan 18.6.2011, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kilpailuun osallistuvien henkilöiden henkilötietoja ei tulla käyttämään markkinointi- eikä muihin tarkoituksiin. Kilpailun järjestäjä vastaa arpajaisveron suorittamisesta. Lisäksi kilpailun järjestäjä vastaa palkinnon toimittamisesta voittajalle. Osallistumalla kilpailuun osallistuja vahvistaa lukeneensa ja hyväksyneensä nämä säännöt”

Onnea arvontaan!
EDIT: Muistakaa laittaa sähköpostiosoite vastaukseen, se on tärkeää!

EDIT: ARVONTA ON NYT PÄÄTTYNYT!
Author

680 Comments

  1. Outi-Hyypiön elämää Reply

    >Osallistun ehdottomasti.1. totta2. totta3. taruaOsallistun kahdella arvalla.

  2. >Muistutan vielä, että arvonnan sääntöjen mukaan sähköpostiosoite täytyy laittaa mukaan vastaukseen!

  3. >Osallistun kahdella arvalla!1.totta2.totta3.tarualounatuuliablog @ gmail.com

  4. >totta, totta, tarua….Mieletön palkinto, kyllä kelpaisi.Yhdellä arvalla mukana.

  5. >Eka rivi meni pieleen kun tekee monta asiaa yhtäaikaa, eli oikea rivi:)1.totta2.totta3.taruarami.aalto(a)pp.inet.fi

  6. >Aivan ihana arvonta! Tulisi todella tarpeeseen, edessäni nimittäin jököttää ei niin ihana "metri kertaa metri" -telkkari. Se vie aika paljon tilaa pienessä kämpässä..Eli nyt vain pitämään peukkuja ;)[email protected]

  7. >Totta, totta, tarua.Oliko tarkoitus, että kommentit menevät automaattisesti julkaisuun ja kaikki osallistujat ja heidän email-osoitteensa näkyvät täällä?kotilomme*gmail.com

  8. >1. totta2.totta3.taruaVautsi mikä arvonta, kumpa voittaisin. : ) Tosin voitin tänä vuonna jo yhdessä arvonnassa, jolloin todennäköisyys ei ehkä enää ole puolellani. [email protected]

  9. >1. totta2.totta3.taruaMukana kahdella arvalla. Mies on pitkään kinunnut uutta telkkaria, mutta en ole antanut ostaa kun vanha on ihan toimiva vielä. Jospa voitto osuisi kohdalle miestä ajatellen :)[email protected]

  10. >No huh, miten hieno palkinto! Aivan mahtava! Uusi telkkari olisi kyllä enemmän kuin tervetullut tähän huusholliin…Ja vastaukset:1. Totta2. Totta3. [email protected] tuplaan toki!

  11. >Aivan mahtava palkinto, joka sai minutkin vihdoin jättämään jälkeä – ensimmäistä kertaa, vaikka lukenut olen blogiasi jo pitkään!1. Totta2. Totta3. [email protected]

  12. >1. Totta2. Totta3. TaruaIhan huikee palkinto!Uusi telkku tulisi kyllä tarpeeseen. Ukkonen ja meidän pieni tuholaispoikamme on saanu nykyisen tv:n melko huonoon kuntoon. Kyllä siitä nyt vielä jotain näkee, mutta sekin onni ja ihanuus on varmaan kohta [email protected]

  13. >1. Totta 2. Totta 3. TaruaKoskaan en mitään ole voittanut, mutta palkinto houkuttelee kokeilemaan!!Aurinkoisia päiviä!!!

  14. >HUIKEAT ARPAJAISET, mutta niin on ollut teillä huikea projektikin ja sen seurauksena huikea uusi koti :)1)totta2)totta3)[email protected] kahdella arvalla 🙂

  15. >Vaude mikä palkinto!! Ja arvonta on mun syntymäpäivälläni… ;)1.Totta2.Totta3.TaruaOlen mukana kahdella arvalla! (tajtamamman.papper.fi)[email protected]

  16. >1. Totta2. Totta3. Taruakaksi arpaa täältä! :)villa.minimalista(at)gmail.com

  17. >Nina HurmeIhana blogi, tätä seuraamalla olen saanut hyvää mieltä ja inspiraatiota ja nyt vielä tällainen ylläri !1.totta2.totta3.taruaosallistun yhdellä arvalla. Toivottavasti ei tullut moneen kertaan mun komentti…teknisiä ongelmia 🙂

  18. >Palkinto tulis enemmän kuin tarpeeseen :)Kahdella arvalla mukana.Vastaukset:1. Totta2. Totta3. Taruaemail: tittin_elamaa [at] luukku.comVälit tietty pois osoitteesta 🙂

  19. >Wau mikä palkinto! Melkein yhtä upea kuin teidän uusi kotinne ;-)Osallistun arvontaan ilman muuta kahdella arvalla.1. Totta2. Totta3. Tarua

