Sain lukijaltani Kaisalta jonkin aikaa sitten Facebookin kautta postaustoiveen ”Vinkkejä rakennusprojektia aloittavalle”, jossa hän toivoi, että antaisin vinkkejä siihen, mitä suunnitteluvaiheessa tulisi ottaa huomioon ja kertoisin miten toimimme sen jälkeen, kun pohjat olivat valmiit. Mistä etsiä pintamateriaalivaihtoehtoja jne. Kerron mielelläni siitä, kuinka olemme molemmat rakennusprojektimme suunnitelleet pintamateriaalien ja sisustuspuolen kannalta. Rakennustekniset seikat olen jättänyt aina mieheni ja ammattilaisten pähkäiltäviksi. Kerron nyt suurpiirteisesti kuitenkin hiukan myös siitä, kuinka rakennusprojektimme ovat alkaneet ja miten olemme edenneet pintamateriaalien valintaan. (postaus on kuvitettu arkistoistani löytyineillä, blogissa aiemmin jo julkaistuilla kuvilla)

Rakennusprojekti alkaa tietysti siitä, että ensin on löydettävä tontti. Kun sopiva tontti on löytynyt, voi tehdä lopullisen päätöksen talomallista. Ilmansuunnat on huomioitava talomallin valinnassa; mihin huoneeseen haluat, että aamuaurinko paistaa jne. Kun rakennuskuume iskee, on luonnollista heti ahmia erilaisia taloesitteitä ja unelmoida siitä oikeasta talovaihtoehdosta. On oikeastaan ihan hyvä, että ennen tontin valintaa olisi jonkinlainen mielikuva siitä, millaisen talon haluaa rakentaa.

Molemmissa taloprojekteissa löysimme mieleisen talomallin, jonka pohjaa muokkaamalla saimme niistä tehtyä meidän perheellemme sopivat vaihtoehdot. Halusimme keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen olevan yhtä suurta tilaa, koska siellä vietetään suurin osa ajasta. Ajattelimme, että makuuhuoneiden ei tarvitse olla kovin suuria, mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi kieltämättä mukavaa jos aikuisten makuuhuone olisi hitusen suurempi. Halusimme myös välttää käytäviä, joten kodissamme kuljetaan tavallaan huoneesta toiseen, ilman käytäviä.

Kun suurimmat päätökset, eli tontti ja talomalli on valittu, voi rakennusprojekti käynnistyä todenteolla. Se alkaa lupien hakemisella ja jatkuu sen jälkeen maatöillä. Tässä vaiheessa minä aloin suunnitella ja haaveilla mieleisistä pintamateriaalivalinnoista entistäkin innokkaammin. Molemmissa taloissamme periaate pintamateriaaleja valitessa on ollut ajattomuus. Ajattelen, että talo saa olla ikäänkuin tyhjä paperi, joka sitten piirretään valmiiksi sisustuksen avulla. Siksi pääosa seinistämme on valkoisia. Valkoinen näyttää aina hyvältä, se avartaa ja siihen voi yhdistää mitä vain. Molemmissa taloissa kipsilevyseinät on tasoitettu ja maalattu sitten valkoisiksi (nykyisessä kodissa sävy on Tikkurilan ”Paperi”), eli emme ole käyttäneet tapettia ollenkaan, koska olemme halunneet yhtenäistä ja sileää pintaa. Myös sisäkattomme on toteutettu samalla tavalla molemmissa taloissa.

Viime vuosien sisustustrendi on ollut erilaiset tehosteseinät. Tässä kodissa olen halunnut tietoisesti välttää niitä. Silti aina silloin tällöin haaveilen, että maalaisimme tai tapetoisimme makuuhuoneemme päätyseinän jollakin tehosteella. Vielä on tuo idea saanut jäädä muhimaan. Tyttären huoneeseen päätimme maalata yhden seinän liitutaulumaalilla, sillä ajattelimme, että se olisi varmasti lapsien kannalta hauska valinta. Pojan huoneen tehoste tulikin kattoon, kun maalasimme sen siniseksi (hän valitsi värin itse, minä valitsin sävyn). Johonkin huoneeseen halusin saada munakoison sävyä, joten siksi päätimme maalata koko pikkuruisen työhuoneemme tummalla, lilaan taittavalla Tikkurilan ”Kätkö” sävyllä. Vaikka sanotaan, että tummat värit pienentävät, muodostui huoneesta oikein tunnelmallinen pieni pesä, jonne suuri ikkuna tuo yllin kyllin valoa.