  20. >Onpa todella yllättävä ja hieno arvonta! Kuten sinun blogisikin. Meillä on muutto tulossa 1.7. ja uudessa kodissa on juuri 42 tuumaisella televisiolle aukko.. :)Vastaukset:1. totta2. totta3. taruamaria.nivala miukumauku gmail.com

  21. >1. totta2. totta3. taruakiva palkinto ja mukava blogi=)menossa_mukana [at] luukku.com

  22. >No jestas, kaksi arpaa!1) Totta2) Totta3) Taruaperfektionismi at gmail.com

  23. >Unohdin mainita että linkitän blogiini eli tupla-arvalla mukana 🙂 Huippupalkinto!

  24. >1) Totta2) Totta3) Tarua.Tämähän tuntuu mielenkiintoiselta televisiouutuudelta. Vanha jo veteleekin viimoisiaan…Yhdellä arvalla mukana tavoittelemassa ihanaa [email protected]

  25. Designfriikki Reply

    >1. Totta2. Totta3. TaruaOsallistun kahdella arvalla.Meiliosoite: designfriikki (pääte @gmail.com)

  26. >1. Totta2. Totta3. TaruaLinkkasin arvonnan blogiini myös, joten osallistun tupla-arvalla (:vvarpu(a)luukku.com

  27. >Totta, totta ja tarua.Yhdellä mukaan jännittämään meille uutta tv:tä;)

  28. >1.Totta2.Totta3.TaruaMukana yhdellä, toivoen onnettaren olevan suosiollinen, telkkari meni just rikki!

  29. >1. Totta2. Totta3. TaruaJa sähköpostiosoitteeni on heidi_jii(at)hotmail.comKivaa kesää sulle! 🙂

  30. >1. totta2. totta3. taruamimosa.melissa [at] luukku.com ja tuohan sitten on ilman välejä:)mukava arvonta, mutta on ollut mukavaa myös seurata projektianne! pakko kyllä myöntää, että hieman haikeudella kuvia uudesta kodistanne aina katselen kun samalla miettii mm omaa liian pieneksi suunniteltua keittiötä ja säilytystilan puutetta:) mutta tosi kivasti olen saanut kaikkia vinkkejä ja ideoita, oikein inspiraatio aina iskee!:)

  31. Satu / Destination unknown Reply

    >1. Totta2. Totta3. Taruasatuvw AT gmail.comJa kaksi arpaa, kiitos 🙂

  32. >Huikea palkinto, mutta niin on blogikin keskivertoa parempi. Vastaukset kysymyksiin lienevät:1) totta2) totta3) taruanyt peukut pystyyn ja arvontaa odottelemaan.Ai niin, yhdellä arvalla, se riittää jos on riittääkseen….nimim. [email protected]

  33. >Vau mikä arvonta, osallistun ilman muuta!=)1. totta2. totta3. taruaOsallistun kahdella arvalla.

  34. >1. totta2. totta3. TaruaVitsi olis huippu voittaa toi, koska itellä on vielä järkyttävä putkitelkkari ja yli surkea rahatilanne. Varpaat pystyyn! Yhdellä arvalla [email protected]

  35. >Pakko oli osallistua tähän, koska meidän taloudessa on yksi riidanaihe ylitse muiden, joka on tv:n katsominen. Olisi kiva nähdä miehen ilme, kun minulla olisikin paljon hienompi telkkari ;)1: Totta2: Totta3: [email protected]

  36. >Pakko oli osallistua tähän, koska meidän taloudessa on yksi riidanaihe ylitse muiden, joka on tv:n katsominen. Olisi kiva nähdä miehen ilme, kun minulla olisikin paljon hienompi telkkari ;)1: Totta2: Totta3: [email protected]

  37. >1. totta2. totta3. tarualyylinaiti @ gmail.comEn omista telkkua, joten tää tulis tarpeeseen, etenkin kun edessä on muutto isompaan kämppään.

  38. >oispa makea peli!Mukana!:)1.Totta2.Totta3.Taruasusikoira(at)hotmail.om

  39. >Tuo olisi unelmien täyttymys1.Totta2.Totta3.Taruax_unrated(at)hotmail.com

  40. >1. totta2. totta3. taruaIhanaa hellekesää,jospa vasta syksyllä tarvis siirtyä tämän upean telkkarin ääreen. ;Dtoivottaa Susse 😀

  41. >Ihana kilpailu! Ja ihana (ainakin melkein) valmis uusi kotinne!1.&2. Totta3. Tarua.kamu(a)iki.fi

  42. >Voiiiiihan mahtavuuksien mahtavuus, mikä arvonta! Tuo palkinto tulisi erittäin suureen tarpeeseen! Vastaukset: 1. totta, 2. totta, 3. taruaMahtava blogi!terkuin, [email protected]