Laattavalinnoissa pyrimme säilyttämään saman linjan, eli mahdollisimman ajatonta ilman mitään ylimääräisiä efektejä. Laattavalinnat löytyivät selaamalla lukuisia eri laattavalikoimia rautakaupoissa ja Laattapisteen myymälässä. Lattialaatan valinta Laattapisteen Ii Micron 36G oli aivan selvä jo ennestään, sillä olin iskenyt silmäni kyseiseen laattamalliin jo ensimmäisessä rakennusprojektissa vuosia sitten. Tähän kotiin laitoimme Ii Micron-laattaa vain entistä enemmän kuin ensimmäiseen taloon; sitä tuli eteiseen, keittiöön, kodinhoitohuoneeseeen sekä aikuisten kylpyhuoneeseen. Laatan väri muistuttaa betonia ja on hyvin ajaton ja käytännöllinen.

Talon kylpyhuoneen seinälaatoiksi valitsimme samat valkoiset 30×60 cm laatat kuin ensimmäisessä talossa, jossa meillä oli täysvalkoinen kylpyhuone. Olin kuitenkin ihastunut Kuopion asuntomessuilta bongaamaani Cubica Blanco -laattaan, joten sitä tuli sitten aikuisten kylpyhuoneen päätyseinään. Se on kieltämättä jonkin asteinen trendivalinta, mutta vielä en ole katunut valintaani. Suuri laattakoko (30×60 cm) saattaa myös vuosien päästä paljastaa sen milloin talo on rakennettu, eli sekin on yksi nykytrendeistä. Mutta toisaalta, suurista laatoista laatoitettua pintaa on helppo pitää puhtaana, kun saumoja on vähemmän.

Lasten kylpyhuoneesta tuli ajattoman mustavalkoinen: seinät valkoista laattaa tiililadonnalla ja lattiassa mustaa mosaiikkia. Tiililadontaa halusin alusta alkaen johonkin tilaan, sillä pidän siitä kovasti. Saunarakennuksen kylpyhuoneen laattavalinnoissa oli Mankun mielipiteellä suuri painoarvo; siitä tuli lähes musta ja valinta on ollut oikein hyvä. Saunarakennuksessa on ihan oma tunnelmansa. Saunan kylpyhuoneen ”Pure Black” luonnonkivimosaiikki oli Ii Micronin lisäksi sellainen laattavalinta, johon ihastuin heti ensi näkemältä.

Talon lattiapintamateriaalin valinta on ollut selkeä alusta asti; halusimme molempiin taloihimme parkettia, sillä sitä voi hioa ja siinä on oikean puun tuntu toisin kuin laminaatissa. Ensimmäiseen taloon valitsimme vaahteraparketin ja nykyiseen kotiimme valikoitui ajaton valkoöljytty tammi. Viistetty lankkuparketti tuo kivan kodikkaan kontrastin moderniin taloon, sillä usein lankkuparkettia valitaan perinteisemmän tyylisiin taloihin. Ajattelin myös, että tammi on ajattomin puulaji; viime vuosina puulajitrendit ovat vaihdelleet hyvin tummasta puusta nykyisin niin suosittuun vaaleaan puuhun. Uskon, että valkoöljytty tammi näyttää hyvältä vielä vuosienkin päästä, trendivirtauksista huolimatta.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että kotimme pintamateriaalivalinnoissa on vallalla valkoinen ja vaalea harmaa (betonin sävy) sekä vaalea puu (valkoöljytty tammi). Kaiken viimeistelee sisustus, huonekalu- ja tekstiilivalinnat. Ripauksen ajankohtaisia trendejä pyrin tuomaan juuri tekstiilien ja pienesineiden avulla – näin koti säilyy ajankohtaisena ja raikkaana.

Blogin alkupään teksteistä löydät rakennusajan aikaisia pohdintojani, esim. seuraavista postauksista:

”Lopulliset piirustukset”

”Pintamateriaalien pohdintaa”

”Lopulliset laattavalinnat”

”Katsaus taaksepäin, ensimmäiseen taloomme”

Toivottavasti tästä postauksesta oli apua pintamateriaalivalintoja pähkäileville. Kylläpä heräsi taas talokuume, kun muisteli näitä juttuja. 😉

Author

44 Comments

  1. Hei! Mistä teidän työhuoneen tietokonetuoli on hankittu? Meillä on ollut jo kauan hankinnassa kunnon työtuoli, mutta sopivan näköistä ja tarpeeksi hyvää istua, ei ole tullut missään vastaan. Teidän tuoli ainakin ulkonäöllisesti miellyttää kovasti! Onko se hyvä istua?=)

    • Työtuoli on Kartellin mallistosta, ”Spoon” nimeltään. Olen ostanut sen Sisustuksen Koodista. Se on kyllä minusta tosi hyvä istua. Tein aikoinaan etätöitä ja silloin piti hankkia tuoli, jossa jaksoi istua koko päivän. Ja toki halusin ottaa myös visuaalisen ilmeen huomioon. 🙂

  2. Kiitos, mahtava postaus ja samalla kiva kotikierros.
    Katseeni kiinnittyi erityisesti neljänteen kuvaan, missä betoninvärinen laatta muuttuu parketiksi:
    upeaa työnjälkeä, ei ole tarvittu listoja.
    Tykkään pintamateriaalivalintojenne klassisuudesta ja siitä että en ovat hyvällä tavalla eleettömiä.

    • Pakko vielä kommentoida yhdestä tärkeästä yksityiskohdasta:
      teillä ulkonevat kulmat laatoituksissa ovat tehty viistoamalla ns. jiiriin eikä kulmalistoja ole käytetty. Itse tykkään tästä tavasta, katse ikäänkuin soljuu yli kulmien eikä tökkää listoitukseen (tämä on vaan mun hlökohtainen mielipide).

      • Juu, en tykkää listoista liiemmin. 😉 Laatan ja parketin väliin on kyllä tarkoitus hankkia jokin lista, sillä siinä on rako. Tuossa kuvakulmassa rakoa ei vaan huomaa… 😉

        Ja kylppäreihin emme missään nimessä halunneet listoja kulmiin, sillä minusta on kauniimpaa jos listoja ei ole. Toki se asettaa haasteita työn jäljelle.

        Eleettömät ovat kyllä valintamme. Jonkun mielestä ehkä tylsääkin, mutta uskon, että ripauksen potkua voi tuoda sitten muulla tavoin. 🙂

  3. Näyttää todella harmooniselta ja tasapainoiselta, kaunista!! ja mikä tärkeintä, kissatkin sopivat täydellisesti sisustukseen 😉

  4. Lueskelin juuri vanhoja postauksiasi läpi ja sillä välin oli tullut lisää; kiitos!
    Micron laatta on kyllä tosi toimiva; siinä on paljon kauniita vaaleita ja harmahtavia sävyjä sekä hyvin eri kokoja. Ja sitten erilaisia pintavaihtoehtoja jos haluaa kikkailla kiiltoasteilla. Olen usein löytänyt tästä laattasarjasta toimivan vaihtoehdon 🙂

    http://www.hubanehome.blogspot.fi

    • Minustakin Micron-sarja on tosi toimiva ja monipuolinen. Meillä oli ensimmäisessä talossa siitä myös sitä tumminta laattaa – siitäkin pidin kovasti, mutta siinä näkyi kaikki hiekka (sitä oli eteisessä).

  5. Täällä toinen talokuumeinen 🙂 Kiva yhteenveto kodistanne. Muuttuuko tuon parketin väri ajan mittaan, vai pysyykö samanlaisena vaaleana?

    • Varmasti parketin sävy muuttuu jonkin verran ajan kuluessa. Sen näkee myöhemmin sitten, että millaiseksi. 😉 Mutta uskoisin ettei se ala kovasti kellertämään ainakaan, koska on valkoöljytty.