  43. Marsaliittus Reply

    >1.totta2.totta3.taruaOsallistun yhdellä arvalla huikeeseen arvontaan! 🙂 (Poistin aiemman viestini ja laitan nyt uuden, tällä kertaa sähköpostiosoitteeni kanssa. :))[email protected]

  44. >1. Totta2. Totta3. TaruaOsallistun yhdellä arvalla!tuijahyppanen at hotmail dot com

  45. >Hitsi mikä palkinto. Telkkari pamahti juuri ja uusi on hakusessa. Tämä vasta makee olsi.. Vastaan1. TOTTA2. TOTTA3. TARUALinkitän kuvalla omsta blogistani.Nyt molemmat peukut [email protected]

  46. >Teidän talo näyttää ulkokuvissa ihan rantahuvilalta tuon hiekan ansiosta =)1.totta2.totta3.tarua malin_k(at)suomi24.fi

  47. >1. Totta2.Totta3.TaruaJohan on palkinto, kelpaisi kyllä meidän vanhan 1m X 1m lootan tilalle.Raisa

  48. >1. Totta2. Totta3. TaruaKiitos näin huikeasta arvonnasta! Talonne pystytystä on ollut kiva seurata, sekä tekemisäsi sisustusvalintoja.

  49. >Hui, minkä palkinnon oot saanut arvottavaksi! :)1. Totta2. Totta3. Taruamanna.annaa(at)gmail.com

  50. >1. Totta2. Totta3. TaruaKahdella arvalla mukaan! Iitunen,iitu78(at)gmail.com

  51. akissfromthepast Reply

    >1.Totta2Totta3.TaruaOsallistun arvontaan Sekä linkitän omassa blogissani!! Sulla on upea blogi ja kaunis koti =)akissfromthepast.blogspot.comhotmail: [email protected]

  52. >1.Totta2.Taru3.TaruaLinkitän kilpailun blogiini, eli tupla arvalla mukana!

  53. >Saattaisiko sitä itsekin tähän pari arpalippu ottaa : )Vastausrivi: Totta-Totta-TaruaVaikuttaa aika peliltä tuo töllö. Leffafriikkinä olisin mielissäni moisesta : )

  54. >Osallistun arvontaan:) vastauksilla: 1)Totta, 2)Totta ja 3)Tarua.Olen lukenut blogiasi muutaman kuukauden ajan ja tykkään itse kovin samantyylisestä sisustustyylistä, modernin-skandinaavisesta.. Joten luen blogiasi ja katselen kuviasi Ihaillen, ja oman modernin talon rakentamisesta [email protected]

  55. >..yirtän uudelleen osallistua arvontaan, äsken ei onnistunut.Osallistun arvontaan tiedoilla;)1) Totta, 2) Totta ja 3) Tarua.Kiitos silmiä hivelevästä blogista. Pidän itse kovasti modernin-skandinaavisesta sisustustyylistä.. [email protected]

  56. >Oi! Saatiin just tällä viikolla asunto ja katselin just netistä sisustuksia ja semmosia ja sitten ajattelin tulla tänne kattelemaan miten ootte edistyneet ja vautsi! Oon seuraillut tätä blogia alusta asti ja nyt on pakko kyllä kommentoida ja osallistua tähän arvontaan, koska se telkkarihan meiltä just puuttuu 😀 Joten:1. Totta2. Totta3. Taruaja sähköposti: [email protected]

  57. FanniAuroora Reply

    >Heissan, löysin blogiisi arvonta linkityksen kautta. Aivan mieletön arvonta sulla, johon on ihan pakko osallistua =)1. Totta2. Totta3. TaruaNyt lähden tutustumaan blogiisi =)[email protected]

  58. >Veljet mikä palkinto!Meillä vielä kuvaputkitelevisio, joka ei mahdu kaappiinsa.. 😀 Mutta siis:1. Totta 2. Totta 3. Taruaja sähköpostiosoitteni on [email protected] kesää! 😀

  59. >Oli kaunis kuva, minäkin muistin osallistua!1. Totta 2. Totta 3. Tarua

  60. >1. Totta2. Totta3. Taruaeponanhelmet(at)hotmail.comNyt vaan sormet ristissä että pääsen eroon tosta kuvaputkihirviöstä.(pahoitteluni jos tää viesti tuli kahteen kertaan, blogger jumitteli)

  61. >1.Totta2.Totta3. TaruaMukana yhdellä arvallaTaijataija.martti at remax.fi

  62. >1. Totta2. Totta3. Taruaen saanut vastaustani lisättyä oikeeen linkkiiin , osallistusmis aikaa on jäljellä joten laitan sen tänne .ihana palkinto ,just eilen meiltä meni rikki LCD 32 tuumainen ,kunpa [email protected]

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.