  6. Olipa kiva postaus. Juuri ajattomuus ja yksinkertaisuus ihastuttaa teidän kodissa. Kuitenkin teillä on myös rennon ja ”eletyn” näköinen koti eli ei liian tyhjä tai pelkistetty.

  7. Hei!

    Kysyisin sinulta ikkunoiden karmien sävystä, onko se RR23? Tällä hetkellä meille tulossa sen sävyiset pielet, mietinnässä myös muutamaa astetta tummempi vaihtoehto.

  8. Hyvä postaus! Minkä kokoiset teidän lastenhuoneet ovat? Entä vanhempien makuunuone (m2)?

    • Tuossa postauksen lopussa oli linkki pohjakuviin, josta näkee myös huoneiden koot. Huoneet ovat n. 10 m2 ja risat. 🙂

  9. KIITOS!!

    Hyviä vinkkejä omakotitalon rakentajalle! Itsellä projekti alkutekijöissään, joten tämä postaus osui ja upposi 🙂
    Olen jo aiemmin kahlannut kaikki postaukset teidän rakentamiseen liittyen, ja niistäkin on ollut paljon hyötyä! Etenkin toimii-ei toimi ja sitten kuvia projektin tiimoilta ja eri vaiheista. Tämä rakentaminen on aihe joka varmaan muitakin ihmisiä kuin minut on tuonut tämän blogin pariin 🙂

    Teillä on todella upea koti! Jatka samaan malliin, tämä postaus oli huippu, lisää näitä! Mukavaa kevättä Harmajaan!

    • Kiva jos tästä oli apua. 🙂 Kyllä tänne on varmaan aika moni rakentaja tiensä löytänyt… 😉

      Mukavaa kevättä sinnekin ja tsemppiä rakentamiseen!

  10. Kiitos tosi kivasta postauksesta! Mahtavasti kirjoitettu ja huomaa kyllä itsekin paljon samoja ajatuksia pyöritelleensä… Meidän eka talo (-06) oli aika vahvasti aikansa kuva, tää toinen (-10) ainakin omasta mielestämme jo paljon ajattomampi, meiltä löytyy paljon samankaltaisia valintoja kuin teilläkin. Nyt meillä on kolmas suunnitelmissa ja kun vakaa aikomus on tehdä loppuelämän koti, niin lähdetään tavoittelemaan vieläkin ajattomampaa ”pohjaa” (niinkuin osuvasti luonnehdit näitä pintamateriaalivalintoja). Olenkin jo tässä vaiheessa miettinyt paljonkin juuri esim. laattakokoja ja kiintokalusteiden kiiltoastetta. Ois niin huippua taas omistaa se kristallipallo ja kurkata tulevaisuuteen, että onko vaikkapa isot laatat ja korkeakiiltoiset kalusteet tulleet moderniin sisustustyyliin jäädäkseen vai onko ne niitä tälle vuosikymmenellä leimallisia ominaispiirteitä… Mites itse mietit laattakoko-asiasta kun sitä vähän tuossa sivusit? Tulkitsenko oikein, että joku neliömäinen 20×20 cm ois ehkä sun valinta nyt?

    • Uskoisin, että korkeakiiltoiset kiintokalusteet ovat tätä aikaa. Tähän kotiin valitsimme ihan normaali maalipintaiset ovet kiintokalusteisiin. Toivottavasti ne kestävät hyvin aikaa. Ainakin uskon niin.

      Peruslaattaa (15×15 cm) on ollut kautta vuosien. Aika monen mielestä se on varmaan tylsä ja koruton valinta. Ei mitään luksusta. Mutta ihmiset arvostavat eri asioita sisustuksessa. Minusta valkoinen kylppäri 15×15 laatoilla on hyvin ajaton. Sellainen meillä oli ensimmäisessä omistusasunnossa ja pidin siitä kyllä kovasti. Seuraavaan taloon (sitten joskus jos sellainen vielä tehdään) haluaisin ehkä kuusikulmiolaattaa tai kalanruotolaattaa tuon peruslaatan lisäksi. Myös mosaiikki (neliön mallinen) on minusta hyvin ajatonta ja sitähän meiltä nyt löytyykin.

      • Ihan samoin ajattelen edelleen kuin sinä… Meillä taas oli edellisessä himmeäpintaiset kiintokalusteet ja tähän valittiin sitten korkeakiiltoiset, koska ajateltiin sen olevan myynnin kannalta ihan hyvä valtti – suurin osa kun kuitenkin tuntuu etsivän sitä tämän hetken trendiä.. Olen ehdottomasti kallistunut takaisin himmeään, mutta hitsi kun nää kiiltävät on niin helppo pyyhkäistä puhtaaksi! Samaa ajattelen laatoista, tämä nykyinen iso laattamuoti kyllä tulee paljastamaan rakennusvuoden tulevaisuudessa (tosin niissäkin se puhtaanapito houkuttelee). Ja myös mua kuusikulmiolaatta houkuttelisi, mun lapsuudenkodissa (70-luvulla valmistunut) oli sitä pesutilojen lattioissa ja siitä tulee mukavalla tavalla nostalginen tunnelma…

  11. Kiitos tästä postauksesta! Oli juuri niin antoisa kuin odotinkin. Luimme sen miehen kanssa mielenkiinnolla ja taas saatiin projektiin uusia näkökulmia. Hyvää kevään odotusta!
    – The Kaisa

    • No kiva juttu! 🙂 En oikein osaa antaa neuvoja vaan kuvailen sitä mitä me olemme tehneet ja miksi. Hyvää kevään odotusta teillekin ja tsemppiä projektiin! 🙂

  12. Hei!

    Uskaltaudun vihdoin kommentoimaan 🙂
    Upea tuo eteisen laatan ja siitä jatkuvan tammiparketin jatkumo. Tykkään 🙂 Meillä perint. lista välissä.

    PS: Voitko laittaa mulle mielipiteesi ja käyttökokemuksesi tuosta teidän PS Håvetista? Pohdin samaista käsinojatonta vuodesohvaa vierashuoneeseen, mutta kellään ei tunnu olevan tätä. Onko millainen pideqmmässä käytössä? Mies pelkää, että sohva olisi huonoilla mekanismeilla varustettu lättänäsänky, joka menettää muotonsa ja kangas värinsä.. Puolustatko vai komppaatko? En odota mitään supersyvää analyysia, mutta jotain mielipidettä olisi hyvä saada 🙂 Kiitos vastauksestasi jo etukäteen!

    • Kiva, että uskaltaudut kommentoimaan. 🙂

      Toivoisin niin, että tuo saumakohta voisi jäädä listattomaksi, mutta valitettavasti siinä on niin suuri rako, että jotain pitää keksiä. Tuossa kuvakulmassa rakoa ei vaan huomaa.

      PS Håvet sohva on toimiva etenkin vuoteena ja siinä on kuulemma hyvä nukkuakin. Mutta sohvana, eli istuma-asennossa, se ei ole hyvä. Selkänoja on liian suora ja siinä on vaikea löytää hyvää asentoa. Siksi laitamme sen aina sängyksi, kun katsomme esim. leffoja saunatuvassa. Muoto on säilynyt hyvin ja myös kangas on pysynyt hyvänä, eli siinä mielessä ei moitittavaa.

    • Muistaakseni saa kyllä. Mekin mietimme nimittäin jossain vaiheessa sitä suurena neliönmuotoisena laattana, mutta muistaakseni se koko oli aika paljon kalliimpi…

  13. Kiitos tästä erinomaisesta postauksesta! Tuli itselle tarpeeseen! Teillä on kyllä todella kaunit ja konstailettoman tyylikkäät ratkaisut, en voi muuta kuin ihailla.

    • Kiva jos olet sitä mieltä. 🙂 Olen iloinen jos tästä postauksesta oli jotain apua/vinkkiä.

  14. Heippa,

    tämmöinen hyvin pienimuotoinen kysymys postauksen teemaan nähden: Miltä merkitä nuo saharaitakuvioiset kylpypyyhkeet ovat?

  15. Hei! Kolmatta taloa rakennettaessa en ole vielä törmännyt talopakettiin, jossa olisi ns käytäviä. Ja paljon olen talopaketteja vertaillut.

    Vessojen ja kylpyhuoneen laatoituksesta tuli mieleen, etten toivo suurien laattojen menevän ns muodista, sillä ovat ehdottomasti kauniita, oli laatoitustapa sitten pystyyn tai vaakaan. Mitä sen sijaan en kaipaa on ensimmäisen talon boordilaatat, olivatpa ne vaakaan tai modernimmin pystyyn. Yöks jommin kummin! Auttamattomasti vanhahtavaa.

    Kyllähän talon rakennusvuodet on helppo tulevaisuudessakin arvata, sillä mm keittiötrendit vaihtuvat usein. Nykyään tuo yläkaapit vaakaan ja ovien kiilto (taitaa mennä pois muodista) kertoo 10-15 vuoden päästä tästä ajasta. Onkin mielenkiintoista nähdä mihin trendi niissä menee. Yläkaapittomuuteen varmasti, mutta miten pysyvästi? Itselle ajatonta on kuitenkin valkoinen ja mattapinta, ehkä valkoinen mattalasi puupinnan päällä niihin muutamiin yläkaappeihin mitä keittiöön ehkä tulisi. Ei siis lasia kuitenkaan pelkästään, eli ei ole tarkoitus näkyä läpi. Ja kyllä, ensimmäisessä talossamme oli muutama vitriiniyläkaappi. Nyt suorastaan puistattaa =)! Olen jopa nähnyt uudemmissa taloissa todella vanhahtavaa baarikaappisysteemiä, joka kelpaa mielestäni suoraan takkaan…

    Vetimet ovat myös auttamattomasti ulkona siinä mitä itselle haluan. Toisaalta kertoohan sekin tietystä ajasta aivan kuten ne vetimet itsessään. On uskomatonta nähdä arkkitehdin piirtämä taloa, joka on jo 20 vuotta vanha ja silti pienehkön pintaremontin jälkeen näyttää siltä kuin olisi rakennettu vasta. Enpä tiedä pystyisinkö itse samaan.

    Nyt saunamuotikin on sellaista, että varmasti tunnistaa ajan kun kohtaa mustan tai muun värisen saunan, valkoinen kai nostaa päätään sielläkin. Ja pesuhuoneissa tummat pinnat ovat tätä päivää, mutta ovatko nekin vain merkki rakennusvuosista sitten 10 vuoden päästä?

    En ole itse tapetti-ihminen ollenkaan ja nykymuodin mukainen suuret kuviot ja kiilto… taatusti kertoo talon rakennusvuodet myöhemmin! Hankalaahan se on se talon suunnittelu, mutta kolmannessa talossa viimein tiedän mitä haluan. Ensimmäinen meni ihan harjoitteluksi ja vasta sen jälkeen ymmärsin, että maku muuttuu siinä missä trenditkin. Nyt tiedän mihin en kyllästy. Ainoa mikä oikeastaan mietityttää on laattalattian väri. Sitä tulee kuitekin aulaan ja keittiöön ja talopaketissamme siis varsin runsas pinta-ala. Olen kokenut harmaan ja ruskean, nyt en tiedä!

  16. Hei! mistä olette löytäneet lasten kylpyhuoneen/wc:n valkoiset seinälaatat? olen todella ihastunut niihin 🙂

  17. Hei,
    olisin kiinnostunut, mikä valkoisen sävy teillä on seinissä? Meillä talvilomaprojektina olohuoneen seinien ”valkaisu” ja sävyä vielä mietitään. Toiveena olisi valkoiset seinät, jos ymmärrät mitä tarkoitan 🙂
    Kiitos etukäteen, jos ehdit vastata.

  18. Hei, mikä on ulkomaalinne? Me kuumeisesti mietimme sopivaa valkoisen sävyä. Muutoin paljon samaa väritystä,kuin teillä….

  19. Hei. Oletko ollut tyytyväinen lattian viisteisiin? Millainen on käytössä. Puhdistus?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.